20.1.2017 Liikenne Nämä tiehankkeet odottavat liikenneverkkorahaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uuden liikenneverkkoyhtiön myötä tienpitoon luvataan entistä parempia resursseja. Niitä todella tarvitaan: kymmenet valtatiehankkeet kaipaavat kipeästi korjaamista. Liikenne- ja viestintäministeriön esittämässä uudessa toimintamallissa siirryttäisiin tienpidon perinteisestä budjettirahoituksesta valtion erityistehtäväyhtiöön, joka ottaisi huolehtiakseen liikenneverkon ”hoidon, kunnossapidon ja riittävän parantamisen”.Yhtiö rahoittaisi toimintansa tienkäyttäjiltä kerättävillä käyttömaksuilla. Vastineeksi raha menisi aiempaa suoremmin liikenneverkon, siis myös tiestön, ylläpitoon. Ministeriön mukaan yhtiön investoinnit kohdistettaisiin pääosin taajamien ulkopuolelle haja-asutusalueille.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTyösarkaa riittääJo nykyinen budjettimalli on mahdollistanut sen, että käynnissä on tällä hetkellä suhteellisen monia tiehankkeita ympäri maata. Myös liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen myönnetyt lisärahoituspaketit ovat kasvattaneet etenkin pienempien parannuskohteiden määrää.Silti tunnettu tosiasia on, että maamme tiestö ikääntyy kiihtyvää tahtia. Autoilijalle tämä näkyy ja tuntuu tien palvelutason heikkenemisenä: pinnan huonon kunnon lisäksi vanhat valtatiet ovat kapeita, mäkisiä, mutkaisia ja myös risteyksiltään turvattomia.Etenkin keskikaiteelliset ohituskaistatiet toisivat monelle osuudelle miltei moottoritiemäistä turvallisuutta ja sujuvuutta, kun itse tien parantamisen yhteydessä liittymät rakennetaan yleensä uusiksi ja kevyt liikenne laitetaan kulkemaan omia polkujaan.Missä pitäisi korjata?Alla olevassa listassa esittelemme kipeimmin korjausta vaativat tiestön kohteet, jotka odottavat valtion rahoitusta eli joiden toteuttaminen ei ole varmaa.Osa näistä suunnitelmista on jo hyvinkin pitkällä ja jopa toteuttamisvalmiina, kuten niin kutsutut valtakunnan ykköshankkeet, joita pyritään edistämään maakuntien yhteistyönä.Ykköshankkeiksi luetaan muun muassa:Tampere–Vaasa (valtatie 3) Jyväskylä–Äänekoski ja Kemi–Sodankylä (vt 4) Leppävirta–Kuopio (vt 5) Turku–Oulu (vt 8) E18 Turun kehätie Lieto–Tampere–Orivesi (vt 9) Lahti–Kouvola (vt 12) Kotka–Kouvola (vt 15) Palojoensuu–Kilpisjärvi (vt 21)Sen sijaan osassa nyt esiteltävistä hankkeista suunnittelu on vasta alkutekijöissään. Aivan turhaan teitä ei aleta suunnittelemaan, sillä sekin maksaa jopa miljoonia euroja, ja toisaalta rahoituksen puutteessa suunnitelmat vanhenevat jo muutamassa vuodessa.Korjaustarve viimeksi mainituissa tapauksissa on silti aivan yhtä ilmeinen. Jäämmekin odottamaan konkreettisia esimerkkejä siitä, mitkä hankkeet nykäistään välittömästi eteenpäin, jos ja kun liikenneverkkoyhtiö ensi vuoden alusta starttaa. Suunnitteilla tai korjaustarpeessa olevat tiehankkeet Suomessa: Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa Vt 8 Kokkolan kohta Vt 8 ja mt 724 Vaasan yhdystie Vt 19 Nurmo–Lapua Kaakkois-Suomi Vt 6 Hevossuo–Keltti (Kouvola) Vt 12 Lahti–Kouvola Vt 13 Mikkeli–Lappeenranta Vt 15 Kotka–Kouvola Vt 26 Hamina–Taavetti (osittain tekeillä) Keski-Suomi Vt 4, 9, 13 ja 23 Vaajakoski Vt 4 ja 13 Kirri–Tikkakoski Vt 4 ja 13 Tikkakoski–Äänekoski Vt 4 ja 9 Jyväskylän keskustan kohta Vt 9 Jyväskylä–Jämsä Lappi Vt 4 Keminmaa–Rovaniemi Vt 4 Sodankylä Vt 5 Kemijärvi–Sodankylä Vt 21 Muonio–Kilpisjärvi Kt 82 Rovaniemi–Salla Pirkanmaa Vt 3 Tampere–Vaasa Vt 9 Tampere–Orivesi Vt 12 Tampere–Kangasala Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu Vt 4 Iin ohikulkutie Vt 8 Himanka–Liminka 2. vaihe Vt 20 Oulu–Kuusamo Vt 22 Muhos–Paltamo Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala Vt 5 Hirvensalmi–Mikkeli Vt 5 Leppävirta–Kuopio Vt 5 Siilinjärvi–Iisalmi Vt 9 Onkamo–Niirala (Niiralan raja-aseman yhteys) Vt 23 Varkaus–Joensuu (osittain tekeillä) Uusimaa, Häme Vt 3 Kehä I–Kaivoksela Vt 4 Kehä I–Koivukylä Vt 10 Hämeenlinna–Tuulos Vt 25 Hanko–Mäntsälä Kt 45 (Tuusulanväylä) Tuomarinkylä–Kehä III Kt 54 Tammela–Hollola Mt 101 (Kehä I) Kalevalantie–Turunväylä ja Myllypuron eritasoliittymä Mt 120 (Vihdintie) Haaga–Kehä III Hyrylän itäinen ohikulkutie Keski-Uudenmaan logistinen poikittaisyhteys Varsinais-Suomi, Satakunta Vt 8 Nousiainen–Eurajoki (osittain tekeillä) Vt 9 Turku–Tampere (osittain tekeillä) E18 Turun kehätie Naantali–Kaarina (osittain tekeillä) Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Moottori seuraa: 100 miljoonaa autokaupan elvyttämiseen – Berner viilaa ehdotustaan Autokauppa autoveron poistosta: uhkia, epäuskoa ja toiveikkuutta Poliitikot Bernerin suunnitelmasta: Aho puoltaa, Orpo ja Soini eivät Yhteenveto Liikenneverkkoyhtiöstä: syyt, seuraukset ja avoimet kysymykset Jos autovero poistuu, miten käy tuontiautojen verotuksen? Nämä tiehankkeet odottavat liikenneverkkorahaa Liiketalous määrää tien käytön hinnan Tieliikenne rahoittaa yhteiskunnan kuluja, mutta valtion raha ei riitä tienpitoon Viranomaisten viestintä kaunistelee autoilun kustannuksia uudessa järjestelmässä Laske, miten verotusmuutos vaikuttaisi – ehkä – sinun autoiluusi Jos autovero poistuisi, paljonko autot halpenisivat? Bernerin lista vuoti Ylelle: ministeri vaihtaisi autoveron ajoaikamaksuihin Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 1.7.2025 Uutinen Volkswagen sähköautojen rekisteröinneissä ykkönen Suomessa – syynä ainakin laaja mallisto 1.7.2025 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit edelleen alamaissa – romutuspalkkiolla haetaan autokauppaan piristystä 1.7.2025 Testit Video: Autoliitto testasi – näin vaikeaa on pelastautua uppoavasta autosta 29.6.2025 Uutinen Kiinan autoteollisuudessa paisutellaan lukuja myymällä uusia autoja ”käytettyinä” ulkomaille 29.6.2025 Uutinen Autoklinikka etsii Suomen parasta parkkihallia – nettiäänestys käynnissä 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Uutinen Mercedes-Benz investoi vihreään tuotantoon – uusi maalaamo puolittaa kulutuksen 27.6.2025 Testit Veto päälle – vertailussa polkupyörien peräkärryt Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – yksinkertainen on hävyttömän kaunista pluskoossakin 2.7.2025 Liikenne Autoliitto testasi: näin sähköauto reagoi, jos se joutuu veden varaan 2.7.2025 Se kerta kun Se kerta kun: BMW loi 6,7-litraisen V16:n, muttei tuonut sitä tuotantoon, peläten aloittavansa kilpavarustelun kierteen 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen 2.7.2025 Ajoneuvot Mitsubishi hakee kasvua Euroopassa uusilla Renault-malleilla 29.6.2025 Ajatuksia autoista Kiitos kaikesta 12 voltin akku, mutta lähde jo eläkkeelle – Ajatuksia autoista 27.6.2025 Uutinen Kamuxin vastine Moottori-lehden 23.6.2025 julkaisemiin verkkojuttuihin 27.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: sekajuna Sastamalassa 30.6.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Porsche 718 Cayman GT4 RS - niin harvinainen, ettei edes EU:ta kiinnosta puuttua 27.6.2025 Kuluttajat Yli 10-vuotiaassa BMW:ssä tuli lähes 5 000 euron remontti heti kauppojen jälkeen – jakopää ja ahdin piti vaihtaa ja renkaatkin olivat huonokuntoiset 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 13.6.2025 Uutinen Sähköautojen toimintamatkatestissä uusi ennätys: Tesla kukistui ylivoimaisella tuloksella 20.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Tunnistatko kuvan auton?