29.1.2014 Ajoneuvot Koeajo: Nissan Qashqai Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Nissan esitteli terävimmän syömähampaansa, uuden Qashqain, alkuviikosta Madridissa. Tulokas yllätti myönteisesti, mutta jätti koeajossa myös hammasteltavaa. Hyvää: muotoilu, dieselmoottorit, alentunut kulutus, uudet turva-avustimet. Huonoa: pienen bensiinimoottorin puhdittomuus, istumatilat takana, pintakova jousitus. Vanha malli on säilyttänyt suosionsa yllättävän vakaana elinkaarensa ehtoopuolella. Nissan Qashqain edellinen sukupolvi on kuitenkin seitsemän vuoden takaa, joten uusiutuminen on enemmän kuin tarpeen. Maailman teillä liikkuu kaksi miljoonaa Qashqaita. Qashqai on valmistajansa myyvin malli niin Euroopassa, Pohjoismaissa kuin Suomessakin. Viime vuonna Euroopassa myytiin neljännesmiljoona Qashqaita. Seuraavaksi myydyimmät olivat Juke (135 625 autoa), Micra (54 014) ja Note (45 712). Qashqain menestyksestä ei riipu sen enempää eikä vähempää kuin Nissanin näkyvyys, tulos ja tulevaisuus. Jos Qashqai sukeltaa, sukeltaa koko merkki. Nissanin tavoitteena on haukata Euroopan markkinakakusta vuonna 2015 viisi prosenttia. Nissanilla on prosentin verran kirittävää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Helmikuussa Suomeen Qashqai tulee Suomeen 24. päivänä helmikuuta. Aluksi voimanlähteiksi tulevat 1,2-litrainen bensiinimoottori (115 hv) ja dieselkaksikko. Ahdetun 1,5-litraisen (110 hv) dieselin kumppanina on kuusilovinen manuaalivaihteisto, turboahdetun 1,6-litraisen (130 hv) dieselin yhteydessä tarjolla on aluksi käsivaihteisto, hieman myöhemmin uusi Xtronic-automaattivaihteisto. Kesän korvilla saataville tulee myös 1,6-litrainen (150 hv) bensiinimoottori. Qashqai on keventynyt useilla kymmenillä kiloilla edellismallista, mikä 0,32:een alentuneen ilmanvastuskertoimen kanssa tekee hyvää kulutukselle. Qashqain moottorikatras asettuu hiilidioksidipäästöiltään haarukkaan 99–129 grammaa kilometrillä. Start/stop-järjestelmä toimii kaikkien moottorien yhteydessä. Puhtia ja ponnettomuutta Koeajossa kävi todeksi, että pienemmässäkin dieselissä on riittävästi väkevyyttä ja voimaa eri ajotilanteisiin, mutta 1,2-litrainen bensiinimoottori on toista maata. Kierroskoneen voimat ja sitkeys riittävät kaupunki- ja taajama-ajoon, mutta maantiellä ja matka-ajossa vaivaa puhdittomuus, johon käy lääkkeeksi vain kierrosten huudattaminen. Se taas tekee ajosta työlästä, ohituksissa ennakkosuunnittelua vaativia ja nostaa kulutusta. Xtronic-automaattivaihteisto ei saa minusta varauksetonta ystävää. Kiihdytyksissä vaivaa lievä kuminauhamaisuus, eikä kyse ole siitä, ettei keulilla murahtelevassa väkevimmässä dieselkoneessa sinänsä riittäisi puhtia. Alusta ja jousitus ovat pintakova ja nypyttävä kokonaisuus. Tien saumat täräyttävät kun koeajoautossa on alla 19-tuumaiset renkaat. Ajo muuttuu miellyttävämmäksi ja hiljaisemmaksi kun alla on kahta tuumaa pienemmät kumijalat. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uusia avustimia Kookkaat sivupeilit ja katveavustin palvelevat Madridin alituisissa ja poukkoilevissa ruuhkissa, ja kaistavahti paimentaa määrätietoisesti oikealle ajoväylälle. Vahti havaitsee kiitettävästi katkonaisen ja haalistuneen kaistaviivoituksen. Suomen lumituiskut ja loskakasat tosin voivat tuhota avustimen aikeet. Mittariston viiden tuuman näyttö on erinomaisen selkeä. Liikennemerkkien tunnistus toimii viiveittä ja varmasti, kuten monilla kilpailijoilla jo aiemmin. Avustimet tulevat varustelutasojen myötä tai kahtena lisähintaisena noin 600 euroa maksavana pakettina. Näkyvyys ulos ja eteen on kunnossa, ja katve etuviistoon on kapea. Katumaastureille ei ole laisinkaan itsestäänselvää, että näkyvyyttä riittää myös takaviistoon. Qashqaissa ei ole peruuttajaa häiritseviä katveita, vaikka kori ulkoapäin näyttääkin takakulmistaan umpinaiselta. Takakontti on muodoiltaan selkeä. Lastaus sujuu edellismalllia kätevämmin, sillä luukku nousee aiempaa korkeammalle. Muotoihin terävyyttä Qashqai on hitusen edeltäjäänsä pidempi, matalampi ja leveämpi. Kun Qashqain tuleva kolmas polvi syö edeltäjänsä, ei Madridissa alkuviikosta esiteltyä tulokasta muistella muotoilultaan erityisen räyhäkkäänä. Siinä missä edeltäjän kyljissä ja keulassa oli pyöreyttä tai sileitä pintoja, on nyt useampi terävä pokkaus. Esimerkiksi konepellissä on kaksi veistoksellista harjannetta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Niukat takatilat Kojetaulu on järjestelty tavanomaisesti. Kytkimet ovat hyvin käsillä ja kätevän kookkaita. Seitsentuumainen näyttö on selkeä, mutta voi vain kummastella mikseivät valmistajat upota näyttöä häikäisyiltä suojaavan lipan alle. Sisäilme on muovinen, kuten monilla kilpailijoillakin jos tyyriimpiä premium-merkkejä ei lasketa lukuun. Vaikka valmistaja hehkuttaa keskikonsolin syvää säilytystilaa erilaisine lokeroineen peräti älykkääksi, on syytä pitäytyä sanassa käytännöllinen. Takaistuimet ovat liian matalat, jotta aikuinen saisi mukavan istuma-asennon. Polvet nousevat ikävästi koukkuun, eikä levymäinen istuin suo reisitukea. Etuistuimet ovat perushyviä, mutta vipukäyttöinen selkänojan kaltevuuden säätö on karkeasti rusahteleva ja harvahampainen. Istuimen sähkösäätöä voi suositella lämpimästi jos lompakko vain kestää. Menestyksen eväitä Puutteistaan tai ominaisuuksistaan huolimatta Nissan Qashqailla on eväät menestyä Suomessa, jossa sen suosio on ollut ällistyttävän vahvaa. Qashqain eittämättä vahvin valtti on sen kohtuullinen hinta. Malliston eurot asettuvat 22 690–34 990 haarukkaan. Kallein malli on Tekna-varusteltu neliveto-diesel. Teksti ja kuvat: Marko Jokela Nissan Qashqai Hinta alkaen 22 690 € Moottori diesel (1.6 dCi) 1 598 cm³, 4 sylinteriä, turboahdin, automaattivaihteisto, etuveto. Teho 96 kW (130 hv), 4 000 r/min Vääntö 320 Nm (1 750 r/min) Vääntö 320 Nm (1750 r/min) Kulutus l/ 100 km NEDC-kulutus 4,6 (yhd.) (l/km) CO2-päästöt 119 g/km Mitat pituus 4 377 mm, leveys 1 806 mm, korkeus 1 590 mm, akseliväli 2 646 mm Tavaratila: 439 l Matkanjatkamispalvelu 3 vuotta / 100 000 km Takuu 3 vuotta / 100 000 km Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Koeajo Koeajo: Škoda Epiq on valmistajansa iskulauseen veroinen tuote 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 13.9.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLB 350 4Matic valitaan järkiperusteilla eikä tunteella 12.9.2026 Koeajo Triumph Scrambler 400 XC käyttää kuutiot hyväkseen ja tarjoaa koko rahalla hauskaa 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 9.9.2026 Koeajo ID. Polo – paras VW:n valmistama suuren kansan auto vähään aikaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 20.9.2026 Käyttötesti käytetyllä 3D-tulostetut puslat palauttivat käytetyn Alfa Romeo 147:n vaihteiston herkkyyden 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan