Koeajo: Triumph Speed Triple 1200 RS – takaisin supernakujen huipulle

Uusi Triumph Speed Triple 1200 RS tarjoaa entistä enemmän elektroniikkaa, ja sähkösäätöisen huippualustan.

Triumph Speed Triple on yksi nakupyörämaailman edelläkävijöistä. Ensimmäinen Speed Triple julkaistiin vuonna 1994, ja kyseessä oli järjestyksessään toinen nakupyörän määritelmään osuva moottoripyörä Ducati Monsterin jälkeen.

Speed Triplestä on menossa jo viides sukupolvi. Menneisyydessä ehkä kaikkein merkittävin kehitysaskel oli vuosi 2005, jolloin julkaistiin 1050–malli. Triumphin supernaku tuotiin kerta heitolla uudelle vuosituhannelle ja pyörä pysyi tuotannossa lähes muuttumattomana yli kymmenen vuotta.

1200-kuutioinen sukupolvi julkaistiin vuonna 2021, ja nykyinen RS-malli perustuu tuohon samaiseen kokoonpanoon. 1200-kuutioinen Speed Triple oli hyvä pyörä, mutta sen erinomaisuus katosi hetkeksi johonkin. Vaikka kyseessä oli järisyttävän tehokas nakupyörä, ei se ollut kaikkein ketterin tapaus.

Triumph vastasi huutoon, ja päivitti Speed Triplen uusiksi oikeista paikoista. Uuden Speed Triplen numeraaliset arvot kirjoitetaan tätä nykyä muotoon 3 sylinteriä, 183 hevosvoimaa, 128 Nm ja 199 kiloa. Muutosta edelliseen on 3 lisähepoa ja 2 Nm lisää vääntöä.

Moottori ja teho ovat pitkälti ennallaan, mutta ne eivät Speed Triplen ongelmia olleet aiemminkaan. Kolmisylinterinen voimanlähde on edelleen härski tapaus. Huippuvääntö tarjoillaan jo 8750 kierroksen kohdalla, mikä saa moottorin tuntumaan numeroitaan rajummalta.

Keula pyrkii kohti taivasta

Triumphin keula on varsin kevyen tuntuinen, sillä se alkaa pyrkiä kohti taivasta kiihdytyksissä. Toki supernakut nostavat keulaa useimmiten helposti, mutta Speed Triplen kohdalla homma korostuu. Vaikka RS:llä ei oikeastaan edes yrittäisi, nousee keula esimerkiksi kakkosvaihteella 6000–7000 kierroksen kohdalla väkisin ylös. Tämä naurattaa.

Olen aina ollut kolmisylinterisen moottorin fani, ja tälläkin kertaa Triumphin moottori vakuuttaa. Speed Triplen mylly on rajusti vääntävä, ja vaivattomasti tehoa tuottava tapaus. Voimantuotto on lineaarista, eikä tehokäyrässä ole selkeitä huippuja tai laaksoja. Vaikka tehoa on järisyttävästi, fiilis on jollain hassulla tavalla leppoisa. Osasyy lienee se, että pyörän välitykset ovat varsin pitkät.

Se, että 183 hevosvoimainen nakupyörä tuntuu leppoisalta, tuntuu hassulta sanoa ääneen, mutta Triumph tuottaa voimansa niin pehmeästi. Jos sitä vertaa KTM 1390 SuperDukeen, Ducati Streetfighteriin ja MV Agusta Brutale 1000 RR:ään, on Trumppa aivan eri maata. Se tuntuukin enemmän BMW S 1000 R:ltä.

Triumph ei halunnut lähteä kilpailemaan Speed Triplellä nakujen tehokuninkuudesta. BMW M 1000 R, Ducati Streetfighter ja Aprilia Tuono V4 raivoavat 200+ hevosvoiman tuolla puolen. Valmistajan mukaan parin sadan rajapyykin ylitys olisi ollut mahdollista, mutta se olisi nostanut pyörän hinnan pilviin. 183 hv kuitenkin riittää takaamaan puhuttelevan suorituskyvyn.

Speed Triplen merkittävimmät uudistukset ovat alustassa ja elektroniikassa. Jousitus on Öhlinsin valmistama Smart EC3. Se on semi-aktiivinen ja sähköisesti säätyvä alusta, jonka säätöominaisuudet ovat kattavat.

Takapään esijännitys pitää säätää käsin, jonka jälkeen kuski voi alkaa hakemaan tuntumaa itselleen sopivaksi. Koska säätö tapahtuu sähköisesti, voi mittariston kautta naputella etu- ja takajousitusta kovemmalle tai pehmeämmälle ohjaustangon napista. Lisäksi järjestelmä estää keulan sukeltamista jarruissa ja perän painumista kiihdytyksissä. Nekin ovat molemmat säädettävissä.

Jousitus on huikea tapaus. Perustilassa se tarjoaa mukavuutta, jota ei yleensä tämän luokan aggressiivisissa pyörissä pääse kokemaan. Alusta on lähes aina liioitellun jäykkä ja normaalissa ajossa epämukava. Öhlins on hoitanut hommansa hienosti. Triumph on mukava pyörä myös heikossa kunnossa olevilla pikkuteillä.