28.3.2025 Uutinen Autotuojat ja teollisuus: Trumpin tuontitulleista kärsii eniten amerikkalaiset kuluttajat Teksti Eetu Kokkonen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Pian voimaan astuvilla tuontitulleilla on merkittävä vaikutus Euroopan autoteollisuuteen, tiedottaa Autotuojat ja -teollisuus ry. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin asettamat 25 % tuontitullit ulkomaalaisille tuontiautoille tulevat voimaan 2.4.2025. Autotuojat ja -teollisuus -yhdistyksen mukaan tulleista kärsii autoteollisuuden lisäksi kuluttajat, niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. – Eniten tulleista kärsivät amerikkalaiset kuluttajat, sillä USA:ssa viime vuonna myydyistä autoista noin puolet eli 8 miljoonaa kappaletta tuli ulkomailta. Lisäksi amerikkalaisvalmistajien komponentteja, moottoreita ja kokonaisia autoja valmistetaan Yhdysvaltojen ulkopuolella, joten tullit nostavat myös amerikkalaisvalmistajien autojen hintaa, Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio toteaa. Autoteollisuuden mainitaan olevan Euroopalle äärimmäisen tärkeä, sillä Euroopan Unionista viedään vuosittain autoja lähes 200 miljardin euron arvosta. Ajoneuvojen tuontia Eurooppaan on sen sijaan 90 miljardin euron edestä. Kaikkiaan autoteollisuuden viennin kerrotaan kattavan 7 % EU:n kaikesta tavaraviennistä. Yhdysvallat on myös EU:n suurin vientimarkkina, joten tulleilla on huomattava vaikutus. – Vastatulleja on harkittava tarkoin. Lähes kaikki autotuonti Yhdysvalloista EU:iin on eurooppalaisvalmistajien omien merkkien tuontia USA:ssa sijaitsevilta tehtailta. Tuplatullit heikentäisivät eurooppalaisen autoteollisuuden kilpailukykyä. Vastatullit on kohdistettava tuotteisiin, joita saamme jatkossa muualta kuin USA:n markkinalta, Kallio summaa. Autotojat ja -teollisuus ry:n mukaan viennin USA:n vähetessä on EU-komission huolehdittava kotimarkkinoiden kysynnästä. Lisäksi yhdistys on sitä mieltä, että mikäli tiukoista päästötavoitteista halutaan pitää kiinni, EU-komission tulisi EU:n laajuisesti laatia sähköautojen hankintakannustin, romutuspalkkio, sekä investoida latausverkostoon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz näyttää meille ensikuvat uudesta, joulukuussa paljastettavasta GLB-katumaasturistaan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 11.11.2025 Autoilu Yksityisen taukopaikan valtteina oma leipomo, laaja aukiolo ja sijainti 13.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Vantaalta löytyi tiettävästi Suomen ensimmäinen "Rättisitikka" 12.11.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Ford esitteli maailmalle ydinkäyttöisen henkilöauton mahdollisuuden 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista