7.5.2023 Ajoneuvot Koeajo: Ducati DesertX – tiettömän taipaleen aavikkosoturi Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ducati DesertX on yksi odotetuimmista adventure-uutuuksista. Hyvää: käytös maantiellä ja maastossa, ulkonäkö, elektroniikka Huonoa: korkea hinta Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyDucatin kaikkien aikojen maastokelpoisin moottoripyörä on nimeltään DesertX. Odotus on ollut varsin pitkä, sillä ensimmäisen kerran italialaisvalmistajan seikkailupyörä nähtiin EICMA-messujen konseptina vuonna 2019. Sitten maailman yli pyyhkäisi pandemia ja kaikki pysähtyi. Virallisesti pyörä tuotiin markkinoille vuoden 2022 puolella, mutta pohjolaan DesertX:ää saatiin odotella tähän saakka. Odotus on kuitenkin ollut kaiken arvoista, sillä Ducati osoittaa, että se osaa tarvittaessa tehdä erinomaisen pyörän myös kestopäällysteen ulkopuolelle. Ei Ducati toki ensimmäistä kertaa ole liikkeellä seikkailupyöräpuolella, sillä Multistrada-perhe on kantanut soihtua adventure-luokassa. Multistradasta on ollut tarjolla Enduro-versio, jonka ajatus on ollut palvella maasto-orientoituneempia kuljettajia. Rehellisyyden nimissä se on ollut enemmänkin muodollisesti pätevä peli hiekkalaatikolla. DesertX on toista maata. V2 parhaasta päästä Ennen kuin lähdetään arvioimaan Ducatin uutuusmallia hiekalla, on pakko lausua pari sanaa pyörän sopivuudesta asfaltille. Se on nimittäin erinomainen kumppani vauhdikkaassa mutka-ajossa, kaupungissa tai moottoritiellä. Paljoa on kiittäminen hienosta ajogeometriasta, sillä ajoasento lähentelee ainakin 180-senttisellä kuljettajalla täydellisyyttä. Istumalihakset eivät puudu pidemmälläkään rupeamalla, mikä ei ole maastoiselle mallille itsestäänselvyys. Ilahduttava on myös V2-Testastrettan käytös. Moottorissa on mukavasti voimaa ja vääntöä, jotka tekevät pyörästä tarvittaessa ripeän. Numerot kertovat mitä on luvassa: 110 hv ja 92 Nm vievät keskiluokan seikkailupyörää iloisesti. Maksimivääntö saavutetaan jo 6500 kierroksen kohdalla, eli arkiajossa tarvittavaa momenttia ei tarvitse houkutella punarajalle. Moottori alkaa vetämään todella reippaasti 4000 kierroksen kohdalla, mutta sen allakaan vedon puutteesta ei tarvitse kärsiä. Monesta menneisyyden Ducati-mallista tuttua kiusallista tutinaa ja jytinää ei tätä nykyä tarvitse juuri sietää. Tehontuotto on lineaarista ja voimaa riittää käytännössä kaikilla kierrosalueilla. Koska kyseessä on Ducati, on pyörä ladattu täyteen elektroniikkaa. Vakionopeudensäädin, säädettävät moottorikartat ja kaarre-ABS-järjestelmä ovat peruskauraa ja tuovat ajomukavuutta ja säätömahdollisuuksia niin kadulle kuin maastoon. Myös jarrut ovat Brembon radiaalit, joten pysäytysvoimaa riittää. Homman nimi on maastoajo Vaikka DesertX on pätevä matkakumppani maantiellä, avautuu pyörän hienous toden teolla vasta maastossa. Runko, jousitus ja rengastus kielivät siitä, että pyörälle kodikkaammat ympyrät ovat hiekkateillä ja maastoreiteillä, eikä tätä voi kiistää. Alusta on Kayaban valmistama ja keulasta joustomatkaa löytyy 230 mm ja takaa 220 mm. Sekä keula että perä ovat säädettävissä esijännityksen, sisään- ja paluuvaimennuksen osalta. Maavara on 250 mm, mikä vertautuu suoraan luokan maastokelpoisimpien joukkoon. Tämän huomaa hyvin myös maastossa, sillä tehdassäädöilläkin pyörä jaksaa kannatella yli 100 kg kuskia moitteetta. Koeajolla selviää pian, että kokoonpano laittaa kampoihin esimerkiksi KTM 890 Adventure R:lle, Kotarin sisarmalli Husqvarna Norden 901:lle ja Triumph Tiger 900 Rallylle. Maastoja jo pidemmän aikaa valloittanut kolmikko tarjoaa kovan vastuksen keltanokka-Ducatille. DesertX ei vierasta enduromaastoja, vaan tuntuu painostaan huolimatta kevyeltä ja helpolta viedä pitkin kapeita sorarännejä. Alusta nielee reilun puolen metrin korkuiset kumpareet mukisematta, eikä pohjaa hypyissäkään. Nykyään maastokelpoisella adventurella voi huoletta loikkia endurohengessä. Maastoa-ajoa ajatellen pyörässä on kaksi irtopäällysteelle sopivaa ajotilaa: enduro ja rally. Perusajatus on molemmissa sama, mutta rally tarjoaa mahdollisuuksia monipuolisempaan maastoajoon. Se puuttuu luistoneston vähemmän ja kaasunvaste on terävämpi. Molemmissa ajotiloissa on mahdollista kytkeä ABS pois toiminnasta, mikä on hiekalle ehdoton edellytys, sillä takarengas pitää saada lukittua. Kuinka luistonesto kesytetään? Hieman kinkkisempi asia on luistoneston poistaminen yhtälöstä. Se onnistuu vain rullaamalla valikoita minuuttikaupalla. Monessa kilpailijassa sen säätäminen onnistuu yhtä nappia painamalla tai pohjassa pitämällä. Ducatissa ei, mikä on hieman sääli. Luistoneston käytöstä poistaminen on tärkeää maastoajossa, sillä vaikka Ducatin luistonestojärjestelmä on periaatteessa toimiva, se ei mahdollista ajamista pitkissä sivuluisuissa. Järjestelmä puuttuu kovalla kädellä takarenkaan pyörimiseen, mikä pilaa ajonautinnon. Etenkin kun välityksen ovat sellaiset, että kakkosvaihteella tekee mieli ajaa kytkintä vastaan, jotta takarengas lähtee sutimaan. Esimerkiksi KTM toteuttaa portaittain säädettävän luistoneston sulavammin. Yhteensä DesertX:n moottorinohjausta voi säätää kuuden vaihtoehdon välillä, jotka tarjoavat hyviä kompromisseja erilaisiin ajotilanteisiin. Sport tarjoaa parhaan suorituskyvyn, urban rauhoittaa käytöstä ja wet nipistää huipputehosta reippaasti. Oikeasti sadeajotilalle ei juuri ole oikeaa käyttötarkoitusta, sillä luistonesto hoitaa homman muissakin ajotiloissa. Yksi Ducati DesertX:n ehdottomista vahvuuksista on muotoilu, joka on hieno pastissi menneisyyden aavikkopyörille. Kookas ja yhtenäinen etukate vaatii varmasti monelle totuttelua, mutta italialainen muotoilutiimi on onnistunut toteuttamaan homman modernilla twistillä ja tyylillä. Pyöreät ajovalot ja mikkihiiripeilit kruunaavat kokonaisuuden. Ducati onnistuu ensimmäisellä yrittämällään tekemään yhden keskiluokan maastokelpoisimmista adventure-pyöristä. Suoritus on vakuuttava, sillä kilpailu on varsin kovaa. Käytännössä ainoa haaste on hinnoittelu, sillä kuten totuttua, Ducati lätkäisee tuotteilleen usein hintalapun, joka on muita tiukempi hyväksyä. DesertX ei tee poikkeusta. Hintalapussa seisoo tukevat 23 990 euroa. Summa on vähintään pari tonnia enemmän kuin kilpailijoilla ja tiukasti kilpaillussa luokassa se saattaa olla joillekin ratkaiseva tekijä. Toki Ducatilla on oma uskollinen ostajakuntansa, joka ei välttämättä säikähdä pientä lisälaskua. Ducati DesertX: Moottori: nestejäähdytteinen, kaksisylinterinen V-moottori, 937 cc Teho: 81 kW (110 hv) / 9250 r/min Vääntö: 92 Nm / 6500 r/min Voimansiirto: 6 vaihdetta, ketjuveto Akseliväli: 1608 mm Istuinkorkeus: 875 mm Tankin tilavuus: 21 litraa Paino tankattuna. 223 kg Hinta: 23 990€ Teksti ja kuvat: Tuomas Rajala Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 14.5.2025 Yleinen Pääkirjoitus: Esteitä ylittävä sähköauto valtaa markkinoita 13.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Priuksen älyavainjärjestelmän korjaus oli älyttömän helppoa 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous