Koeajo: Suzuki Swift – tonnikeiju tarjoaa halvalla hauskaa

Suzuki Swift näyttää, ettei hauskan nelivedon tarvitse aina maksaa kivitalon hintaa. Hyvää: ajamisen hauskuus, hinta, alusta Huonoa: konservatiivisuus

Istumme Ranskan Bourdeauxissa sijaitsevan hotellin neuvotteluhuoneessa. Huoneessa on liki sata osallistujaa, mutta toimittajakuntaan meistä kuuluu vain muutama kymmenen. Suurimmaksi osaksi neukkarin täyttää Suzuki Motor Companyn henkilökunta. Heitä on paikalla liki viisikymmentä.

Joukkiota johtaa Swiftin pääsuunnittelija, joka heijastaa videotykillä uuden Swift-mallin luonnoksia seinälle. Kuvakavalkadissa on rohkeita piirroksia, joista osa on varsin veistoksellisia ja tyylikkäitä. Swift ei ole koskaan näyttänyt yhtä hyvältä. Eikä näytä tänäänkään.

Kehityspolku villeistä visioista hyvinkin voimakkaasti vanhoja sukupolvia kunnioittavaan muotoiluun on kiintoisa. Kyse lienee pitkälti japanilaismerkin konservatiivisesta tavasta suhtautua autonvalmistukseen. Swiftin on oltava riittävän Swift. Ei Suzukin pikkuauto ole läpeensä tylsä, mutta villien visioiden esittely on kummallista, sillä ne nähtyään fiilis on hieman plääh.

Realismi on heitetty ideointivaiheessa roskikseen, mutta lopulta keisarin sormi on osunut edeltäjiä myötäilevään muotokieleen. Suunnittelijajoukko on saattanut kokea pienimuotoisen pettymyksen lopullisen version valinnan myötä.

Suzuki Swiftin neljännen sukupolven edustajaa katsellessa tulee väistämättä mieleen, että kyseessä on tyypillinen kasvojenkohotus. Tähän viittaa ulkomuodon mieto kehitys, sillä uutuus nojaa vahvasti aiempiin sukupolviin.

Hybridiä reilun litran edestä

Vaikka muotokielessä on paljon samaa, on teknistä kehitystä toki tapahtunut. Tätä nykyä pienen Suzuki-mallin voimanlähde on 1,2-litrainen vapaasti hengittävä bensiinimoottori, joka kehittää 82 hevosvoimaa ja 112 Nm. Tehoilla ei kutitella B-segmentin tehokuninkuutta. Sitä ei taidettu hakeakaan.

Moottori on pitkälti sitä, mitä numeroiden perusteella sopii odottaa. 3-sylinterinen hybridi on energiatehokas, muttei kovin luonteikas. Voima luovutetaan kuljettajan käyttöön lineaarisesti. Tarjonta ja kysyntä eivät aina välttämättä kohtaa, mutta ei Swiftin idea olekaan olla se kaikkein suorituskykyisin versio.

Moottori on tyypillinen kolmesylinterinen. Se tuntuu taistelevan välillä henkensä edestä ja moottorin äänimaailma tunkeutuu ohjaamoon selvästi. V8-moottorin äänimaailmaa kuuntelee ohjaamossa mielellään, mutta 1,2-litrainen kolmonen pitäisi eristää mahdollisimman tehokkaasti.

Swiftistä on tarjolla kolme voimalinjavaihtoehtoa, joista kaksi on etuvetoista. Vajaavetomallia on saatavilla sekä manuaalina, että automaattina. Neliveto on puolestaan aina viisivaihteinen manuaali. Tämä on sääli, sillä nelivetoinen automaatti olisi tässä hintaluokassa erityisen kiinnostava vaihtoehto.

Nelivetoisuus on Suzukin pikkumallin kiinnostavin ominaisuus. B-segmentissä nelivetoisia automalleja ei muilta löydy, joten Suzuki hallitsee markkinaa käytännössä yksin. Markkinajohtajan henkseleitä voi siis paukutella vailla vastustajia.

Japanilaiseen autoteollisuuteen kuuluu olennaisena osana konservatiivisuus, joka näkyy Suzukin kohdalla selvästi. Pikkuautoksi Swift on kattavasti varusteltu, mutta vastaavat hilut on nähty eurooppalaisilla ja korealaisilla valmistajilla autoissaan jo pidemmän aikaan. Tietoviihdenäyttö on vihdoin modernisoitunut, ja turvallisuusvarustelista on kattava. Mutta uutuusarvoa niillä ei oikeastaan ole.

Tietoviihdejärjestelmä’ tuke Apple Car Playta tai Android Autoa. Homma toimii jopa langattomasti, mikä on kiva lisä. Keulalla valoa tuovat ledit. Mukana on myös mennyttä maailmaa. Mittaristo on viisarimallinen, mutta keskeltä löytyy toki LCD-näyttö. Mittaristo olisi ollut varsin makea vuonna 2005.

Keijukainen on hauska ajettava

Yhdessä asiassa Suzuki Swift on kuitenkin omaa luokkaansa. Harva tuotantoauto pystyy painamaan nelivetoisen hybridimallin omamassan alle 1000 kiloon. Se on suoritus, josta moni voisi ottaa mallia. Paino ei ole koskaan tehnyt autolle hyvää, päinvastoin.

Alhaisen massaansa ansiosta Swift kantaa kilonsa poikkeuksellisen hyvin. Alusta on sporttinen, mutta ei lyö selkärankaa kasaan hidastustöyssyissä. Suorituskykyyn nähden vauhdikkaassa kyydissä Suzuki nielee mutkia kallistelematta. Pieni ja kevyt auto on ilopilleri mutkaisella pikkutiellä.

Swift on aina ollut hauska ajettava, eikä uutuus tee tähän poikkeusta. Koeajolla oli vain etuvetoversio, joten nelivedon toiminnasta ei voi lausua suuntaan tai toiseen. Tuskin sitäkään on pilattu uutuuden kohdalla. Mutta etupotkuisenakin homma toimii.  

Painoon suhteutettuna keskikulutus on yllättävän suurta. Yhdistetty kulutus on WLTP:n mukaan 4,4 litraa, vaikka potentiaalia luulisi olevan selkeästi alhaisempaan lukemaan. Toki viiden litran alitus on aina hyvä suoritus.

Uusi Suzuki Swift on kokonaisuutena varsin yliveto automalli. Etuvetoinen manuaali irtoaa alle 20 000 eurolla ja nelivetoisen hybridimallin hinta on maltillinen 22 690 €. Tuohon hintaan saa varsin paljon autoa, eikä kilpailijoitakaan ole. Kun vertaillaan hinnan ja hauskuuden suhdetta, Suzuki on yksi markkinoiden parhaista.

Palataan hetkeksi takaisin monikymmenpäiseen Suzuki-edustajien joukkoon. Palatessani koeajolenkiltä Chateau Giscoursin pihamaalle, ympäröi oranssin pikkuauton kuusi aasialaista herrasmiestä. He kyselevät tuntojani auton ohjaustuntumasta, jousituksen toiminnasta, vaihteistosta ja niin edelleen.

Herrajoukko kirjaa kommenttejani mustaan muistikirjaan hymy kasvoillaan. Välillä ilmeet ovat huolestuneita ja välillä päät nyökkäilevät hyväksyvästi. Syys suurelle joukkiolle on selvillä, Suzuki Motor Companyn edustajat ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä toimittajat autosta lausuvat. Lopussa saa kiitoksen: ”Thank you Tuomas-san”. Eipä mitään, ilo on minun puolellani.