18.5.2022 Ajoneuvot Koeajo: Audi A3 Sportback g-tron – puhtaasti kotimaisella polttoaineella Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Audi A3 Sportback uudistui jo pari vuotta sitten, mutta sai vasta nyt bio- ja maakaasuversion. Biokaasulla ajettaessa Audi liikkuu puhtaasti uusiutuvalla kotimaisella energialla. Hyvää: ekologisuus, taloudellisuus, ajettavuus. Huonoa: pienet peilit, ristiseläntuen puute, ei saatavana nelivetona, hieman niukka toimintasäde kaasulla Kaasuautot – ja niiden hyödyt ovat tahtoneet jäädä viime kuukausina ihan kokonaan kaiken muun käyttövoimakeskustelun jalkoihin. Sähköautoista kouhkataan nyt kovaa, mutta kaasuautoista ei puhu juuri kukaan. Tarjolla on edullinen, ekologinen ja myös täysin kotimainen energiavaihtoehto. Kaasua on hyvin saatavilla varsinkin Jyväskylän eteläpuolisella alueella. Uusia kaasuasemia on myös tällä hetkellä rakenteilla useita. Tankkaaminen on myös nopeaa ja siistiä.Gasumin kaasuasemilla voi tankata maakaasun lisäksi myös edullisempaa kotimaista Riihimäellä kotitalouksien biojätteistä tehtyä biokaasua. Sinne minne Gasumin kaasuverkosto ei ylety, biokaasua on myös mahdollista tankata, esimerkiksi Etelä-Savossa Mikkelissä Etelä-Savon Energia Oy tekee samoin biokaasua mikkeliläisten jätöksistä. Myös muualla Suomessa, esimerkiksi Vaasan ja Etelä-Karjalan aluella on Big-kaasuasemia, jotka ovat Etelä-Savon Energian tavoin paikallisia biokaasun tuottajia. Sataprosenttisesti siis uusiutuvaa, mutta myös paikallista energiaa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySelvästi bensiiniä ja dieseliä edullisempaaKaasu-Audi on siis biokaasulla tankattuna ekologinen, mutta se on myös taloudellinen. WLTP-mittaustavan mukainen kulutusarvo kyseiselle autolle on neljä kiloa kaasua 100 kilometrille. Koeajossa kulutusta myös tarkasteltiin, ei virallisen WLTP-syklin mukaisesti, vaan ihan arkiajossa ja Audilla päästiin noin 4,2 litran kulutukseen. Koeajon reilusta yli tuhannesta kilometristä oli paljon matka-ajoa, mutta mukana oli myös kaupunkipyörittelyä.Kun biokaasua tankattiin autoon 1,93 euron kilohintaan, polttoainekulut per ajettu sata kilometriä olivat Audilla siis noin 8,10 euroa. Esimerkiksi mainituilla Big-asemilla biokaasun hinta oli tätä juttua kirjoittaessa vieläkin edullisempaa kuin Gasumin tai Esen biokaasu, Vaasan seudulla Big-kaasua voi tankata 1,55 euron kilohintaan ja Etelä-Karjalassa vieläkin edullisemmin eli 1,38 euron kilohintaan.Gasumin nettisivuilla vertailulitrahinta biokaasulle on 1,237 euroa litra ja maakaasulle 1,571 euroa litra. Big puolestaan ilmoittaa vertailuhinnan kaasun myyntihinnoillaan biokaasulle olevan Etelä-Karjalassa 0,885 euroa litra ja Vaasan seudulla 0,994 euroa litra.Huomattavaa on, että koeajon kulutusmittausta ei voida pitää täysin tieteellisenä, mutta joka tapauksessa siitä pystyy tekemään sen johtopäätöksen, että ajaminen kaasulla on huomattavasti edullisempaa kuin bensiinillä tai dieselillä.Kaasutankkien koko 18 kiloaMutta saarnat sikseen ja päätähden, eli kaasulla kulkevan Audi A3:n kimppuun, millainen se on autojaan. Audi A3:n uusin, neljäs sukupolvi on ollut tarjolla vuodesta 2020 saakka – ja nyt siihen on tullut myös kaasuvaihtoehto.Audi A3:ssa on konsernin tuttu 1,5-litrainen TFSI-moottori, joka on niin sanotusti kaksoiskäyttöinen, autoon voi tankata niin bio- kuin maakaasuakin ja lisäksi bensiiniä. Kaasu on aina oletuskäyttövoima, bensiinikäytölle auto vaihtaa vasta siinä vaiheessa, kun kaasusäiliöt tyhjenevät. Kaasua yhteensä kolmeen tavaratilan alle sijoitettuun kaasusäiliöön voi tankata 18 kiloa. Bensiinitankin koko Audissa on yhdeksän litraa, bensiinisäiliö toimii siis käytännössä varatankkina, jos kaasu autossa loppuu. Tällä kokoonpanolla pääsee yhteensä noin 600 kilometrin toimintasäteeseen, pelkällä kaasulla pääsee vajaa 450 kilometriä. Toimintasäde on pikkuisen niukka verrattuna bensiini- ja dieselautoihin, mutta toisaalta ajaminen on edullisempaa ja ympäristöä paremmin kohtelevaa. Lisäksi auton tavaratilan alle sijoitetut kaasutankit syövät tästä mallista pois myös nelivetomahdollisuuden.Muuten Audi on kuin millä tahansa A3:lla ajelisi. Kuljettajan ympäristö on miellyttävä, erona muihin Audi A3 -malleihin on mittaristossa olevat kaksi polttoainemittaria. Kaasumittari on mittariston vasemmassa reunassa ja bensamittari oikeassa. Kuljettaja istuu A3:ssa pienessä poterossa, jossa on hyvä fiilis, kaikki on kivasti käden ulottuvilla ja toimii saksalaisella täsmällisyydellä. A3:n ratti on miellyttävän näköinen ja myös erittäin hyvän tuntuinen kädessä autoa ohjastaessa.Ristiseläntuki puuttuuA3:n istuimet ovat ensisilmäyksellä todella miellyttävän näköiset, ne oikein huokuvat tukevuutta ja sporttisuutta. Siltä ne tuntuvatkin heti aluksi, sivuttaistukea ja reisitukea löytyy kattavasti. Mutta hieman pidemmän istunnon jälkeen huomaa kaipaavansa ristiseläntukea – ja sellaista säätöä ei näistä istuimista valitettavasti löydy. Lähes täydellisestä on tehty merkittävästi huonompi jättämällä yksi tärkeä säätö pois.A3 on luokassaan ajettavuudeltaan ja yleisfiilikseltään ehdottomasti kaikella tavalla ja ennen kaikkea polttoainevaihtoehtonsa vuoksi houkutteleva vaihtoehto – jos sallii autoa valitessaan nelivedon ja ristiselän puutteen sekä pärjää hieman lyhyemmällä toimintasäteellä. Miksi ei pärjäisi, harva ajaa 400 kilometriä putkeen.Audia maahantuovan K-Auton valikoimasta löytyy myös muun merkkisiä kaasuautoja, kuten Seatia ja Volkswagenia. Vaikka moottoripolttoaineiden hinnat ovat nousseet kovasti Ukrainan sodan myötä, ainakaan vielä kaasuautojen kysynnässä ei näy maahantuojan mukaan mitään erityistä piikkiä. Myöhemmin syksyllä tähänkin asiaan on varmempi vastaus, kun aikaa on kulunut hieman enemmän.Teksti: Manu Tuppurainen Kuvat: Jari Saarentaus Audi A3 Sportback Progress Plus 30 g-tron S tronic Hinta alkaen 39 990 € Koeajetun auton hinta varusteineen 40 908 € Moottori bensiinimoottori 1498 cm³, 4 sylinteriä, ahdin, 7-v. kaksoiskytkinautomaattivaihteisto, etuveto. Teho 96 kW (131 hv), 5000–6000 r/min Vääntö 200 Nm (1400–4000 r/min) Vääntö 200 Nm (1400–4000 r/min) Kiihtyvyys 0–100 km/h 9,7 s Huippunopeus 211 km/h Kulutus l/ 100 km 4,1 kg/100 km (vapaakenttä) CO2-päästöt 110 g/km Mitat pituus 4313 mm, leveys 1785 mm, korkeus 1426 mm, akseliväli 2637 mm Tavaratila: 280–1100 l Omamassa: 1430 kg Vetokyky jarrullinen/ jarruton 1400 / 710 kg Euro NCAP 5 tähteä Takuu 2 vuotta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 27.4.2025 Koeajo Koeajo: Volvo XC90 – on kaikki niin kuin ennenkin 26.4.2025 Koeajo Maistiainen: Škoda Enyaq – uusi keula vie pidemmälle 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 24.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Ioniq 5 – pinnan alla kuplii 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 21.4.2025 Koeajo Koeajo: Toyota Proace City EV – päästöttömän kuljetuskaluston makuun Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa - lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous