9.3.2023 Ajoneuvot Käyttötesti käytetyllä: Volvo V50 umpioiden vaihtaminen on äärettömän helppoa Teksti Eetu Kokkonen Kuva Jari Saarentaus Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moottorin käytetty Volvo V50 sai uudet ajovaloumpiot. Umpioiden vaihtaminen on tehty niin helpoksi, että sen soisi olevan automaailmassa standardi. Moottorin arki käytetyn eko-Volvon puikoissa on päässyt kunnolla käyntiin, ja auto on ehtinyt jo kiertämään useammalla kuljettajalla. Ensimmäiset kommentit autosta olivat positiivisia: Webaston kehuttiin olevan erittäin tehokas – jopa niin tehokas, että puoli tuntia sen käyttöä pakkaskelissäkin tuntui olevan jo aivan liikaa. Myös ensimmäiset rassaukset päästiin tekemään. Kun Autoliiton kuntotarkastuksessa Volvon umpioiden todettiin olevan hieman haalistuneet ja keränneen kosteutta sisälle, päätettiin valoja fiksata. Umpioiden laseista olisi voinut saada vielä oikein erinomaiset kiillottamalla. Umpiot olivat kuitenkin todennäköisesti mallia alkuperäiset ja myös heijastinpinnat olivat kärsineet. Valaistusta päätettiin siis kuitenkin entrata ostamalla uudet ajovaloumpiot. Tarvikemallisille umpioparille tuli yhteensä hintaa 388,9 euroa. Varsin kirpaiseva summa tarvikevaloista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Nopea vaihto Tämän ikäisten Volvojen (ja Fordien) umpioiden vaihtaminen on äärimmäisen helppoa. Systeemiä kiittelee joka kerta myös jopa poltinten vaihdon yhteydessä. V50:n tapauksessa umpiolta nyppäistään yksi sokka pois, jonka jälkeen pienellä vetämisellä ajovaloumpio irtoaa paikaltaan kokonaan. Liitin irti, ja uusi umpio päinvastaisessa järjestyksessä tilalle. Ihme kyllä vanhat muoviliittimet eivät olleet lainkaan jumissa, joten umpiopari vaihtui polttimoiden asennusten kanssa noin varttitunnissa. Kyseinen ratkaisu helpottaa myös polttimoiden vaihtoa. Joissain autoissa umpioiden takapuoli on vuorattu konehuoneessa niin täyteen, että perus lamppujen vaihtokin voi olla työn ja tuskan takana. Tällaisen helposti irtoavan umpion soisi olevan automaailmassa standardi – hienoa että asentajiakin on edes joskus mietitty suunnittelupöydällä. Käytetty Volvo V50 umpion kiinnike Tärkeää umpioiden asentamisessa on saada ne suoraan, ettei valot sojoita minne sattuu. Valot suunnattiin lopuksi ajamalla auto tasaiselle paikalle lähelle tallin seinää, ja katsottiin kuvio silmämääräisesti kohdilleen. Kuten sanottua, nyt Volvo valaisee maantietä aiempaa paremmin. Hieman harmitusta kuitenkin aiheuttaa lyhyiden valojen outo valokuvio. Auton lähellä valokuvio ikään kuin hajoaa, mutta kuitenkin kauemmaksi muodostuu terävärajainen ja selvä keila. Tämän aiheen pariin täytynee palata myöhemmin. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Jari Saarentaus Lisää aiheesta Ajovalojen kiillotus – sumeille ja kellastuneille valoille kyytiä Käyttötesti käytetyllä: Volvo V50 Drive – ekomalli alle viidellä tonnilla! Käyttötesti käytetyllä: missä kunnossa Moottorin ostama Volvo V50 oli? Käyttötesti käytetyllä: ostimme Volvo V50:n vanteet ennen autoa! Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 20.9.2026 Käyttötesti käytetyllä 3D-tulostetut puslat palauttivat käytetyn Alfa Romeo 147:n vaihteiston herkkyyden 19.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Korkeampi tuulilasi parantaa entisestään BMW R 1200 RT:n matkustusmukavuutta 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?