Ajoneuvot Moottoripyörät Uutinen 29.10.2018
Yamaha YZF-R125 – isojen pyörien tekniikkaa 125-kuutioiseen
Yamaha tuo 125-kuutioisten luokkaan muuttuvan venttiiliajoituksen ja luistokytkimen.
Yamaha on uusinut 125-kuutioisen sporttinsa moottorin Euro 4 -normien edellyttämälle tasolle lisäämällä moottoriin muuttuvan venttiiliajoituksen. Sylinterikannen kanavien virtauksia on samalla parannettu ja kevyempi ja tarkkatoimisempi kytkin pitää sisällään myös luistokytkintoiminnon. Valmistajan mukaan vääntöä on alakierroksilla enemmän ja huipputeho korkeilla kierroksillakin olisi lisääntynyt.
Markkinointiosasto on tässä kohtaa unohtanut, että jo aikaisemminkin YZF-R125:n moottori tuotti täsmälleen A1-korttiluokan salliman 15 hevosvoiman maksimitehon, joten käytännössä suurin muutos lienee parantunut vääntö alakierroksilla. Maksimivääntö on kasvanut marginaalisesti ja 12,4 newtonmetrin lukema ilmoitetaan saavutettavan samalla 8000 kierroksella kuin aikasemminkin. Kaasukahvan tuntuman ja hallittavuuden ilmoitetaan olevan parempi ja pakoäänetkin ovat urheilullisemmat.
Polttoainetalous on muutosten myötä parantunut, sillä kulutukseksi sadalla kilometrillä luvataan 2,13 litraa. Hiilidioksidipäästöinä se merkitsee 49 grammaa kilometrillä.
Mallia isojen poikien YZF-R1-mallista
Pelkkään moottoriin eivät muutokset ole rajoittuneet, vaan Deltabox-runkoa on kehitetty jäykkyysominaisuuksiltaan. Ajettavuutta ja jousituksen tuntumaa parantaa kevyt alumiinivalmisteinen takahaarukka. Takarenkaan leveyttä on samalla kasvatettu 140-milliseksi. Jarruissa luvataan olevan aiempaa parempi tuntuma.
Ulkonäköäkin on muokattu mm. uusilla tupla-led-ajovaloilla. Ergonomia on aiempaa parempi ja muotoilussa on haettu selkeästi vaikutteita isommasta YZF-R1-mallista. Mittaristo on nykytyylin mukaisesti lcd-näyttö.
Yamaha YZF-R125
Moottori: yksisylinterinen nelitahtimoottori, muuttuva venttiiliajoitus, nestejäähdytys
Iskutilavuus: 124,7 cc
Teho: 11 kW (15 hv) / 9000 r/min
Vääntö: 12,4 Nm / 8000 r/min
Voimansiirto: 6 vaihdetta, ketjuveto
Istuinkorkeus: 825 mm
Paino tankattuna: 142 kg
Kulutus: 2,13 ltr / 100 km (CO2 49 g/km)
Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Yamaha