12.9.2025 Yleinen Uusi Renault Clio – pihimmin, digimmin ja uudella tyylillä Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Münchenin autonäyttelyssä esiteltiin myös Renault Clion kuudes sukupolvi. Kuudennen polven Renault Clio tuo mukanaan odotettuja muutoksia, joita ei kuitenkaan voi pitää kapenevassa pikkuautoluokassa enää selvyytenä. 35 vuoden aikana Clio on myynyt 17 miljoonaa kappaletta ja kyseessä on Renaultin mukaan myydyin ranskalainen automalli. Kotimarkkinan lisäksi kompakti ranskatar on hurmannut Iso-Britanniassa ja Turkissa, jälkimmäisen ollessa heti toinen markkina myynnin alkaessa. Tyylillisesti Renault Clio tekee selkeämmän eron nelos- ja vitospolveen. Tämä on kuitenkin ollut Cliolle ominaista ensimmäisten mallipolvien aikana. Jaguar I-Pacea henkivä keulamaski ja perä ovat selkeästi erilaiset verrattuna Renaultin aiempaan, melko pyöreään designiin. Uusi coupemaisempi kattolinja hämää silmää, sillä korkeutta ja samalla takapenkin pääntilaa on pystytty kasvattamaan 11 millillä. Akseliväli on nyt 2,59 metriä, eli sitä on jatkettu tehtaan mukaan 8 mm. Pituuskasvua on yhteensä 67 mm (nyt 4,12 m pitkä) ja leveyttä Clioon on kertynyt 39 mm (nyt 1,77 m), kuten meille kaikille. Renaultin mukaan mustat pyöränkaaret ja 18-tuumaiset vanteet korostavat Clion leveyttä ja urheilullista olemusta. Keulalla uudet ajovalot ovat projektorityyppiset. Päiväajovalot ovat "sumuvalojen" paikalla, viitaten Renaultin logoon muodollaan. Erilliset takavalot ja pystympi perä yhdessä terävien pokkausten kanssa antavat Cliolle uuden ilmeen myös takaa. Takaovien kätketyt kahvat ovat kuitenkin tuttu juttu jo aiemmasta. Uusia värisävyjä ovat Absolute Red, joka käyttäytyy valossa hiukan eri tavalla kuin Clion aiempi punainen, sekä Absolute Green. Muita värejä ovat valkoinen, musta, kaksi eri harmaata sekä sininen. Maavaraa on 142 mm (119 mm kuormattuna) ja vetomassa on 900 kg. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tutut mööpelit, uudet kuosit Sisustassa Renault on pyrkinyt tuomaan digitekniikan paremmin osaksi autoa. Kahden näytön järjestelmä on tuttu muista Renaultin tuoreista malleista ja perustuu Android-pohjaiseen OpenR link -järjestelmään, johon voi asentaa itse lisää sovelluksia esimerkiksi pysäköintiä varten. Mittaristo ja tietoviihdenäyttö ovat molemmat kooltaan 10,1 tuumaa. Älypuhelimille löytyy langaton peilaus, langaton lataus sekä tuki sovelluksen Lämmityslaitteen säätimet ovat tutut jo lukuisista Renaulteista, mutta ne ovat ilahduttavia silti toimintojen siirtyessä yhä useammin kosketusnäyttöön. Sisävalaistuksen värin voi valita nyt 48 vaihtoehdosta. Kojelauta on verhoiltu kankaalla, paitsi huippuversio Esprit Alpinessa, jossa se korvautuu Alcantaralla. Samassa varustelussa kojelaudan päädyt on maalattu näyttämään siltä, kuin ne olisivat saaneet värinsä metallinen päästämisen yhteydessä. Ovissa on nyt erilliset valosiivekkeet sisäpuolella, joissa on myös palanen Renaultin logoa. Materiaaleissa uusi Clio tekeekin eroa edeltäjäänsä kohonneella laatuvaikutelmalla. Samalla Renault on pystynyt nostamaan kierrätysmateriaalien osuuden jo 33,7 prosenttiin. Keskitunnelissa oleva säilytyslokero on saanut Jeep Avengerista tutun magneettisen kangaskannen, joskin Renault on lisännyt siihen kätevän kolon. Tavaratilaa on 391 litraa moottoriversiosta riippuen ja lastauskorkeutta on pystytty madaltamaan 40 mm. Takaistuimilla tilaa on tuttuun tapaan, eli kovin pitkän kuljettajan taakse ei kannata pyrkiä, mutta jalkatilaa on kohtuullisesti. Pääntilaa Cliossa on pystyhköstä istuma-asennosta huolimatta hyvin auton mittoihin nähden. Kuljettajan paikalla huomio kiinnittyy Renaultin vaihdeviikseen, joka on vihdoin saanut erillisen P-painikkeen. Hybridinä hiotumpi Renault Clion voimalähteissä lippulaivapaikan ottaa uusi 118 kW (160 hv) E-tech-täyshybridi. 1,8-litraiseen Atkinson-käyntisykliseen nelisylinteriseen bensiinimoottoriin perustuva voimalinja yhdistää Renaultille tuttuun tapaan kaksi sähkömoottoria ja "4+2"-vaihteisen monitilavaihteiston. 0–100 km/h aika on tippunut sekunnilla (nyt 8,3s) verrattuna aiempaan Clio E-techiin, mutta samalla kulutus on saatu painettua 3,9 litraan per 100 km. Mielenkiintoisesti päästöt ovat tuolloin 89 g/km, joten Clio Hybrid on tuntuva apu mallistopäästöjä laskettaessa. Suoritusarvoissa uusi hybridi päihitttää vanhan 15 hevosvoimalla 22 newtonmetrillä. Voimalinjan on kehittänyt Renaultin ja Geelyn yhteinen voimalinjayritys Horse Powertrain. Lisäksi valikoimassa on 1,2-litrainen kolmisylinterinen TCe-bensiinimoottori, joka puhkuu 115 hv (85 kW) ja sen saa manuaalivaihteiston lisäksi kuusivaihteisen EDC-kaksoiskytkinautomaatin kanssa. Renaultin mukaan erityisesti vaihteistoa on päivittetty. Ajoavustimia Clioon on laitettu peräti 29 järjestlemän verran. Esimerkiksi varoitus oven avaamisesta lähestyvän skuuttaajan tai pyöräilijän eteen on kaupungissa omimmillaan. Mukautuva vakionopeudensäädin kuuluu vakiovarusteisiin. Stadin slangia harrastaville mainittakoon, että uusi Renault Clio valmistetaan Bursan tehtaalla Turkissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.6.2026 Matkailu Twingoilua, peippailua ja petipuuhia 22.6.2026 Esittely Uudistuva Renault Megane kätkee paremman akun muotoilulla 3.5.2026 Klassikko Renaultin uusi museo on melkoinen temppeli, missä autoille on tilaa 12.2.2026 Uutinen Renault vahvistaa ryhtyvänsä droonituotantoon Le Mansissa 22.1.2026 Uutinen Uusi Renault Clio ennakkomyynnissä – edullisimmillaan 22 990 euroa, hybridinä 5 000 euroa enemmän 11.1.2026 Hyötyajoneuvot Kurkistus suljettujen ovien taakse – näin Renault kehittää hyötyajoneuvojaan 10.12.2025 Uutinen Ford tuonee Fiestan takaisin – mutta kahden uutuusmallin jäljet johtavat Renaultille 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 15.10.2025 Euro NCAP Taas tulee sanomista – jättikoosteessa kesän ja syksyn Euro NCAP -tulokset Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 27.6.2026 Kuorma-autot Hei kaikki räätälöityä luksusta arvostavat kuljetusyrittäjät, Scanialla on teille yltiömakea uutuus! 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 28.6.2026 Ajatuksia autoista Kävin klassikkoautotapahtumassa ja opin, että nuoriso ei olekaan pilalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”? 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa! 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä