29.10.2018 Ajoneuvot Yamaha YZF-R125 – isojen pyörien tekniikkaa 125-kuutioiseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yamaha tuo 125-kuutioisten luokkaan muuttuvan venttiiliajoituksen ja luistokytkimen. Yamaha on uusinut 125-kuutioisen sporttinsa moottorin Euro 4 -normien edellyttämälle tasolle lisäämällä moottoriin muuttuvan venttiiliajoituksen. Sylinterikannen kanavien virtauksia on samalla parannettu ja kevyempi ja tarkkatoimisempi kytkin pitää sisällään myös luistokytkintoiminnon. Valmistajan mukaan vääntöä on alakierroksilla enemmän ja huipputeho korkeilla kierroksillakin olisi lisääntynyt.Markkinointiosasto on tässä kohtaa unohtanut, että jo aikaisemminkin YZF-R125:n moottori tuotti täsmälleen A1-korttiluokan salliman 15 hevosvoiman maksimitehon, joten käytännössä suurin muutos lienee parantunut vääntö alakierroksilla. Maksimivääntö on kasvanut marginaalisesti ja 12,4 newtonmetrin lukema ilmoitetaan saavutettavan samalla 8000 kierroksella kuin aikasemminkin. Kaasukahvan tuntuman ja hallittavuuden ilmoitetaan olevan parempi ja pakoäänetkin ovat urheilullisemmat.Polttoainetalous on muutosten myötä parantunut, sillä kulutukseksi sadalla kilometrillä luvataan 2,13 litraa. Hiilidioksidipäästöinä se merkitsee 49 grammaa kilometrillä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyMallia isojen poikien YZF-R1-mallistaPelkkään moottoriin eivät muutokset ole rajoittuneet, vaan Deltabox-runkoa on kehitetty jäykkyysominaisuuksiltaan. Ajettavuutta ja jousituksen tuntumaa parantaa kevyt alumiinivalmisteinen takahaarukka. Takarenkaan leveyttä on samalla kasvatettu 140-milliseksi. Jarruissa luvataan olevan aiempaa parempi tuntuma.Ulkonäköäkin on muokattu mm. uusilla tupla-led-ajovaloilla. Ergonomia on aiempaa parempi ja muotoilussa on haettu selkeästi vaikutteita isommasta YZF-R1-mallista. Mittaristo on nykytyylin mukaisesti lcd-näyttö. Yamaha YZF-R125 Moottori: yksisylinterinen nelitahtimoottori, muuttuva venttiiliajoitus, nestejäähdytys Iskutilavuus: 124,7 cc Teho: 11 kW (15 hv) / 9000 r/min Vääntö: 12,4 Nm / 8000 r/min Voimansiirto: 6 vaihdetta, ketjuveto Istuinkorkeus: 825 mm Paino tankattuna: 142 kg Kulutus: 2,13 ltr / 100 km (CO2 49 g/km) Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Yamaha Lue lisää Kaikki artikkelit 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Moottoripyöränäyttely Päivän kuvagalleria: aina yhtä suosittu Suzuki PV 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Moottoripyöränäyttely Päivän kuvagalleria: Honda Monkeyt ja muut lukuisat Monkey-variantit 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric - puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 26.1.2025 Ajatuksia autoista Tesla nousi hetkessä teknologian keihäänkärjeksi ja näyttää menettävän asemansa yhtä nopeasti – Ajatuksia autoista 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle