22.8.2021 Matkailu Melomassa Saksan Venetsiassa – Spreewaldin kanavaverkosto imee mukaansa Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Kaikki eivät tiedä, että Berliinistä hieman etelään sijaitsee mahtava vesistöverkosto; vanhojen metsien, soiden ja kanavien täyttämä luonnonsuojelualue. Spreewald on Unescon tunnustuksen vuonna 1991 saanut biosfäärireservaatti satakunta kilometriä Berliinistä kaakkoon. Majesteettinen Spreejoki lipuu sen läpi, ja luonnollisten haaraumien lisäksi jokea on avitettu juoksemaan vielä uusia reittejä erinäisten kanavien avulla. Nämä suistoalueet muodostavat upean verkoston ja mahdollisuuden viettää useampi päivä kanootissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pysykää kanavalla Spreewaldin alueella on yhteensä noin 200 kanavaa, joiden yhteispituus on vaikuttavasti noin 1300 kilometriä. Iso osa niistä on melottavissa, ja kuten kanavien lukumääristä voi päätellä, vesistöalue saattaa olla hieman sokkeloinen. Kartta kannattaa siis ottaa mukaan. Toki nykyaikainen suunnistaminen sujuu hyvin myös kännykän avulla, joskaan ihan jokaisessa kanavan mutkassa ei GPS välttämättä pelaa… Onneksi alue on suosittu turisistikohde, joten erämaassa ei todellakaan olla. Tässä on myös se hyvä puoli, että paikalliset ovat tehneet sinne tänne melojille pieniä ”tankkauspisteitä” eli laiturilta voi napata mukaansa pientä purtavaa, juotavaa tai jopa kahvia. Useimmat näistä pisteistä toimivat rehellisesti itsemaksu-periaatteella eli pieneen lipastoon tiputetaan kulutusta vastaava summa rahaa. Kohtelias turisti jättää myös pienen tipin, joka kannustaa paikallisia jatkamaan tätä huomaavaista kulttuuria. Toki metsien siimeksestä löytyy myös oikeita ravintoloita, jonne voi ajoittaa pysähdyksen lounastauon ajaksi. Ruokalistalta löytyy riittävästä saksalaista rasvaista ruokaa huvenneiden energiavarastojen täydentämiseksi. Kanooteille on luonnollisesti omat parkkipaikkansa. Se on sulku Vaikka Spreewaldin alue on hyvin tasaista, matkan varrelta löytyy myös muutama sulku. Ne on tehty kuitenkin kanootti-ihmisille helpoiksi. Kanooteille on tehty oma reittinsä, jota myöten kanoottia on helppo vetää perässään sulun toiselle puolen. Osa kanavista on myös melko matalia ja niin täynnä kasvustoa, että melominen vaatii pientä vaivaa. Iso osa kanavista on kuitenkin niin leveitä, että melominen on täyttä nautintoa. Ja kun metsän siimeksessä melotaan, se tarjoaa jatkuvan puolivarjon kuumana kesäpäivänä. Juotavaa kannattaa varata silti riittävästi mukaan. Toinen pakollinen asia on hyttysmyrkky... Paikallisista marketeista löytyy myös riittävästi paikallisia herkkuja, joita kannattaa pakata mukaan reppuun. Suolakurkku on alueen erikoisuus, ja niitä saa eri muodoissaan kaikkialta. Voin suositella. Ja kun vesistöjen äärellä ollaan, myös hyvää kalaa on tarjolla runsaasti. Parhaimmillaan kala on, kun sen ostaa mukaansa pienestä savustamosta juuri tuoreeltaan savustettuna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Majoitusta kaikkien makuun Spreewaldin alueella asuu noin 50 000 ihmistä, ja yllättävän iso osa heistä omaa slaavilaiset sukujuuret. Isoin kansanryhmä on sorbit. He ovat säilyttäneet omat perinteensä, vaatetuksena ja jopa kielensä läpi vuosisatojen. Spreewaldin keskus ja samalla portti alueelle on sympaattinen Lübbenaun pikkukaupunki. Sen ympäristöstä löytyy runsaasti majoitusta, tulee paikalle sitten omalla autolla tai junalla Berliinistä. Hintataso on yhä melko kohtuullinen, vaatimattomasta pensionaatista irtoaa huone muutamalla kymmenellä eurolla. Hotelliyöstä joutuu maksamaan normaalisti sadan euron molemmin puolin. Ja kuten markkinataloudessa on tapana, turistiaikaan heinä-elokuussa hinnat ovat korkeammat kuin sesongin ulkopuolella. Nautiskelijoita varten on olemassa myös kylpylähotelleja. Sauna tekee poikaa, kun on melonut koko päivän… Ja kun meloen ollaan liikkeellä, reitti kannattaa suunnitella kulkemaan hotellista toiseen. Oikein valitussa kanootissa on riittävästi tilaa useamman päivän varustuksen sisältävälle repulle. Eikä ole pakko meloa Koska vesistöt ovat isossa roolissa Spreewaldissa, kanootteja löytyy vuokralle riittävästi. Kokemattomille on tarjolla leveitä ja vakaita versioita, kokeneemmille löytyy virtaviivaisempia retkikajakkeja. Ja luonnollisesti valittavana on sekä ykkösiä että kahden hengen kanootteja. Hyvän kahden hengen kanootin vuokrahinta hyvästä vuokraamosta kolmeksi päiväksi on joko hieman alle tai yli 100 euroa. Ja kuten vanha sanonta tietää, köyhällä ei ole varaa halpaan. Kunnollinen varustus hiilikuitumeloineen avittaa retkestä nautiskelua. Ei kannata säästää väärässä paikkaa. Ja nykyaikaan myös suppaajille löytyy luonnollisesti omat vaihtoehtonsa. Ja jos ei jaksa itse meloa, voi hypätä turistiruuhen kyytiin. Niitä on erikokoisia, ja ruuhet ovat myös osa alueen joukkoliikennettä. Isommissa ruuheissa on jopa pöydät eväiden syömistä varten. Ja jos ei jaksa aina meloa, monesta hotellista voi lainata polkupyörän varsin kohtuullista korvausta vastaan. Alueella on runsaasti hienoja metsien keskellä kulkevia pyöräilyreittejä. Ja liikkuu siitä sitten jalan, kanootilla tai pyörien päällä, Spreewaldin luonnosta kannattaa nautiskella. Kiirettä ei siis kannata pitää. Lisätietoa alueen turistisivustolta. Teksti ja kuvat: Vesa Eskola Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 9.11.2025 Matkailu Yhä useampi suomalainen suuntaa talvilomalle Ruotsiin 2.11.2025 Matkailu Kun masuunit hiljenivät – Zollverein on Saksan ja ehkä koko Euroopan vaikuttavin teollisuusmuseo 31.10.2025 Matkailu Turun valtteina ruoka, taide, kauppahalli ja Kakolanmäki – miksipä ei! 26.10.2025 Matkailu Vuonna 1922 valmistuneen laittoman vampyyrielokuvan kulissina toiminut slovakialainen linna hämmentää monipuolisuudellaan 23.10.2025 Matkailu Onko tässä Turun halvin hotelliyö? 21.10.2025 Uutinen Junassa saa palvelua – uudet Pendolino Plus -kaukojunat aloittavat liikennöinnin 19.10.2025 Matkailu Maailman hienoin palatsi ja museo on sellainen, mikä samaan aikaan sekä ihastuttaa että vihastuttaa 12.10.2025 Matkailu Porattiinko öljyä ensimmäisenä maailmassa Saksassa – Saksan öljymuseo valottaa asiaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 9.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tällaisia sähköauton latausasemia on Suomessa yhä liian vähän 9.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: näin käy, kun Nissan GT-R:n moottori asennetaan Infinitin luksuslinnakkeeseen 1 000 -hevosvoimaisena 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 5.11.2025 Yleinen BMW julkaisi vihdoinkin odotetun F 450 GS:n ja se on yllättävän halpa 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan