4.4.2023 Ajoneuvot Tesla-asiakkaat antoivat ”yokelle” tuomionsa – perinteinen ratti myytiin jälkiasenteisena viikossa loppuun Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kuten lähes kaikki Teslaan liittyvä, myös Model S:ään ja -X:ään ainoana vaihtoehtona tarjottu, perinteisen ratin korvaava ohjain, polarisoi kansakuntia voimakkaasti. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös moni Teslan omistaja on pyörtänyt mielipiteensä "yokesta". Tesla Model S:n ja Model X:n parin vuoden takaisen elinkaaripäivityksen hämmästyttäviin piirteisiin kuului muun muassa ratti - tai sen puuttuminen, miten sen nyt mieltäisi. Isojen Teslojen ohjaamossa siirryttiin tosiaankin kertarysäyksellä ohjainaikaan, ja siirto oli kuin suoraan kalifornialaisvalmistajan oppikirjasta. Teslahan ei nimittäin varsinaisesti markkinoi tuotteitaan, vaan media kaikissa muodoissaan hoitaa markkinoinnin sen puolesta, ja täysin ilmaiseksi. Tempaus, kuten ratin vaihtaminen futuristiseen, lentokonetyyliseen ohjaimeen nosti Teslan tuolloin kirkkaasti otsikoihin. Niin se tekee jälleen, mutta tällä kertaa ei ehkä aivan Teslan tarkoittamalla tavalla, kuten esimerkiksi The Drive uutisoi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy PUOLESTA ja VASTAAN Kuten vähän kaikessa Teslaan liittyvässä, myös ohjainasiassa kansat jakautuivat syvästi puolesta ja vastaan. Monien Tesla-fanien mielestä "yoke" oli cooleinta ikinä, vastustajat puolestaan kyseenalaistivat kapistuksen funktion heti ensinäkemältä. Ja molempien mielipiteessähän painoi mitä voimakkaimmin se, että kyseessä juuri oli Tesla. Aluksi ohjain aiottiin jättää ainoaksi vaihtoehdoksi, mutta sittemmin lisävarusteluetteloon lisättiin myös perinteinen ohjauspyörä. Se on varsin suosittu vaihtoehto, vaikka Tesla edelleen pitää "yokea" Model S:n ja -X:n pääasiallisena ohjausvälineenä. "Yoken" käytännöllisyyttä vastaan puhuu se, että ohjausvälitykset pysyivät ennallaan, ja näin ohjaimen kääntäminen voi olla hankalaa, kun kunnon tarttumakohtia on oikeastaan vain yksi kummallekin kädelle, siinä missä pyöreän ratin kehällä niitä on rajattomasti. Erityisesti vähänkin jyrkemmissä käännöksissä ja "vekslattaessa" ohjaimen epäkäytännöllisyys tulee ilmi, niinkin siisti juttu kuin se onkin. Ohjaimen puolesta puhuvat ainakin paremmat näkyvyysmahdollisuudet kuljettajan paikalta sekä myös kuljettajaa tarkkailevista kameroista häntä kohti. Moottorin Model S Plaidin koeajossa "yoke" tuli tutuksi, ja koeajoraportin perusteella fiilikset jäivät kaksijakoisiksi. Innostuivat vaihtamaan Sen lisäksi, että perinteinen ratti on valittavissa uuteen autoon, lisäsi Tesla maaliskuussa 2023 verkkokauppaansa mielenkiintoisen tuotteen/palvelun. "Yokella" Teslansa valinneet (vapaaehtoisesti tai olosuhteiden pakosta) saivat ratin nyt jälkiasenteisena. Kokonainen ratti maksoi Tesla Shopissa Yhdysvalloissa 700 dollaria, sisältäen asennuksen. Tiedossa ei ole, montako rattia Teslan varastoissa oli ja aikooko se hankkia niitä lisää, mutta se on varmaa, että ne menivät kaikki kuin kuumille kiville reilussa viikossa. Vaikuttaakin siltä, että myös monet aiemmin "yokea" puolustaneet ovat pyörtäneet kapistuksesta mielipiteensä. On toki paljon heitäkin, jotka "yokesta" vannoutuneesti pitävät. Ennakkotietojen mukaan myös pian tuotantoon odotettavassa Cybertruckissa on "yoke". Siinä "yoke" säilyttää kulmikkuutensa, mutta ohjaimen päällä oleva lisäpala tekee siitä yhtenäisemmän. Saapa nähdä, miten outous toimii outoudessa. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: The Drive, Tesla Kuvat: Tesla, Moottorin arkisto Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric 25.6.2026 Autoilu Traficom suuren päätöksen edessä – Teslat saattavat ajaa Suomessa pian itsenäisesti 25.6.2026 Sähköautot Lataatko autoasi milloin huvittaa? – kohta siihen voi tulla muutos 24.6.2026 Uutinen Leapmotor loikkaa Suomeen odotetusti hintakärjellä – tavoitteena tuhansien eurojen ero kilpailijoihin 23.6.2026 Hyötyajoneuvot Stellantiksen hyötyajoneuvokokoonpano laajenee – kuljettajalle käytännöllisempi ja jopa 3000 euroa halvempi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 29.6.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA 350 Shooting Brake – 142 tähden tuulta halkova vuoden auto 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä