7.9.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – DAF 55 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkuperäisenä Suomi-autona tämä vähän ajettu hienokuntoinen DAF 55 on osa autokantamme historiaa. Omalaatuinen alankomaalainen ansaitsee hyvän kodin. DAF 55 on vuonna 1967 julkaistu sympaattinen pieni perheauto, jota vuonna 1972 seurannut DAF 66 onkin jo esitelty Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa. Alankomaista kotoisin oleva DAF valmisti henkilöautoja vuosien 1959 ja 1975 välillä ennen kuin yritys päätyi Volvon omistukseen.Kuvassa DAF 55 2-ovisena porrasperänä. Myös kaksi vaihtoehtoista korimallia oli aikanaan tarjolla.Viisivitonen oli tarjolla 2-ovisena porrasperänä, 3-ovisena farmarina ja 2-ovisena coupéna. Yhteensä näitä kolmea korimallia valmistettiin hieman vajaat 165 000 kappaletta.DAF 55 pohjautui pitkälti samoille juurille kuin aiemmin esitelty DAF 44, mutta oli ikään kuin sen ylellisempi ja tehokkaampi versio. Erot eivät kuitenkaan rajoittuneet tähän, sillä kehitystä oli tapahtunut muuallakin.DAF 55 omaa sisarustaan suuremman säleikön, jonka tarkoituksena on tarjota enemmän jäähdytysilmaa moottorille.Etumoottorisen ja takavetoisen DAF 55 -mallin taka-akseli oli neljänelosesta tuttu heiluriakseli, mutta edessä oli siirrytty lehtijousista vääntösauvajousitukseen. Autossa oli myös kaksipiirinen jarrujärjestelmä ja etuakselilla levyjarrut.Keulaa oli muotoiltu uusiksi paremman jäähdytyksen sallimiseksi, mutta muuten auto muistutti ulkonäöltään pitkälti kevyemmin moottoroitua sisarustaan. Viisivitonen sai keulalleen kaksisylinterisen vastaiskumoottorin sijaan 1,1-litraisen nelisylinterisen rivimoottorin.Variomatic-automaattivaiheisto on ominaisuus, josta DAF tuli tunnetuksi. Se mahdollistaa peruuttamisen varsin vauhdikkaasti.Samoin kuin myöhemmässä kuusikuutosesssa, myös tämän vaihteistona oli portaaton automaattivaihteisto Variomatic. Vaihteisto oli ominaispiirre, josta DAF tulikin tunnetuksi. Variomatic mahdollisti äärettömän määrän välityksiä, sillä voima välitetään kiilahihnavariaattorilla.Museokatsastettu vuoden 1969 DAF 55 myydään hienossa kunnossa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKäytetty erikoisuus – DAF 55 VariomaticAlkuperäisenä Suomi-autona myytävä vuoden 1969 DAF 55 Variomatic sijaitsee Lapissa. Vuonna 1995 museokatsastettu yksilö on tarjolla toiselta omistajalta ja sen alhaisen mittarilukeman (46 000 kilometriä) lupaillaan vastaavan ajettuja kilometrejä. Kuvien perusteella kunto vastaa väittämää.Punainen verhoilu piristää sisätilojen ilmettä ja tarjoaa pienen väriläiskän norsunluunvalkoiselle autolle.Norsunluunvalkoinen auto omaa sympaattisen ulkomuodon, jolle tarjotaan ryhtiä kiiltävin metallisin koristelistoin ja puskurein. Kellertävänsävyiset lisävalot kruunaavat kokonaisuuden. Edes vanteista ja pölykapseleista ei löydy kuvien perusteella moitittavaa.Punainen piristää sisätiloja kummasti. Verhoilumateriaali lienee nahan sijaan ajan hengen mukaisesti vinyyli, mutta värisävy ja istuimien kunto on erinomainen. Ohutkehäinen ohjauspyörä on kaksipuolainen ja varusteista näyttäisi löytyvän ainakin radio.Sympaattinen DAF 55 etenee noin 50 hevosvoiman voimin, mutta korikin on kevyt.Renaultin avustuksella konepellin alle saatu nestejäähdytteinen 1,1-litrainen nelisylinterinen rivimoottori tarjonnee noin 50 hevosvoimaa tehoa vain 740 kilogrammaa painavan auton liikuttamiseen. Variomatic-automaattivaihteisto välittää voiman takarenkaille ja huippunopeuden pitäisi riittää jopa moottoritienopeuksiin.Myyjä kertoo olevansa pitkän linjan museoautoharrastaja ja lupaa auton säilyneen upeassa kunnossa. Tätä on varmasti auttanut auton säilytys sisätiloissa. Lisätietoja luvataan soittamalla.Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 21.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: unholaan jäänyt 2010-luvun Škoda-pakettiauto Praktik 20.4.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: autonrassuun lähes terapiamainen vaikutus 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 30.4.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-AMG GLE 53e SUV – hienostunut hirviö 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa - lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous