21.9.2019 Ajoneuvot Lahti Caravan 2019: Kiinnostaako Volkswagenin oma retkeilyauto – käy vaikuttamassa maahantuonnin aloittamiseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagenin hyötyajoneuvopuoli suunnittelee Grand California -retkeilyautomallistoa myös Suomen markkinoille. Messuilla mallisto on esillä puhtaasti ihmisten mielipiteitä varten, päätöksen maahantuonnin aloittamisesta arvellaan tulevan vielä loppusyksyn aikana. Matkailuajoneuvoja varustetaan tänä päivänä usean eri autovalmistajan tuotteiden pohjalle, harvan autovalmistajan omat mallit ovat kuitenkaan levittäytyneet laajaan käyttöön. Nyt Volkswagen Crafterin retkeilyautomallin, Grand Californian saattaminen Suomen markkinoille on lähellä. Lahden Caravan 2019 -messuilla maahantuojan henkilökunta kerää ihmisiltä mielipiteitä näytillä olevista retkeilyautoistaan. Jo messujen ensimmäisenä päivänä maahantuojan edustaja kertoi Grand California -malliston tehneen positiivisen vaikutuksen messuvieraisiin, joka edesauttaa myönteisen maahantuontipäätöksen saamisessa. Mikäli Grand Californiaa päätetään alkaa tuoda myös Suomeen, tarjolle tulevat 600 ja 680 -mallit. Voimalinjan muodostaa Crafterin tehokkain, 177-hevosvoimainen turbodiesel ja 8-alueinen automaattivaihteisto. Vetotavaksi on valittavissa etu- tai neliveto ja autot valmistetaan Volkswagenin Puolan tehtaalla, missä myös muutkin Crafter-mallit saavat alkunsa. Maahantuojan edustaja kertoo messuvieraiden tykästyneen nimenomaan Grand Californian laatuvaikutelmaan. Kun auto valmistetaan samalla tehtaalla alusta loppuun valmiiksi retkeilyautoksi, lopputuloksen eheys vakuuttaa. Omalaatuinen vaalea sisäosa on erittäin valoisa kahden suuren kattoikkunan ansiosta. Pohjarakenne istuu samaan kaavaan, kuin suurin osa muistakin retkeiluautoista. Takaosassa on parivuode, jonka voi nostaa pystyyn lisätilan saamiseksi ja keskiosasta löytyvä keittiö sisältää kaasulieden kahdella polttimella ja tiskialtaan. Suurehkon pöydän takana on kaksi vyöllistä istumapaikkaa. Jääkaappi eroaa totutusta, se aukeaa lokeromaisesti vetämällä. Grand California 600-malliin saa halutessaan lapsille suunnitellun ohjaamon yläpuoleisen pedin. Ohjaamon kääntyvien istuimien ansiota pöydän ääressä voi mainiosti lounastaa koko lapsiperheen voimin. Takaosan levennyksen ansiosta kookkaamman 680-mallin parivuode on varsin tilava. Pitkittäisen pedin lisäksi 680-malliin ei ole saatavilla enempää makuupaikkoja. Grand Californian lopulliset hinnat eivät ole vielä saatavilla, mutta maahantuojan edustaja kertoi hinnan asettuvan oletettavasti noin 60–70 tuhannen euron tuntumaan. Mikäli Volkswagenin oma retkeilyautomallisto herättää kiinnostusta, kannattaa siihen käydä ehdottomasti tutustumassa etupihan paviljonki-teltassa ja antaa maahantuojalle oma mielipide konseptista. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Antti Hentinen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?