31.10.2019 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: saippuaoopperaa automaailmassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä PSA:n ja FCA:n yhdistymisessä on paitsi historian havinaa, myös valtava uusien automallien haaveilupotentiaali. Automerkkien yhdistyminen saa mielikuvituksen laukkaan. Kun Fiat Chrysler Automobilesin (FCA) ja ranskalaisen PSA:n (mm. Peugeot) yhdistymishuhut lähtivät liikkeelle, aloin pohtimaan konsernien historiaa ja merkkikirjon mahdollisuuksia.Juuri kirjoitusvaiheen päästyä parhaimpaan vauhtiin kantautuikin maailmalta jo ilmoitus: konsernit ovat päättäneet yhdistyä.Taustalla on FCA:n kiivas kumppanitarve ja PSA:n halu laajentua Yhdysvaltoihin. Kumpaakin kiinnostanee myös yhteistyön tuotekehityssäästöt sähköistymisessä ja autonomian kehittämisessä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyAlfasta OpeliinUnohdetaan kuitenkin taloudelliset tarpeet ja leikitellään hetki fuusion mahdollistamalla mallipaletilla. Mitä kaikkea FCA:n ja PSA:n kirjosta voisikaan tehdä?Chrysler 200 jakoi perusrakenteensa esimerkiksi Alfa Romeo Giuliettan kanssa. Toista sukupolvea valmistettiin vain 2015–2017.PSA:n brändeihin kuuluvat Peugeot, Citroën, DS ja Opel/Vauxhall. FCA:n alla ovat taas Abarth, Alfa Romeo, Chrysler, Dodge, Fiat, Jeep, Lancia, Maserati ja Ram (Dodgesta irrotettu hyötyajoneuvomerkki). Ferrari irrotettiin omaksi yhtiökseen vuonna 2016.Citroën ja Maserati takaisin yhteenLaajan merkkikirjon historiasta löytyy paljon kaikkea jännää yhteistä. Esimerkiksi Citroën on aiemmin omistanut Maseratin, minkä kenties kuuluisimpana tuloksena syntyi upea Citroën SM.Opel taas valmistaa edelleen entiselle isännälleen General Motorsille autoja, esimerkiksi Insigniaa myydään Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Kiinassa Buick Regalina. PSA:n ja FCA:n yhdistyminen todennäköisesti tietäisi tällaisen loppua.Chrysler Europen tarinaMielenkiintoisinta on Peugeotin ja Chryslerin päätyminen samaan leiriin. Peugeot kun osti vuonna 1969 Chryslerin Euroopan toiminnot itselleen, eikä se ollut järin onnellinen tarina.Insignia on yhä erinomainen auto, mutta miten GM-taustainen perusrakenne selviää osin Chrysler-omisteisessa konsernissa?Menestystä Pohjois-Amerikan ulkopuolelta etsinyt Chrysler perusti Chrysler Europe -osaston 1960-luvulla ostamalla ja yhdistämällä ranskalaisen Simcan, brittiläisen Rootes-yhtymän ja espanjalaisen Barreiroksen, hyötyajoneuvovalmistajan, joka oli alkanut 1960-luvulla myydä Espanjassa Dodge- ja Simca -pohjaisia malleja.Rootesin valikoimaan kuuluivat esimerkiksi Hillman ja Sunbeam merkit. Vuonna 1970 yhtiön nimeksi vaihdettiin Chrysler UK. Samaan aikaan Ranskassa Simcasta tehtiin Chrysler France.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySekava ja tappiollinenAlkuun konsernin autoja myytiin omilla nimillään, mutta 1970-luvun puolivälin jälkeen Chrysleria alettiin käyttää Iso-Britanniassa. Ranskassa Simca pysyi käytössä pidempään.Chryslerin Euroopan toimintoja voi ainakin jälkikäteen kuvailla sekaviksi: Simcan ja Rootes-yhtymän malleja ei saatu nidottua yhteen, ja jälkimmäisen tulos nakersi koko osaston kannattavuutta. Kun koko Chrysler-konserninkin tulos lähestyi konkurssikypsää, oli juuri johtajaksi nouseeen Lee Iacoccan helppo lakkauttaa operaatiot vanhalla mantereella.Alfa Romeo Giulian perusrakenteessa on yhä paljon potentiaalia.Talbot syntyi uudelleenChrysler Europen jäänteet osti juuri ranskalainen PSA Peugeot Citroën. Kauppahinta oli kokonainen dollari, mutta mukana tulivat tehtaiden ja automallien lisäksi velat.PSA:n omistuksessa brittiläiset Chryslerit ja ranskalaiset Simcat nimettiin uudelleen ottamalla käyttöön historiasta henkiin herätetty nimi: Talbot.Talbotina myytiin niin suomessakin valmistettua Horizonia (ex-Chrysler Horizon) kuin Peugeot 104:stä muokattua Talbot Sambaa. Vuonna 1981 mallistoon Chryslerin aikana kehitetty liittyi suuri sedan Tagora, jonka tuotanto päättyi jo vuonna 1983.Peugeot 309:n piti olla Talbot Arizona.PSA:n Talbot ei ollut menestys, ja juuri ennen Horizonin korvaavan Arizona-mallin esittelyä ranskalaiset päättivät nimetä auton uudelleen: syntyi Peugeot 309. Vuonna 1986 ranskalaiset myivät Englannin Whitleyssä sijainneen tuotekehityskeskuksen pois Jaguarille, ja se toimii tänään Jaguar Land Roverin pääkonttorina. Vuonna 1987 Talbot vaipui takaisin historiaan, kun Horizonin valmistus loppui Espanjassa ja Uudessakaupungissa. Pakettiautopuolella brändi pysyi markkinoilla vuoteen 1994 saakka.Chryslerin paluuKun tänään 31.10.2019 Peugeotia edustava PSA ja Chryslerin takaa löytyvä FCA ilmoittavat yhdistymisestä ei Chrysler Europen jäänteistä ei juuri ole mitään jäljellä. Toivotaan kuitenkin uuden konsernin johtajien lukeneen historiansa ja välttävät aiemmat virheet.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyKaikkea jännnääPeugeot 508: palaisko lippulaiva takaisin takavetoon, josta 505:n jälkeen luovuttiin?Mahdollisuuksia liitossa on paljon – tietysti taloudellisten hyötyjen lisäksi. Esimerkiksi Peugeot 508 voisi seuraavassa sukupolvessa hypätä uskottavammin premium-haastajaksi vaihtamalla Alfa Romeo Giulian erinomaiseen takavetoperusrakenteeseen. Fiat voisi vihdoinkin tuoda uuden Punton Peugeot 208:n ja Corsan pohjalta. Upeaa olisi myös nähdä DS:n isoimpiin malleihin pohjautuvia Lancioita, mutta se taitaa olla yhtä turha toive kuin uusi Citroën SM:kin. Toivotaan kuitenkin, ettemme kohta näe Grand Cherokeehen pohjautuvaa Citroënia – tästä on jo varoittava esimerkki Maserati Levantena.Uusi nimi?PSA:lla ja FCA:lla ovat kädessä avaimet onneen ja katastrofiin. Tämän vuoksi uusi konserni tarvitsee historiaa kunnioittavan nimen, joka samalla muistuttaa virheiden vaaroista. Uuden autojätin itsestään selvä nimi olisi tietysti Talbot Group.Teksti: Lauri Ahtiainen, kuvat: Moottorin arkisto Lue lisää Kaikki artikkelit 20.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Dongfeng Nammi Box on erikoisimpia sähköautoja vähään aikaan – 25 tonnilla saa paljon, muttei tarkoituksellisestikaan miellytetä kaikkia 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – ”nyt olisi korkea aika tarkistaa…” 16.12.2024 Ajoneuvot Valhalla, Aston Martin Valhalla on hyperauto, yli tuhannen hevosvoiman hybridihyperauto 15.12.2024 Ajoneuvot DS N°8 on Pariisin viimeisintä luksussähköautomuotia, ihan nimeään myöten – unohtamatta 750 kilometrin toimintamatkaa 15.12.2024 Ajatuksia autoista Ylinopeusholhous ja luistamisen ABC – Ajatuksia autoista 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 13.12.2024 Ajoneuvot Toyota Urban Cruiser tekee paluun sähköcrossoverina – Intiassa valmistettava Suzuki-yhteistyömalli on omalla tavallaan historiallinen 11.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: entistä ehompi Mitsubishi Outlander PHEV Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 21.12.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miksi lataushybridejä ei voi ladata pikalatauspisteillä? 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Historia Aikakone koneiden aikaan – Alfa Romeo Museo Storico 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 17.12.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: farkku-Mersu ja laajennetun tavaratilan arvoitus 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”