Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin osa 5: Ruhr, ruskohiili ja Michael Schumacherin lapsuuden seudut

Viides ajopäivä on lähemmäs 500 kilometrin rypistys. Ei nykyajan ihmiselle matka eikä mikään, mutta hitaasti kiiruhtaville kuitenkin ihan kohtalainen rupeama. Olemme pitäneet kuitenkin tähän mennessä keskinopeuden noin 60 km/h lukemassa.

Saksalainen maaseutu heräili ympärillämme, kun kurvasimme seitsemältä ulos leirtäalueelta. Etenimme aluksi taas tutun kaavan mukaan pikkuteitä pitkin. Välillä oli kuitenkin poikettava myös isommalla tiellä.

Saksalainen ajotapa, kuten myöskään nopeusrajoitukset, eivät tue taloudellista etenemistä. Saksalaiset ovat tunnetusti pihejä, mutta autoiluun tätä sovelletaan varauksella. Suuremmilla maanteillä on yhä 100 km/h nopeusrajoitus. Risteävien teiden kohdalla vauhti pudotaan usein 70 km/h lukemaan. Kylissä on vielä 50 km/h rajoituksia jonkin verran, mutta monessa vauhti on tiputettava 30 km/h etenemiseen. Aikamoista sahaamista siis.

Tästä johtuen emme pistä pahaksemme, kun eteen sattuu silloin tällöin pidemmäksi aikaa kuorma-auto. Ison kaluston perässä on kiva peesata ilman sataseen kiihdyttämistä – varsinkin, kun iImanvastus nostaa tunnetusti kulutusta nopeuden noustessa korkeampiin maantienopeuksiin.

Wunderbar Wunderbaum

Kun saimme Twingon allemme, sen mittarissa oli hieman vajaa tuhat kilometriä. Uuden auton tuoksu oli siis jo karissut, ja nyt useamman päivää autossa elettyämme viimeisetkin uuden auton aromit ovat kaikonneet.

Onneksi on Wunderbaum. Huoltoasemalta hankittu uuden auton tuoksu tuo tosin mieleen enemmän hyvin käytetyt autot, jotka haluavat tuoksua uusilta; etenkin sellaiset, joita autotarhojen sankarijobbarit kaupittelevat. Päänsärky oli varma parin tunnin jälkeen.

Ajoimme Frankfurtien kiertäen Wiesbadeniin, mistä löytyi 11 kW kadunvarsiparkki. Kuten eilen päätimme, yritämme ladata aina mahdollisuuden tullen Twingon akkua matalammilla tehoilla sinä aikana, kun jaloittelemme uusiin paikkoihin tutustuen. Alle puolentoista tunnin latauksella akku on puolillaan näinkin.

Happihyppelyn jälkeen matka jatkui. Maisema on täälläkin kovin epätasaista. Taunusvuoristo on osa Reinin liuskevuorista. Alamäkiä oli kiva rullailla, ylämäkiä vähemmän kiva kivuta. Wiesbadenin laitamilta nappasimme kyytiin liftarin. Tosin ennakolta tilatun. Moottorin toimittajakollega Aake Kinnunen oli sattumalta juttukeikalla, joten hän liittyi seuraamme pariksi päiväksi. The more the merrier, kuten englantilaisilla on tapana sanoa.

Daa-da daa-da

Aaken kanssa sukelsimme Twingon kanssa ensi kertaa saksalaiselle moottoritielle. Tarkoitus ei ole hurjastella retkan aikana missään vaiheessa, eikä se ole Twingon kanssa edes mahdollista. Sen huippunopeus on rajattu lukemaan 130 km/h. Toisten jaloissa ei silti tarvitse varsinaisesti autobaanallakaan olla. Onneksemme liikennettä oli melkoisesti, joten millään kaistalla ei päässyt etenemään vauhdikkaasti. Valitsimme siis paikkamme rekkajonossa. Ajoimme isojen kavereiden välissä leppoisasti pohjoiseen kohti Ruhria. Kulutus pysyy näin ajettaessa noin 10 kWh/100 km lukemassa. Silti “tankkaamaan” oli suunnattava vähän ennen Kölniä.

Pysähdyimme ensin moottorin tien varrella olevalla isolla huoltoasemalla, jossa latausasemat oli huputettu. Onneksi toimintamatkaa oli jäljellä vielä muutama kymmenen kilometriä. Siis seuraavalta rampilta ulos ja kohti Googlen kertomaa seuraavaa laturia. Niitä oli kolme, eikä niitä oltu huputettu. Teippi vain kiersi kaikkia eli yksikään ei ollut toiminnassa. Onneksi vieressä oli McDonalds, jonka kupeesta löytyivät seuraavat laturit. Twingo pääsi vihdoin piuhan päähän. Ihan huoletonta ei sähköautoilu vielä kaikkialla ole.

Kun akun varaus oli noussut reiluun 60:een prosenttiin, jatkoimme taas matkaa. Kölnin länsipuolella päätimme suorittaa kunniaa osoittavan pysähdyksen Michael Schumacherin lapsuuden maisemissa Kölnin länsipuolella.

Michael oppi ajamaan Kartingia pienellä Erftlandringin radalla, joka on yhä olemassa ja hyvin vaatimaton. Mutta alueella on myös toinen ja Michaelin nimeä kantava hieno ja iso karting-keskus. Siellä turistit voivat kertoa mikroautoilleensa Michaelin radalla, vaikkei radalla ole mitään tekemistä Schumin oman ajouran kanssa olekaan. Hän ja Ralf ovat vain perustaneet sen.

Ehdottomasti käymisen arvoinen on myös Kölnissä sijaitseva Motorworld, jossa on esillä runsaasti Schumin vanhoja kilpa-autoja vuosien varrelta. Olemme kirjoittaneet tuosta hienosta kokoelmasta jo aikaisemmin, linkki tuohon juttuun aukeaa tästä.

Puretut talot, tyhjät tontit 

Michael Schumacherin vanha kotikylä Kerpen-Manheim on aina yhtä surullinen näky. Kylä on purettu lähes kokonaan muutamaa hassua rakennusta ja kirkkoa lukuun ottamatta. Tyhjät tontit kasvavat horsmaa. Syyllinen löytyy vierestä.

Ajoimme Kerpenistä aivan sen vieressä olevan valtavan avolouhoksen äärelle. Hambachin ruskohiilikaivos on toiminnassa vielä muutaman vuoden, se ajetaan alas vuoteen 2030 mennessä. Se on niellyt vuosien varrella useamman kylän.

Olemme kirjoittaneet louhoksesta jo aiemmin, linkki löytyy tästä. Näky oli silti yhä yhtä vaikuttava kuin muutama vuosi sitten. Isoilla pojilla on isot hiekkakuopat. Monsieur Grenouille oli sanaton eteen aukeavaa monttua katsoessaan.

Kruisailimme vielä hetken lähialueita ja seuraavaksi eteen osui puolivahingossa mutta kuitenkin suunnitellusti RWE:n ruskohiilivoimala. Sekin oli julmetun kokoinen – sen koko tosin aukesi kunnolla vasta sen vieressä olevalle pysäköintialueelle kurvatessamme.

Kyseessä on ei enempää tai vähempää kuin Saksan suurin ruskohiilivoimala. Laitoksen teho on huimat 2200 MW. Energiaa tuotetaan siis yhtä paljon kuin monessa ydinvoimalassa. Vertailun vuoksi Olkiluoto 3 tuottaa 1600 MW. Vuonna 2014 suljettu Inkoon voimalaitos oli puolestaan aikoinaan Suomen suurin hiilivoimala; siinä oli neljä 250 MW yksikköä.

Kun masuunit hiljenivät

Päivä päättyi lopulta Esseniin ja vanhalle hiilikaivokselle. Zollverein on Unescon maailmanperintökohde ja aikoinaan Euroopan suurin koksin tuottaja. Sitä pidetään yleisesti myös maailman kauneimpana hiilikaivoksena. Zollvereinissa työskenteli aikoinaan pienen kaupungin verran ihmisiä useammassa vuorossa. Olemme kirjoittaneet tästä hienosta kaivoskompleksistakin jo. Linkki tuohon artikkeliin aukeaa tästä.

Päivän keskikulutus oli lopulta 472,1 kilometrin matkalla 9,8 kWh/100 km eli olemme edelleen hyvin tavoitteessamme alittaa koko matka Pariisista Helsinkiin alle 10 kWh/100 km kulutuksella. Kilometrejä on kertynyt yhteensä tämän matkan aikana jo hieman yli 1650. Vielä ei olla siis edes puolivälissä. Lähelläkään.