31.12.2022 Liikenne Autotuojien toimitusjohtaja: Norjassa kannustimet sähköautolle jopa 20 000 euroa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä ”Uutena ajatuksena voisi olla perusteltua sähköautojen vakuutusmaksuveron tilapäinen poisto.” Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo muutaman vuoden takaisesta laskelmasta Norjan sähköautotukiin liittyen. Sen perusteella tukisummat ovat varsin merkittäviä. – Laskimme muutama vuosi sitten, että Norjassa keskimääräisen täyssähköauton kannustimet yltävät auton elinkaaren aikana 20 000 euroon. Tästä noin 13 000 euroa on hankinnan tukea ja loppu käytön aikaista kuten esimerkiksi ilmaista julkista latausta sekä tie-, tunneli- ja lauttamaksuja, Kallio kertoo. Kallio kertoo, että Norjassa hankinnan kannustin on ollut poistettu auto- ja arvonlisävero – ja sillä on ollut vaikutuksensa. – 80 % uusista autoista on jo tänä vuonna ollut täyssähköjä. Siksi Norja on hiljalleen alkanut ajamaan tukia alas – tosin, ei niinkään täyssähköiltä, vaan pistokehybrideiltä. Ensi vuoden alusta arvonlisävero palautetaan täyssähköautoille noin 50 000 euroa ylittävältä osalta. – Eli alle 50 000 euroa maksaville täyssähköille autoverottomuus ja alvittomuus säilyy ensi vuonnakin. Kannustin on siis edelleen massiivinen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Norja aikoo pysyä kärjessä Norja on eturivin maita autoilun sähköistymisessä – globaalisti. Norjassa on kansainvälisesti vertailtuna korkein sähköautojen markkinaosuus asukasta kohden ja suurin ladattavien autojen markkinaosuus uusien sähköautojen myynnistä. Teslat ovat tuttu näky Oslon katukuvassa. Norjan hallituksen tavoitteet ovat kunnianhimoisia tulevillekin vuosille: esimerkiksi käy vaatimus kaikkien myytävien henkilöautojen päästöttömyydestä vuoteen 2025 mennessä. Norjan tavoitteena on myös, että 50 prosenttia Norjan teillä liikkuvista raskaista ajoneuvoista olisi päästöttömiä vuoteen 2030 mennessä. Miten Norjan latausverkosto palvelee sähköautoilijoita, latauspisteitä lienee Suomea enemmän suhteessa sähköautokantaan? – Norjassa tosiaan on merkittävästi enemmän julkisia latauspisteitä. Toisaalta täyssähköjäkin on kannassa jo yli puoli miljoonaa, Suomessa vähän yli 40 000 autoyksilöä, Kallio suhteuttaa. Kallion mukaan Norjassa julkisia latauspisteitä on yhteensä 13 000, Suomessa 6 300. – Merkittävä ero maidemme välille tulee tärkeämmistä pikalatauspisteistä, joita Norjassa on 7 500 kpl ja Suomessa 1 000 kpl. Sähköisen liikenteen tuoreimman tilannekatsauksen mukaan Suomessa oli syyskuun lopussa 32 täyssähköautoa yhtä pika- tai suurteholatauspistettä kohti (CCS >22 kW), kuten Moottori aiemmin uutisoi. Olisiko Suomessa otettava mallia muista Norjassa käytetyistä sähköautoilun tukitavoista kuten oikeudesta käyttää joukkoliikennekaistaa? – Teoriassa kyllä, mutta meillä toki pääkaupunkiseudulla tuo bussikaista etu jo on. Sähköautoillekin on usein markettien ja kauppakeskusten parkkitiloissa omia paikkoja. Tunnelimaksuja meillä ei ole, eikä liioin lauttamaksuja. Mutta hankintakannustimissa ja sen myötä sähköistymisvauhdissa mallia tietysti on otettavissa, Kallio pohtii. Hän tuo esiin myös uudenlaisen tukitavan. – Uutena ajatuksena voisi olla perusteltua sähköautojen vakuutusmaksuveron tilapäinen poisto. Sähköautojen vakuutusmaksut tuppaavat olemaan ehkä vähän korkeampia kuin muiden teknologioiden. Kallion edustama Autotuojat ry on laskenut, että nyt kun sähköautoja on vielä vähän, niin tässä alkuvaiheessa verotulojen menetykset valtiolle olisivat hyvin pieniä, noin 10–15 miljoonaa euroa/vuosi. Kallio linjaa lopuksi yleisarvionaan, että ”Norjan sähköautoihmettä ei ole tehty millään muulla kuin hankintakannustimilla.” – Jos Suomen hallitus, EU:n asettamien päästötavoitteiden myötä, haluaa pehmentää jakeluvelvoitteesta tulevaa nousua polttoaineen hintaan, niin sähköistymisen nopeuttaminen yksi toimi työkalupakissa. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto a:4:{i:0;s:6:"121231";i:1;s:5:"93986";i:2;s:5:"95283";i:3;s:6:"126255";} Lue lisää Kaikki artikkelit 11.6.2026 Ajoneuvot Kuopattu Audi R8 sai jälkeläisen – Nuvolari on puolen miljoonan euron taidonnäyte Audin uusista kyvyistä 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 9.6.2026 Ajoneuvot Tässä on tuore Bentley Flying Spur – 680 hevosvoimaa tehoa ja 29 000 euroa kaiuttimia 8.6.2026 Uutinen MG:n Euroopan valloitus jatkuu voimakkaana – 200 miljoonan euron tehdas Espanjaan 6.6.2026 Matkailu Podetko matkakuumetta, mutta määränpää on hukassa? – Matkahuollolla on ratkaisu 5.6.2026 Uutinen Puolen miljoonan euron supersähköauto jäi haaveeksi – suomalaisen Tritiumin taustayhtiö hakeutui konkurssiin 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 3.6.2026 Liikenne Mikroliikkumista rajoitetaan aktiivisesti kuntien toimesta – nopeus ja pysäköinti tarkoin määriteltyä 2.6.2026 Autoilu Autoliitto: Suomen tiestö ollut liian helppo säästökohde, nyt menon on muututtava Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 9.6.2026 Laivat M/S Silja Serenade, merentutkimusalus vuodesta 1998 - ottaa 3 000 tieteellistä merivesinäytettä jokaisella matkallaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 3.6.2026 Liikenne Onko tässä Suomen sekavin liikenneympyrä? 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km