3.5.2023 Liikenne Ärtymystä ja iloa – sähköpotkulautailu puhuttaa, mitä mieltä itse olet? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat käteviä kevytkulkineita, jotka ovat vallanneet kesäisen katukuvan – muttei ilman sitkaita ongelmia. Vuokrattavat sähköpotkulaudat ovat kätevä kulkupeli lyhyillä matkoilla esimerkiksi kaupunkiympäristössä. Sähköisinä kulkupeleinä ne ovat myös ajossa päästöttömiä, kooltaan ketteriä ja niiden käyttö onnistuu usein vaikka hetkellisestä päähänpistosta.Potkulautailu ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta, kuten Moottori on tuonut esiin. Sähköpotkulautailun lieveilmiöihin ja haasteisiin ovat heränneet niin kaupunkien asukkaat, näkövammaisten edustajat, poliisi ja muut viranomaiset, kaupunkien päätöspöydissä istuvat poliitikot, terveysalan ammattilaiset sekä liikenneturvallisuuden asiantuntijat.Kuvaavaa haasteiden monisyisyydelle on, niiden ratkaisuista ovat kiinnostuneita myös sähköpotkulautatoimijat, joille kyse on tietysti myös asiakasmääristä, markkinaosuuksista ja kaupallisesta kilpailusta.Tilannetta kuvaa hyvin vastikään (30.6.2022) Helsingin Sanomien mielipideosastolla julkaistu ison lautatoimijan eli Tier Mobility Finlandin maajohtaja Elina Bürklandin kirjoitus. Siinä hän kuvaa haasteita muun muassa seuraavasti:”Kaupunkien valta säännellä sähköpotkulautailua on nykylainsäädännöllä käytännössä olematon. Esimerkiksi Helsinki ei voi asettaa laudoille enimmäismäärää tai määrätä sanktioita vastuuttomasti toimiville yhtiöille.” Bürkland huomauttaa, että alan kaikki säätely perustuu yhtiöiden vapaaehtoisiin toimiin.Hän povaa vaikeita aikoja, jos mitään ei tehdä.”Ongelmat eivät tule vähenemään lähivuosina, jos lainsäädäntöä ei päivitetä. Sähköpotkulautayhtiöiden määrä lisääntyy, sillä uudet kevyen liikkumisen muodot ovat tulleet Suomeen jäädäkseen.”Sääntelyn jäntevöittäminen toisi kirjoittajan mukaan eittämättömiä etuja, kuten sen, että liikenneturvallisuus kohenisi. Lautayrittäjien kilpailutukseen perustuva sääntely puolestaan kannustaisi Bürklandin mukaan yrityksiä kehittämään vastuullisempaa ja laadukkaampaa palvelua.Moottori on kertonut tiuhaan suosituksi kasvaneen sähköpotkulautailun eri ilmiöistä – mikroliikkumisen eduista ja ongelmista.Moni kaupunkilainen toivottaa sähköpotkulaudat lämpimästi tervetulleiksi, kuten Moottori uutisoi. Liikenneturvan keväällä 2021 toteuttaman kyselyn mukaan aivan valtaosa vastaajista (77 %) pitää hyvänä asiana, että kaupungeissa on tarjolla sähköpotkulautoja ja kaupunkipyöriä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNyrjähdyksistä aivovammoihinSuurin osa sähköpotkulautailijoiden onnettomuuksista oli tapahtunut kesäviikonloppuina ja iltaisin tai öisin, käy ilmi Moottorin läpikäymästä selvityksestä, joka analysoi 446 vuoden 2021 aikana sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta potilasta.Lievät vammat olivat aivotärähdyksiä, nivelten nyrjähdyksiä ja pinnallisia haavoja. Keskivaikeat vammat olivat enimmäkseen lievempiä murtumia tai hankalampia nivelsidevammoja.Vaikeisiin vammoihin lueteltiin lievemmät aivoverenvuodot, pitkäaikaista kuntoutusta vaativat murtumat sekä nivelsidevammat.Toisessa Moottorin artikkelissa kerrotaan lääketieteellisen aikakauskirja Duodeciminin asiantuntija-artikkelista, jonka mukaan sähköpotkulautaonnettomuuksissa vammautuu yleensä laudan kuljettaja (86–91 %) ja huomattavasti harvemmin muu liikenteessä kulkija (8,4–14 %). Jos sivulliset vammautuvat, on kyse useimmiten päälle ajosta (52–56 %).Tavallista on myös kompastuminen jalkakäytävälle jätettyyn lautaan (24–44 %). Sähköpotkulaudan kuljettajien vammat syntyvät tyypillisesti laudalla kaatumisen seurauksena (95 %).Kypärän käyttö suotavaaSamaisessa lääketieteen asiantuntijoiden Duodecimin-artikkelissa on selkeä näkemys kypärän käytöstä. ”Polkupyöräonnettomuuksissa kypärän käyttäminen vähentää pään ja aivovammojen riskiä 65–88 % sekä keski- ja yläkasvojen vammojen riskiä 65 %. Olisi siis suotavaa, että kypärän käyttäminen olisi pakollista sähköpotkulautailun yhteydessä.”Promilleraja lautailuun?Lautailun lieveilmiöitä on ehdotettu suitsittavaksi uusin rajoituksin. Yksi keino olisi promillerajan asettaminen, jota on sivuttu useammassakin Moottorin artikkelissa.Liikenneturvallisuutta valvovan poliisin kanta on arvattavissa: poliisi kannattaa pyöräilyyn ja sähköpotkulautailun kaltaiseen mikroliikkumiseen 0,5 promillen rajaa, joka poliisihallituksen asiantuntijan mukaan olisi selkeä linjaus niin kansalaisen kuin poliisinkin näkökulmasta. ”Valvonnan kannalta promilleraja ja puhalluttaminen olisivat tervetulleita muutoksia.”Toiveissa on tästä syystä tieliikennelain 183 §:n muuttaminen niin, että poliisilla ja muilla lainkohdassa mainituilla olisi mahdollisuus kieltää ja tarvittaessa estää kuljettamasta mitä tahansa ajoneuvoa, kuten pyörää tai sähköpotkulautaa, jos päihtymys selvästi vaikuttaa kuljettajan ajokykyyn.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyLaudat jätetään lojumaan tielleMonia kismittää sähköpotkulautailijoiden holtiton tapa jättää vuokralauta käytön jälkeen keskelle kulkuväyliä. Käytön jälkeen holtittomasti sinne tänne lojumaan jätetyt sähköpotkulaudat ovat ikävä riesa ja myös vakava terveysuhka kaikille näkövammaisille.Näkövammaisten liitto on ollut jo pitkään huolissaan väärin pysäköidyistä sähköpotkulaudoista, sillä ne aiheuttavat vaaratilanteita, kun näkövammainen ihminen törmää niihin jalkakäytävällä.Moottori kertoi myös poliisiylitarkastaja Pasi Rissasen ja poliisitarkastaja Tuomo Katajiston Poliisihallituksen blogikirjoituksesta, jossa käytiin läpi muuna muassa potkulautojen pysäköintihaasteita.”Sähköpotkulautaa ei saa pysäköidä siten, että se aiheuttaa vaaraa tai haittaa muulle liikenteelle; sääntö koskee myös jalkakäytävälle tai pyörätielle pysäköintiä. Säännön rikkoja voidaan tuomita rangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.”Liikennesäännöt hukassaKuten Moottori kertoi, sähköpotkulautaa vuokraavan, tai muuten käyttävän, tulisi tietää, että näillä vuokrakäytössä olevilla sähköpotkulaudoilla noudatetaan pyöräilysääntöjä.Samaisessa artikkelissa tuotiin esiin, että esimerkiksi ohitustilanteissa pitää olla tarkkana sähköisillä välineillä liikkuessa. Nopeuserot voivat kasvaa eri liikkujien välillä suuriksi, kun yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä kuljetaan jalan, pyörällä ja sähköisillä liikkumisvälineillä.Moni kokenut vaaratilanteenMoni kevään 2021 Liikenneturvan kyselyn vastaajista oli kokenut sähköpotkulautojen tehneen liikenteestä vaikeammin ennakoitavaa – sähköpotkulaudan vauhti voi olla moninkertainen kävelyvauhtiin verrattuna.Moottorin uutisoiman kyselyn mukaan jopa 68 prosenttia kokee, että sähköpotkulaudat heikentävät jalankulkijoiden turvallisuutta. Ja lähes joka neljäs kertoo joutuneensa vaaratilanteeseen sähköpotkulaudan takia.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyYli 25 km/h tuo pakollisen liikennevakuutuksenMonien sähköllä kulkevien laitteiden maksiminopeus on 25 kilometriä tunnissa. Näitä kevyitä sähköisiä liikkumisvälineitä ei tarvitse liikennevakuuttaa, ja niillä voi liikennesääntöjä noudattaen liikkua kaduilla. Ne rinnastetaan jalankulkijoihin tai pyöräilijöihin.Mutta jos on hankkinut sähköpotkulaudan, jolla voi ajaa yli 25 km/h -nopeudella, tuo se mukanaan pakollisen liikennevakuutuksen.Liikennevakuutuskeskus muistutti Moottorin artikkelissa, että laudan maksiminopeuden lisäksi moottorin teho vaikuttaa siihen, mitä sääntöjä ja velvoitteita laitteeseen liittyy. Esimerkiksi 45 kilometriä tunnissa kulkeva sähköpotkulauta on lain mukaan moottoriajoneuvo, jolle tulee ottaa liikennevakuutus, mutta jolla ei saa ajaa tieliikenteessä.Moottorin haastattelema ylikomisario Jari Kaikko Helsingin poliisilaitokselta toi esiin huolensa ajonopeuksista: ”Sähköavusteisilla potkulaudoilla ja polkupyörillä saavutetaan myös päihtyneenä helposti nopeuksia, joita peruspolkupyörällä – pikku päihteessä – ei niin helposti saatettaisi.”Lautayritykset kitkevät ongelmiaSähköpotkulautoja vuokraavat yritykset kitkevät omin vapaaehtoistoimin esiin ryöpsähtäneitä ongelmia, uutisoi Moottori loppukeväästä.Helsingissä toimivat sähköpotkulautoja vuokraavat yritykset Voi, TIER ja Lime esimerkiksi kertoivat sitoutuneensa vapaaehtoisesti rajoittamaan nopeuksia yöllä koko kaupungin alueella ja keskustassa myös päivällä.TIER Mobilityn Suomen maajohtaja Elina Bürkland totesi uutisessa, että ”suhtaudumme liikenneturvallisuuteen vakavasti, emmekä halua kenenkään kulkevan sähköpotkulaudalla päihtyneenä.”Bürklandin mukaan kanta on yksiselitteinen: promillerajan tulisi kattaa kaikki ajoneuvot, myös sähköpotkulaudat.Voin maajohtaja Reetta Alastalo puolestaan kertoi reaktiotestistä, joka tuli kaikkien Voin vuokralautojen käyttäjien tehtäväksi automaattisesti viikonloppuisin yöaikaan kello 01–04 välillä. Alastalo kertoi yrityksensä kannattavan säätelyä ja toivovan, että sähköpotkulautailuun määrättäisiin promilleraja.Uusia potkulautakaupunkejaHuhtikuussa 2022 Moottori kertoi, että sähköpotkulautojen vuokraus laajenee uusiin kaupunkeihin Suomessa.Eri vuokraajien lautoja on Moottorin keräämien tietojen mukaan tiettävästi tarjolla 15 eri kaupungissa. Sähköpotkulautoja vuokraavien yritysten kerrottiin laajentavat täksi kesäkaudeksi toimintaansa uusiin kaupunkeihin kuten Rovaniemelle, Iisalmeen ja Varkauteen.Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto ja Timo TurkulaArtikkeli julkaistu alun perin 3.7.2022a:11:{i:0;s:6:"116042";i:1;s:6:"116045";i:2;s:6:"110961";i:3;s:5:"97429";i:4;s:6:"106837";i:5;s:6:"116074";i:6;s:5:"93151";i:7;s:6:"113859";i:8;s:6:"111011";i:9;s:6:"111004";i:10;s:6:"111424";}Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.12.2024 Liikenne Synkkiä lukuja liikenteestä – lasten tieliikennekuolemat hälyttävässä kasvussa 20.12.2024 Moottoriurheilu Formula-fanin viime tingan lahjavinkki: Lego Icons McLaren MP4/4 Senna 20.12.2024 Uutinen Volkswagenin ID.-täyssähköautot ylittivät 10000 auton rajan Suomessa 18.12.2024 Automatkailu Ulkomaille automatkaileva, ensi vuonna helpottuu – Vihreä kortti digitaaliseksi 17.12.2024 Uutinen Tämäkin oli kiinalaisille autoille langetettujen rangaistustullien vaikutusta – suuri määrä hybridejä myyntiin 17.12.2024 Autoilu Vähäpäästöisten autojen pysäköintialennus Helsingissä loppuu monilta ensi vuonna 17.12.2024 Liikenne Taksivälittäjä paljastaa: näitä arkisia ja vähemmän arkisia esineitä asiakkaat unohtavat takseihin 16.12.2024 Sähköautot Hyundai Inster rymistelee sähköautojen hintakisaan – 25 000 euroa ja pitkä toimintamatka 16.12.2024 Liikenne Rekisterikilpiin näkyviä muutoksia – Y-kirjain uusiksi, traktorimönkijöille uusi kilpityyppi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 21.12.2024 Koeajo Koeajo: Tesla Model Y Long Range – kovaa kyytiä seitsemälle hengelle 20.12.2024 Ajoneuvot Autoliitto varoittaa: pitkät pyhät vaaraksi autoille – "nyt olisi korkea aika tarkistaa..." 21.12.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Toyota Carina TA60 DX '83 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 18.12.2024 Renkaat Autoliitto jyrähtää vellovaan rengaspainekeskusteluun: "paineiden alentamisesta ei ole mitään hyötyä" 19.12.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin akku purkautui yllättäen 14.12.2024 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV6:ta on paranneltu tuntuvasti sieltä täältä 16.12.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Hilux Couchmen – avolavasta matkailuautoksi 25.11.2024 Laivat Kaikkien aikojen nopeimmin Atlantin ylittäneestä valtamerilaivasta tehdään upottamalla maailman suurin keinoriutta 13.12.2024 Kuluttajat Toyotan suosikkimaasturissa voi tulla vastaan ikävä sähköongelma – korjaus maksaa pahimmillaan jopa yli 5 000 euroa! 1.12.2024 Laivat Helsingistä tekee joulusesongin luksusristeilyitä maailman kyvykkäin huvialus, joka on tunkeutunut mm. pohjoiselle luoksepääsemättömyyden navalle 25.11.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volvo FH, jollaisesta jokaisen heppatytön faija haaveilee 5.12.2024 Uutinen Mika osti uuden Fordin vetokoukulla – autossa ilmeni ongelma, joka yllätti vannoutuneen Ford-miehen täysin: ”Alkaa usko horjua”