Koeajo: herkkä hitti – Renault Captur

Renault Captur ei tarvinnut kovin vahvaa uudistamista. Hyvää: näppärä ja kevyt pyöritellä, pirteä taajamassa, sisäilmeeltään laadukas. Huonoa: pikkutavaroiden niukat lokerot.

Kompaktien katumaasturien kerhossa on niin paljon jäseniä, etteivät kaikki nimet millään muistu mieleen. Kirjavasta joukosta kannattaa kuitenkin pistää ylös Renault Captur, joka on ollut Euroopassa luokkansa myydyin auto, ja kauppa on käynyt meillä Suomessakin kohtuullisen hyvin.

Capturia katsellessa ei ihan heti uskoisi, että malli-ikää on kertynyt jo neljä ja puoli vuotta: kaksivärinen, voimakkaan kiilamainen korimuoto on edelleen hyvin ajanmukainen. Niinpä nyt tehdyssä kasvojenkohennuksessa keskityttiin lähinnä puskurin alaosan sekä maskin ritilöiden meikkaamiseen.

Uudistuksen myötä tuon kaksivärisyyden luomiseen on tarjolla aiempaa enemmän vaihtoehtoja. Lisäksi Capturinsa saa halutessaan lasikatolla, ja muun muassa sähköisesti taittuvat sivupeilit sekä parkkitutka taakse ovat kalleimman Intens-varustetason uutuuksia. Keskimmäiseen Zen-tasoon nämä saa lisävarusteena.

Pesunkestävät penkit

Capturin sisustukseen pätevät samat sanat kuin ulkomuotoonkin – kojelauta, mittaristo ja ohjauspyörä ovat sekä kivan näköiset että hyvin viimeistellyt, joten jos ei tietäisi, voisi kuvitella kyseessä olevan aivan uuden automallin.

Eri varustetasojen soittimet liitettävyyksineen on päivitetty uuteen aikaan, mutta jo toissa vuosikymmenellä käyttöön otetut, renaultmaisen kätevät käyttönappulat ratin takana oikealla puolella on onneksi säilytetty.

Niinpä verhoilut ja materiaalit ovat tärkeimmät päällepäin näkyvät muutokset. Nyt ajettu Intens-varustetaso sisältää lisäksi vetoketjuilla irrotettavat, viisi vesipesua kestävät istuinpäälliset niin etu- kuin takapenkeissäkin.

Koepesun jätimme kuitenkin käyttäjille – ja keskityimme koeajoon.

Pikkutavarat piilossa

Sitä ennen pitäisi kuitenkin sysätä kännykkä, lompakko, aurinkolasikotelo ja hansikkaat jonnekin, ja eteen tulee tenkkapoo: säilytystilaa pikkutavaroille olisi voitu kovertaa keskikonsolin muoveihin enemmänkin.

Nyt seisontajarrun vivun viereisen tilan vievät aivan turhaan Eco-toiminnon nappula ja vakionopeudensäätimen/nopeudenrajoittimen pääkytkin – sekä pienenpieni pyöreä potero, jonka käyttötarkoitus jäi epäselväksi.

Puutteita eivät sinänsä toimivat yksityiskohdat, kuten kojelaudan päällä oleva kannellinen lokero, lipastomallinen tilava ”hansikaslokero” tai joustavista nauhoista kootut lehtitaskut etuistuinten taustoissa pysty täysin korvaamaan.

Antoisa automaatti

Koeajoautomme oli varustettu kaksoiskytkinvaihteistolla, mikä sopiikin tällaiseen kaupunkisukkulaan oikein hyvin. Uutena lisänä TCe 120 -versioon on myös manuaalivaihteisto; aiemmin malli oli saatavana ainoastaan automaattina.

Juuri vaihteiston ja ennen kaikkea kaasupolkimen viritys saa suurimmat kiitokset. Kiihdytykset ovat täyteläisen ja pirteän tuntuisia juuri sillä alueella kuin pitääkin, siis pinta- ja osakaasulla. Tällöin myös vaihteisto pelaa moitteetta.

Syvempi polkeminen ei sitten aiheuta kovin suurta suhteellista nopeuden nousua, ja vaihteistokin alkaa vaikuttaa hermostuneemmalta. Parempi siis edetä rauhallisesti ja nauttia kevyesti toimivista hallintalaitteista sekä auton yleisestä näppäryydestä.

Muuten Captur ei tarjoa mitään erityistä ajo- tai mukavuuselämystä. Etenkin jälkimmäisessä ranskalaiskilpailija Citroën on ottanut viime aikoina niin suuria retroharppauksia eteenpäin, että samaa pehmoista kulkua odottaisi jo Renaultiltakin.

Tavalliset tilat

Alustan ohella myös istuimet ovat varsin jämäkänsorttiset. Melutaso pysyttelee vielä maantiellä aisoissa, mutta kesäisillä moottoritienopeuksilla auton kokoluokka alkaa paljastua niin tuulen suhinoiden kuin moottorin käyntiäänenkin muodossa.

Tavaratilasta löytyy ilahduttavasti kahteen tasoon liikuteltava välipohja, jolla saa aikaan vaikkapa tasaisen laajennuksen selkänojan 1:3/2:3 -suhteessa tai sitten syvemmän varsinaisen tavaratilan. Lisää lääniä voi loihtia säätämällä koko takaistuinta eteenpäin.

Mutta vaikka penkin pitää peräasennossaan, takatilat eivät ole pidemmälle henkilölle ruhtinaalliset – mikä on reilun 4,1 metrin kokonaispituuden huomioon ottaen aivan luonnollinen juttu. Keskimittaisille ja tätä lyhyemmille asia on jo aivan eri.

Trendikkäämpi tavis

Ominaisuuksiltaan Captur ei siis nouse juuri millään osa-alueella keskiverron yläpuolelle, mutta toisaalta autossa ei piile kovin suuria heikkouksiakaan.

Yhdistettynä alussa mainittuun, aikaa kestäneeseen ulkonäköön kasassa taitavatkin olla suuren suosion päällimmäiset syyt – ei harmita, mutta näyttää hyvälle.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Roman Razinkov