8.6.2026 Laivat Biometaania, hukkalämpöturbiini, sähköpyöriä… – suurin Helsingissä tänä vuonna vieraileva loistoristeilijä on varsinainen ekohippi Teksti Benjamin Helander Kuva Benjamin Helander Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vasta vuoden vanha Mein Schiff Relax käy tänä vuonna Helsingissä monta kertaa. Jälkeensä tämä jätti pyrkii jättämään niin pienen hiilijalanjäljen kuin mahdollista. Kansainvälisten loistoristeilijöiden vierailukausi Helsingin satamassa pyörähti käyntiin tänä vuonna jo maaliskuussa ja jatkuu aina joulukuun lopulle asti. Pitkälle toista sataa risteilyä kymmenien erilaisten alusten toimittamana vierailee Helsingissä tänä aikana. Joukossa on pienempiä ja suurempia sekä vanhempia ja uudempia aluksia. Suuruudessa ja uutuudessa yksi on tällä tietoa ylitse muiden. Se on saksalaisen TUI Cruisesin uusi lippulaiva, Mein Schiff Relax. Vasta viime vuonna Fincantierin telakalta Italiasta TUI:lle luovutettu Mein Schiff Relax on nyt ensimmäistä kertaa Itämerellä. Saksan Kielistä lähtevien risteilyjensä puitteissa alus on poikennut Helsingissä jo kahdesti, ja tulee poikkeamaan vielä monia kertoja kauden aikana. Seuraavat vierailut näyttävät olevan 18.6. ja 24.6. Tulevaksi talvikaudeksi Mein Schiff Relax tulee siirtymään Kanariansaarten suunnalle. Mein Schiff Täsmällinen: yksikään risteilyvieraista ei myöhästynyt, ja aluksen viimeinen köysi irtosi laiturista perjantaina 5.6. tasan sillä minuutilla, jolloin aikataulun mukainen lähtöaika oli. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Suurin alus koskaan Riiassa, yksi suurimmista Helsingissä Mein Schiff Relax on TUI Cruisesin uuden Intuition (tyyliteltynä InTUItion) -luokan avausalus. Se tulee saamaan tänä vuonna seuraa sisaraluksesta, jonka nimeksi on julkistettu Mein Schiff Flow. TUI Cruises on tilannut näille vielä kaksi sisaralusta, mutta niiden luovutusajankohdat ovat vasta 2030-luvulla. Laivojen merkittävin koon mittari on käsite nimeltä bruttovetoisuus. Mein Schiff Relaxilla tämä lukema on 161 000 GT. Vertailun vuoksi esimerkiksi Silja Linen ruotsinlaivasisarukset Silja Serenade ja Silja Symphony ovat reilun 58 000 GT:n aluksia. Turussa rakennettavat Royal Caribbeanin Icon-luokan alukset, maailman suurimmat risteilyalukset, yltävät puolestaan 250 000 GT:n tasolle. Alfons Håkansin hinaaja Ajax auttoi jättiläistä taipumaan Hernesaaren LHD-laiturista Länsisataman väylälle. 161 000 GT:n bruttovetoisuus tekee Mein Schiff Relaxista paitsi varustamonsa historian suurimman aluksen, nykytiedon valossa myös suurimman Helsinkiin tänä vuonna saapuvan risteilyaluksen. Latvian Riiassa Mein Schiff Relax laittoi tänä vuonna rikki ennätyksen kaikkien aikojen suurimmasta satamassa vierailleesta aluksesta. Helsingissä Mein Schiff Relax ei riko kaikkien aikojen suurimman vierailijan ennätystä. Tuota titteliä pitää tiettävästi hallussaan reilun 171 500 GT:n MSC Meraviglia. Mein Schiff Relaxin äärimitat ovat 326 metrin pituus ja 42 metrin leveys. Erilaisia hyttejä aluksella on 1 945 kappaletta, kokonaismatkustajakapasiteetin ollessa 3 984. Miehistöä aluksella on 1 535 henkilön edestä. Relax-tason rentoutumista: komentosillalla miehistö ohjaa jättiristeilijää kieli keskellä suuta samalla, kun yläpuolella matkustajat rentoilevat kylpytakeissaan. 161 000 GT:n hipsteri Mein Schiff Relax on todellakin paitsi iso, myös ympäristönäkökulmat hyvin pitkälle huomioon ottava laiva. Ensinnäkin aluksen pääkoneet toimivat LNG:llä eli nesteytetyllä maakaasulla, aivan kuten vaikkapa Tallinkin Megastar ja MyStar sekä Viking Linen Viking Grace ja Viking Glory. LNG on fossiilinen polttoaine, mutta sen polttamisesta syntyvät päästöt ovat dieseliä pienemmät, rajoittuen hiilidioksidiin ja vesihöyryyn. Biometaani sen sijaan vastaa ominaisuuksiltaan maakaasua, mutta se on uusiutuvaa. Mein Schiff Relax pystyy siis kulkemaan myös biometaanilla, ja on jo kulkenutkin, sillä norjalaisen Knutsen OAS:n tankkeri tankkasi aluksen biometaanilla Barcelonan satamassa ensi kerran jo viime kesänä. Kelluvan pikkukaupungin sähköenergian tarpeeseen vastataan puolestaan dieselkäyttöisillä apukoneilla, joiden katalysaattorit ovat Euro 6 -päästönormien tasolla. Alus voidaan myös kytkeä satamassa maasähköön, jolloin sen ei tarvitse käyttää dieselkoneitaan paikallaan ollessaan. Lisäksi koneiden hukkalämpö otetaan parhaan mukaan talteen, ja se muutetaan sähköenergiaksi hukkalämpöturbiinilla. Mein Schiff Relaxilla on myös oma jätteidenkäsittelyjärjestelmänsä, jolla orgaaninen jäte lämpökäsitellään aluksella. Mein Schiff Relaxilla on yhteensä 126 sähköpyörää. Ne kaikki talutettiin laivaan käsivoimin. Ja kuten kaikilla muillakin TUI Cruisesin aluksilla nykyään, Mein Schiff Relaxilla on tarjota risteilyvierailleen mahdollisuus tutustua vierailukohteeseen opastettuna sähköpyörän päältä käsin. TUI Cruises on tilannut ison määrän laadukkaita, saksalaisen Trenga DE:n valmistamia sähköpyöriä, jotka vielä kaiken lisäksi kantavat yllään laivojen kanssa samaa väritystä. Eikä siinäkään vielä kaikki, TUI Cruises näyttää jopa myyvän näitä sähköpyöriä verkkokaupassaan. Loistoristeilytasoisten Mein Schiff -sähköpyörien hinnat näyttäisivät lähtevän liikkeelle vajaasta neljästätuhannesta eurosta. Lähteet: TUI Cruises, Cruisemapper, Maritime-Executive, Port of Riga, Helsingin satama Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 28.10.2026 Laivat Pelastusveneet uhrautuivat turvatyynyiksi, kun tuuli työnsi risteilijä Mein Schiff 3:n konttialuksia päin Bremerhavenissa – aluksen olisi määrä vierailla Helsingissä joulukuussa 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 5.10.2026 Laivat Jäävuoreen kertaalleen törmännyt loistoristeilijä Norwegian Sun piti Helsinkiä kotisatamanaan kuluneena kesänä – se ei kuitenkaan välttämättä palaa enää koskaan Suomeen 2.10.2026 Laivat Onko autossasi varashälytin? Entä osaatko tarpeen tullen kytkeä sen pois toiminnasta? 21.9.2026 Veneet Ensimmäiset uusien standardien mukaiset digitaaliset navigointituotteet julkaistaan – konkreettinen hyöty merenkulkijoille 16.9.2026 Laivat Viiden velhon kattaus – Tallink Siljan uusi Menu Nordic vie kielen 13.9.2026 Laivat Synnyinsijoilleen Helsinkiin 42 vuoden jälkeen palannut Artania oli uutena maailman hulppein risteilyalus, jonka kastoi itse prinsessa Diana 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 3.11.2026 Moottoripyörät Kawasaki nostaa käden virheen merkiksi – ja julkaisee KLE650 adventuremallin 3.11.2026 Käyttötesti käytetyllä Kia Sorento -projekti: lian alta löytyi pelastamisen arvoinen maasturi 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista