Käyttötesti käytetyllä: Volvo V50 leimalta läpi rimaa hipoen

Katsastus on aina hieman kylmää hikeä aiheuttava tilanne. Tällä kertaa konttorilla ei onneksi löydetty korjattavaa kovinkaan ison rahan edestä.

Kerran vuodessa – tai auton iästä riippuen hieman harvemmin – suomalaisautoilija joutuu pureskelemaan kynsiään perhosia vatsassa. Kyseessä on tietenkin määräaikaiskatsastus, joissa tarkistetaan ajoneuvon tieliikennekelpoisuus. Tästä lauloi aikanaan myös edesmennyt kansantaiteilija Jope Ruonansuu.

”Ja huomenna kukaties on konttorilla toinen mies

Joka autoni alle kömpii niska hies

Ja katsastusinssi nauraa helmat on kuin kauraa

Ohjaus liikaa auraa katsastusinssi nauraa”

Katsastustoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet. Jo aiemmin Suomessa oli kunnallisia sääntöjä autojen katsastukselle, mutta 1920-luvulla toiminta alkoi kasvaa ja valtakunnan tasolla annettiin asetus joka sisälsi ohjeet katsastuksesta ja rekisteröinnistä.

Myöhempinä vuosikymmeninä autojen määrä kasvoi räjähdysmäisesti, ja luonnollisesti katsastustoiminta kasvoi ja kehittyi mukana. Isovanhempien sukupolvet kertovat vieläkin kauhutarinoita siitä, miten konttorille täytyi mennä hattu kourassa, eikä auto yleensä ensimmäisellä kerralla kelvannut katsastusinsinöörille oli se kuinka hyvässä kunnossa vain.

Tällainen toiminta, jos se edes oikeasti koskaan on kuvatunlaista ollutkaan, on jo varmasti historiaa. Ainakin allekirjoittanut on saanut koko autoilu-uransa ajan oikeudenmukaisia, tai ainakin lähes-oikeudenmukaisia tuomioita autoilleen. Joskus käsiin on tosin sattunut juuri katsastettu auto, joka onkin ollut läpimätä ja vuotanut hydraulinestettä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ennakkotarkastus kannattaa

Nyt oli kuitenkin vuoro katsastaa Moottorin käytetty Volvo V50. Ennen katsastusta autolle on hyvä tehdä pikainen katsastustarkastus, ja sellainen tehtiinkin. Autoa pyöräytettiin nosturilla, eikä alustasta löytynyt väljyyksiä. Yksi parkkipoltin ei toiminut, eikä itse asiassa lähtenyt toimimaan uudellakaan polttimella. Syynä oli väljistynyt kanta, pihdeillä puristamalla poltin alkoi saamaan kontaktia, helppo korjaus siis.

Myös yksi parkkivalo auton takapäästä oli pimeänä, mutta ennakkoon varatun katsastusajan lähestyessä ajateltiin korjata vika myöhemmin. Katsastuksessahan saa olla korkeintaan kolme korjauskehotusta – neljännestä seuraa hylkäys.

Läheltä liippaa

Konttorilla katsuri ottaa Volvon haltuunsa, ja itse päästään kaatamaan pahvimukiin ilmaista kahvia. Sen jälkeen on aika tehdä se, mitä jokainen itseään kunnioittava autoilija tekee, eli työnnytään hallin puolelle seuraamaan tarkastusta. Ikään kuin sillä mitään merkitystä katsastuksen lopputulemaan olisi.

Päästöistä ei tule sanottavaa, jarrut pitävät hyvin ja iskunvaimennuskin on kunnossa. Sen sijaan lähivalojen suuntauksesta tulee huomautus – aiemminkin kiroamamme tarvikeumpiot sojoittavat liian ylös. Pihassa täytynee tarkistaa, vieläkö niissä olisi säätövaraa. Myös kaksi parkkipoltinta on pimeänä – tarkastuksessa emme niitä huomanneet, koska umpioissa toimi kuitenkin jo yhdet parkkivalot. Korjauskehotuksia kertyy siis jo kolme.

Kuten aiemmin itsekin tarkastimme, väljyyksiä, nestevuotoja tai muuta vastaavaa autosta ei löydy, ja leima lyödään paperiin. Volvolla saa taas jatkaa vuoden huoletonta ajoa. Tai no, huoleton on ehkä väärä adjektiivi kuvaamaan arjen seuraavia käänteitä, mutta niihin palataan tässä juttusarjassa hieman myöhemmin.

Teksti ja kuvat: Eetu Kokkonen