Käytetyt erikoisuudet: Keskimoottorimallilta näyttävä RenaultSport Clio 182

Muhkeamuotoisessa Renault Clio V6:ssa on yleensä takapenkin tilalla kolmen litran veekuutonen. Saarijärvellä myytävässä keltaisessa Cliossa moottorin tilalla on takapenkki.

Reippaat Renaultit ovat aina värikäs näky käytettyjen autojen listauksissa. Vuosien varrella ranskalaismerkiltä on tullut monta erilaista hot hatchia, pienemmällä ja vähän isommalla moottorilla, ja voimanlähteelle on keksitty muitakin paikkoja kuin keulapellin alla. Jo 1960-luvulla Renault lykkäsi markkinoille virittäjävelho Amedée Gordinin piristämiä takamoottorimalleja, joissa teho nousi prosentuaalisesti paljon, vaikkei kenties huimaaville hevosvoimatasoille.

Aikanaan etumoottorisen ja etuvetoisen viitosrellun tultua myyntiin, keksittiin Renaultilla että moottorin voi silti laittaa takapenkin tilalle. Reilusti levitetty, ralleissa ajettu Renault 5 Turbo oli täysin mieletön laite, jota myytiin myös kuluttajakäyttöön. R5 Turbossa ja myöhemmässä Turbo 2:ssa oli nelisylinterinen, 1.4-litrainen turboahdettu moottori etupenkkien takana, jossa oli katukäytössä tehoa 160 hevosvoimaa.

1990-luvulla Renault nojasi mallinumeroiden sijaan mallinimiin, ja Renault 5:n korvasi täysin uusi Clio. Sen vauhtimalliksi kehitettiin ensin formulamaailmasta innoituksensa saanut Clio Williams kaksilitraisella, 16-venttiilisellä moottorilla, ja myöhempiinkin Clion sukupolviin tungettiin kahden litran konetta pienimmillään litraisen moottorin tilalle.

Kakkoskorin Clioa myytiin ensin 172-hevosvoimaisena ja myöhemmin 182-hevosvoimaisena RenaultSport-versiona. Nämä terhakat hot hatchit ovat varmasti tulevaisuuden vaalittuja käyttöklassikoita, mutta Renaultilla ei jätetty korimallin potentiaalia hyödyntämättä. Yhteistyössä brittiläisen Tom Walkinshaw Racingin kanssa kehitettiin myös eräänlainen hatunnosto menneisyyden Renault 5 Turbo 2 -mallille, eli Cliostakin saatiin aikaan reilusti levitetty keskimoottorimalli.

Voimanlähteenä tosin toimi konsernin iso V6 neloskoneen sijaan, ja kyseessä on sama hieman alle kolmen litran kuutonen, jota käytettiin Renaultin lisäksi Peugeoteissa ja Citroeneissa korvaamaan vanhempaa PRV-veekuutosta. Jos 1990-2000-lukujen keskikokoisista tai isommista ranskalaisautoista arpoo sattumanvaraisesti yhden, siinä on todennäköisesti ollut tämä moottori, oli kyseessä sitten Renault Espace tai Citroën Xantia.

Renaultsport Clio V6:t valmistettiin aluksi käsityönä Ruotsin Uddevallassa. Autojen kehitystyössä oli mukana englantilainen TWR-yritys, joka muistetaan nopeista Jaguareista ja 80-luvun Mazdojen korisarjoista. Puolivalmiit Clio-korit laivattiin Ranskasta Ruotsin Uddevallaan, missä ne muokattiin ja levennettiin täyteen muotoonsa lasikuituisten korinosien avulla, ja kuutoskone asennettiin takalattian tilalle. TWR kuitenkin meni konkurssiin 2000-luvun alussa, minkä jälkeen Clio V6:n tuotanto siirtyi kokonaan Alpinen tehtaalle Ranskan Dieppeen.

Tässä kohtaa auton ulkonäkö muuttui facelift-mallin mukaiseksi, ja alustaratkaisut käytiin uudelleen läpi. Sille oli syynsä, sillä ykkösversion V6-Cliot tunnettiin hankalina käsiteltävinä. Iso moottori painoi sen verran paljon, että autolla oli taipumus lähteä varomattomien kuljettajien käsistä, kun lievä pusku muuttuikin yliohjautumiseksi. Kakkoskorin takapään raideleveyttä, kallistuksenvakaajia, jousia sekä iskunvaimentimia muokattiin auton rauhoittamiseksi, ja vaikka siitä ei edelleenkään tullut helppoa ajettavaa, muutokset olivat tarpeen.

Entä jos haluaisikin V6-mallin näyttävät muodot, mutta helpommassa, neloskoneisessa paketissa? Tähän löytyy täydellinen ratkaisu Saarijärveltä.

Sikäläisessä liikkeessä on myynnissä Vaasassa rakennettu V6-lookin Clio, joka siis perustuu täysin 182-hevosvoimaiseen, etumoottoriseen RenaultSport-malliin, mutta joka on muokattu ulkoisesti vastaamaan keskimoottorimallia. Autossa on siis edelleen takapenkki ja keulalla on tuttu kahden litran nelosmoottori, mutta korityöt on aikoinaan tehty V6-mallin mukaisiksi.

Cliosport-keskustelupalstan viestiketjun mukaan kaikki autoyksilön levityspalat on otettu aidosta, oikeanpuoleisella ohjauksella varustetusta Clio V6:sta, ja leivottu Clio 182:n koriin. Vaikka muutostyöt on tehty jälkikäteen Suomessa, niihin ei ole käytetty jäljitelmäosia ja työprosessi on vastannut alkuperäistä ohjeistusta. Koska kyseessä on edelleen etuvetoinen auto, erityisesti takavanteiden on oltava varsin leveät yltääkseen pyöränkaarelle asti. Tavallisella talvirengastuksella tämä Clio olisikin kohtuullisen lystikkään näköinen. Itse ilmoituksessa autosta ei paljoa kerrota: se on vastikään katsastettu, mittarissa on maltilliset 178 000 kilometriä, ja siinäpä ne tiedot olivatkin. Tosin kuten ilmoitustekstissä sanotaan: ”Hieno ei kaipaa selittelyjä”. Tuo sopisi vaikka t-paidan tekstiksi.

172- tai 182-hevosvoimaisia Clioja löytää Nettiautosta vielä muutoin kohtuuhalvalla, eli hieman koirankorvilla olevista kaksilitraisista Clioista pääsee maksamaan ns. ykköstonneja. Sellaisen saa huomattavasti halvemmalla, kuin 1990-luvun alun Clio Williamsin. Aidot Clio V6:t puolestaan maksavat kymmenkertaisesti, ja netin kauppapaikoilla, esimerkiksi Car and Classic -sivustolla niistä pyydetään 70-80 tuhatta euroa. Tämän kullankeltaisen Clion arvo liikkuu jossakin välimaastossa: se on tavallista neloskoneista varmasti ainutlaatuisempi, mutta aidon Clio V6:n arvoinen se ei ole. Nettiauton hintapyynti 29900 euroa heijastelee tätä.