9.8.2023 Ajoneuvot Koeajo: Honda e:Ny1 – sähkömalliston uusintalähtö on uskollinen merkilleen Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Osittain väärinymmärretyn kaupunkiauto Honda e:n jälkeen japanilaisvalmistaja varautuu Euroopan mallistonsa sähköistämiseen uutta perusrakennetta myöten. Honda e:Ny1 on kuin HR-V, mutta autoilla ei ole juurikaan yhteistä. Ilmeisesti hankalat mallinimet kuuluvat asiaan sähköautoilussa monien valmistajien kohdalla, mutta taas mennään. Honda e:Ny1 saattaa vaikuttaa konseptiauton nimeltä, mutta uusi nimitys viittaa Hondan uutukaiseen sähköautojen perusrakenteeseen, josta käytössä on etuvetopainos (e:N). Autona Honda e:Ny1 rinnastuu helpoimmin saman malliston HR-V:hen, mutta samasta ulkonäöstä ja koosta huolimatta autoilla ei ole juurikaan yhteistä. Pidempien etu- ja takaylitysten takia e:Ny1 on noin kuusi senttiä pidempi, vaikka akseliväli on muutamia millimetrejä lyhyempi. Korirakenteissa on samankaltaisuuksia, mutta myös eroja, ja esimerkiksi ergonomisesta e:Ny1 lähtee omaan suuntaansa. Pyöristetyltä HR-V:ltä näyttävän olemuksen takana e:Ny1 kätkee hauskan yksityiskohdan keulaansa. Sähköisesti ylös nouseva latausluukku kätkee liittimen lisäksi valon. Luukun yläpuolella on kaksi valoa, joiden avulla auto kertoo latauksen tilanteesta ja reagoi keskuslukituksen käyttöön. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hondan tapaan Sähköautona Honda e:Ny1 luottaa melko kompaktiin 68,8 kWh akkuun, josta käytettävissä on hiukan vähemmän. Akuston sijainti on nykytrendin mukaan auton lattiassa. Lataustehon huippu on maltilliset 78 kW, mutta Hondalla on haluttu panostaa latauskäyrän tasaisuuteen ilman dramaattisia porrastuksia. Tästä huolimatta 10-80% latausaika on 45 minuuttia, joten auto on suunniteltu useammin tapahtuville pienille latauksille. AC-latauksen huipputeho on 11 kW. Etuakselille asennettu sähkömoottori tuottaa 150 kW ja liikuttaa autoa 310 Nm väännöllä. WLTP-toimintamatkaksi kerrotaan 412 kilometriä. Hondamaiseen tapaan autoon on tehty koko joukko lähes näkymättömiä optimointeja. Tehdas on kiinnittänyt paljon aikaa esimerkiksi ohjaustehostimen ja ohjausakselin hienosäätöön, pyöräntuentaan ja iskunvaimennukseen. Kaasupolkimen profiilissa on tavoiteltu ripeää kiihtyvyyttä ilman jyrkkiä potkaisuja, joiden Honda uskoo aiheuttavan osaltaan matkapahoinvointia. Panoraamakatto on varustettu lämpöä eristävällä lasilla ja käytössä on myös pimennysverhot. Yksi mielenkiintoisimmista ideoista liittyy taloudelliseen Econ-ajotilaan. Uudella Eco Heat -asetuksella auto osaa käyttää energiatehokkaampaa istuin- ja rattilämmitystä kompensoimaan ilmastoinnin lämmitystarvetta, joten lämmin tunne saavutetaan vähemmällä lämmitystyöllä. Honda on onnistunut puristamaan 4,4-metrisen täyssähköcrossoverin hiukan reiluun 17 00 kilogrammaan, mitä voi pitää sitäkin hyvänä suorituksena. Toisaalta kantavuutta on vain 350 kg. Maavaraa on 135 mm kuormaamattomana. Puhtaalta pöydältä Honda e:Ny1 yllättää myös ohjaamossa. Uusi kookas pystysuuntainen 15,1-tuumainen kosketusnäyttö perustuu tavallaan kolmeen kerrokseen, jossa radio ja ilmastointi valtaavat omat hyllynsä, ja tietoviihdejärjestelmän tyypillinen navigaatio tai älypuhelinpeilaus sijoittuvat ylähyllylle. Kyseessä on mielenkiintoinen ratkaisu ergonomiaongelmaan, jota ei oikeastaan pitäisi olla ensinkään. Kokonaan näyttöpohjainen 10,25-tuumainen mittaristo on esillä ilman varjostinta. Muutenkin kuljettajan ergonomiassa on tehty muutoksia, mutta kaikki löytyy onneksi toisella vilkaisulla, jos viime vuosien Hondat ovat tulleet jo tutuksi. Etupenkkien tiloissa ei ole valittamista ja takanakin olo on niin lokoisa, kuin auton koolta voi odottaa. Tavaratilaa on maltilliset 344–361 litraa malliversiosta riippuen, mutta se on laajennettavissa aina 1 176 litraan saakka. Alustan osalta Honda e:Ny1 on jälleen hondamainen, eli jousituksen perusvireessä on suosittu kontrolloitua olemusta löllöpehmeyden sijaan. Auto ei myöskään kallistele ylimääräistä, vaikka ohjaus on sopivan pirteä taajama-ajoon. Poljinten reagointi on luontevaa, vaikka kaikkein räjähtävin teho onkin korvattu rullaavammalla kiihtyvyydellä. Suomeen myöhemmin Honda e:Ny1 on mielenkiintoinen toinen ponnistus japanilaismerkin sähköautomallistossa. Päätös tehdä auto maltillisen kokoisen akkupaketin ympärille on kunnioitettava, mutta akun latausominaisuudet vaativat vielä tutustumista arkikäytössä. Samoin hinnoittelun suhteen Honda e:Ny1 on mielenkiintoisessa asemassa, sillä saman kokoluokan sähköcrossovereisa on tuntuvaa kilpailua. Suomessa Honda e:Ny1 hinnoista ja aikataulusta kuullaan tarkemmin kesän jälkeen. Teksti ja kuvat: Aake Kinnunen Honda e:Ny1 Elegance Moottori Sähkömoottori etuakselilla. Vääntö 310 Nm Vääntö 310 Nm Akku Akuston energiasisältö teoreettinen/käytössä oleva 68,8 / 61,8 kWh. Lataus Type 2 11 kW (3 x 16 A), CCS 78 kW. Toimintamatka 412 km Hybridijärjestelmän yhteisteho 150 kW Kiihtyvyys 0–100 km/h 7,6 s Huippunopeus 160 km/h Kulutus l/ 100 km 18,2 kWh/100 km (WLTP yhdistetty). (vapaakenttä) Mitat pituus 4387 mm, leveys 1790 mm, korkeus 1584 mm, akseliväli 2607 mm Tavaratila: 361–1176 l Omamassa: 1733 kg Euro NCAP Ei testattu Takuu 3 vuotta / 100 000 km, ajoakku 8 vuotta / 160 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 7.11.2025 Sähköpyörät Sähköpyörän koeajo: Canyon Citylite:On – sähköpyörä, joka lupaa hoitaa kaiken 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 7.11.2025 Moottoripyörät Brabus 1400 R Signature Edition – äärimmäinen mörkönaku 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan