Baarihyppelyä Kölnissä: ilta kölschin ja kölniläisyyden jäljillä

Kun kurkkua kuivaa ja tuntematon seura kiinnostaa, Köln on Saksan paras kaupunki lähteä sattuman ohjaamalle baarikierrokselle.

Saksa – kuten oikeastaan melkein kaikki maat – jakautuu alueisiin, joilla on jokaisella oma kulttuurinsa. Nykyisin tuo Kölnin oma paikallinen kulttuuri hukkuu vain usein turisteille suunnatun ohjelman taakse. Aitojen asioiden löytäminen on vaikeampaa. Ison kaupungin kaduille jalkautuminen kuitenkin kannattaa.

Paljon uutta, vähemmän vanhaa

Köln on jännä kaupunki, siis saksalaiseksi kaupungiksi. Se on noin 1,1 miljoonalla asukkaalla Saksan neljänneksi suurin kaupunki. Se on myös Saksan suurista kaupungeista vanhin, perustettu roomalaisten toimesta jo muutama vuosikymmen ajanlaskun alkua.

Kölnissä on useampi maamerkki, joista goottilainen tuomiokirkko on varmasti tunnetuin ja kuvatuin.

Se oli valmistuessaan vuonna 1880 maailman korkein rakennus. Siksi kurkistus sisään kannattaa.

Ja kai maamerkiksi voidaan lukea myös Kölnin pohjois-eteläsuunnassa halkaiseva Rein.

Myös rautatieasema on upea – kuten on myös sinne vievä Hohenzollern-silta. Tuo silta on täynnä rakkaudentunnustuksia eli lukkoja, joilla sen jälkeensä jättävien rakkaus on lukittu ikuiseksi ajaksi.

Saksalaisista kaupungeista Köln oli myös yksi pommitetuimmista toisen maailmansodan aikaan eli kaupunki oli pahoin vaurioitunut sodan jälkeen. Vanhoja rakennuksia ei ole nykyisin edes ydinkeskustassa hirveästi. Kölnin väkiluku myös tippui sodan aikana rajusti vuoden 1939 noin 767 000 tuhannesta vuoden 1945 lopun hieman yli 450 000 tuhanteen.

Kölsch – kirkasotsainen pintahiivaolut

Kölnillä on vahvat kulttuuriperinteet. Siellä on museoita ja taidegallerioita, isoja ja pieniä teattereita – ja myös katuteatterikulttuuri elää vahvana. Kaupungissa järjestetään myös vuosittain iso karnevaalijuhla. Kabaree-kulttuuri elää myös vahvana.

Ja onpa Köln antanut myös nimensä hajuvedelle eli kölninvedelle. Sen alkuperäisen kehitti 1700-luvun alussa italialainen Giovanni Maria Farina. Hänellekin on oma museonsa. Kävimme myös siellä, linkki tuohon juttuun aukeaa tästä.

Ja sitten on tietysti paikallinen olut, kölsch: kirkas, lagerin värinen ja hieman oloinenkin, mutta pintahiivaolut. Sille omistettuja olutravintoloita on Kölnissä runsaasti, joten valinnan varaa riittää.  Kölnissä on tiheämmässä kapakoita kuin missään muussa Saksan suurimmista kaupungeista. Yhteensä Kölnissä on yli 2500 baaria, enemmän kuin jopa asukasluvultaan selvästi isommissa Berliinissä ja Münchenissä.

Kertaus on opintojen äiti

Lähdemme liikkeelle aamupäivästä. Ja ei, oluiden maistelu jätetään suosiolla illempaan, mutta tiedustelua on hyvä tehdä etukäteen.

Suuntaamme ensin Reinin varrelle ei niin kovin kauas päärautatieasemasta. Siellä sijaitsee Heumarkt-aukion ympärillä useampi tätä paikallista herkkua tarjoileva ravintola. Heumarkt on myös se paikka, missä järjestetään Kölnin joulumarkkinat.

Oluen ystäville löytyy tältä alueelta mm. olutmuseon nimellä kulkeva pubi, jossa tarjoillaan hanasta 24 erilaista jaloa janojuomaa. Kölsch-ravintoloita on useampi, panimoravintoloita löytyy myös ja vaihtelua haluaville tarjotaan myös baijerilaista ravintolaa – tai irkkupubia. Muutama perinteinen olutsalikin löytyy.

Alue vaikuttaa ihan kivalta, mutta melko turistiselta. Hakukoneen avulla löytyy netistä myös paikallisia, jotka ovat valmiita lähtemään mukaasi kiertelemään pubeja – korvausta vastaan tietysti. Ja myös opastettuja kiertokäyntejä kölschin kiehtovaan maailmaan tarjotaan useammankin toimijan puolesta.

Ja totta kai janon lisäksi myös nälästä pitää pitää huoli – tai siis siitä, ettei se pääse yllättämään. Kölnillä on omat paikalliset herkkunsa, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Luonnollisesti halukkaille on myös erilaisia panimokierroksia. Niillä oppii ainakin sen, miksi eri kölsch-oluilla on kaikilla oma makunsa.

Kaikki tämä kuulostaa hyvältä, mutta me rakastamme seikkailua ja löytämisen riemua. Olemme majoittuneet lähelle päärautatieasemaa; pieneen hotelliin, jota voisi kutsua melkein matkustajakodiksi. Vastaanottovirkailija näyttää siltä, että hän tuntee paikallista pubikulttuuria, joten häneltä saamamme listan avulla lähdemme illalla liikkeelle uudestaan.

Ei nimi paikkaa pahenna

Aloitamme Durst eli Jano nimisestä lokaalista. Jo ulkopuoli luo vahvan mielikuvan siitä, mikä satunnaista vierailijaa sisällä odottaa. Kyseessä on selvästi paikka, jota paikalliset suosivat. Näiden seinien sisällä on juotu paljon kölschiä ja samalla parannettu maailmaa.

Pubi on pieni, sen toisella sivustalla on pienen tv:n pöytäjalkapallopelin edessä muutama korkea pöytä ja baarituoli. Seinät ovat täynnä ilmeisesti asiakkaiden luvalla kirjoittamia tägejä. 

Baaritiski on perinteinen ja myös baarimikko näyttää hyvin omaan ammattiinsa sopivalta. Tilaamme kölschin, joka tarjoillaan korkeahkosta ja kapeasta kaksi desiä vetävästä lasista, joka kulkee nimellä stange.

Olutta on pantu Kölnissä jo pitkälti yli tuhat vuotta, mutta kölschiä on valmistettu vasta vuodesta 1906. Kölsch nimenä on niinkin nuori kuin 108-vuotias. Varsinaisen läpimurtonsa se teki vasta 1960- ja 70-luvulla.

Kölsch on tuotemerkkisuojattu vuodesta 1986 lähtien eli sitä saadaan panna vain Kölnissä – ellei sitä ole pantu jo tätä ennen. Useampi panimo maailmalla myy silti kölschiä, vaikka oikea termi olisi vain pale ale.

Juttelemme hetken paikallisten kanssa, jotka tietysti vannovat kölschin – ja paikallisen kapakkakulttuurin nimeen. Lyhyen otannan perusteella kölniläiset ovat avoimia, heitä on helppo lähestyä ja heidän kanssaan keskustelu ryöpsähtää nopeasti mitä erilaisimpiin aiheisiin.

Perinteiden äärellä

Kun ensiolut on kumottu ja pahin jano samalla sammutettu, jatkamme matkaa kävellen jokusen korttelin päähän. Sieltä löytyy seuraava kohde eli hyvin perinteinen olutsali; panimoravintola Päffgen.

Nyt ollaan perinteiden äärellä. Isoista ja juhlavista ovista astutaan tiililattaiselle käytävälle, ja heti vasemmalla on iso tynnyri olutta, josta tarjoilijat käyvät laskemassa janoisille juotavaa.

Oikealla on iso sali, josta löytyy sekä pienempiä looseja että pitkiä pöytiä isommille seurueille. Tarjoilija tuo kölschin, asettaa sen aluselle ja vetää siihen kynällä viivan. Jos lasi on tyhjä, sen tilalle tuodaan automaattisesti uusi. Jos uutta lasia ei halua, se pitää ilmoittaa erikseen laittamalla alunen lasin päälle.

Näin arki-iltana sali on puolitäynnä/tyhjä, katsontakannasta riippuen. Tunnelma on varmasti katossaan silloin, kuin sali on täynnä. Puhe pulppuaa ja olut vaahtoaa. Pieni lasi on nopeasti tyhjä, joten suuntaamme seuraavaan paikkaan.

Se ei ole muuten sattumaa, että kölsch juodaan juuri kahden desin lasista. Lasin kapeus estää sen väljähtymisen – kuten tietysti myös se, että lasi on useimmiten tyhjä neljällä–viidellä hörpyllä.

Mitä vanhemmat edellä…

Vajaan kilometrin happihyppelyn jälkeen löytyy seuraava paikka, Zum Knobelbecher. Asiakaskunta on nyt melko nuorta, olutkulttuuri elää Saksassa vahvana ja yhdistää sukupolvia.

Tilaamme tarjoilijattarelta stangen ja jäämme istumaan baaritiskin ääreen. Tarjoilijatar on kollegan sairastumisen vuoksi töissä yksin eli hyvin kiireinen. Tämä on hieman sääli, sillä keskustelu jää lyhyeksi. Hänellä ei ole myöskään aikaa lähteä näyttämään meille alakerrassa sijaitsevaa Kegelbahnia eli paikallista pientä keilarataa.

Baaritiskin toisen reunan päässä on pöytä, jonka ääressä on iloinen kaveriporukka. He ovat innoissaan, että kaukaa Suomesta asti on tultu ihastelemaan heidän olutkulttuuriaan. Porukkaan olisi helppo liittyä ja jatkaa iltaa pidempään.

Koska pienet olutlasit tyhjenevät usein nopeasti, tällaisten isojen ryhmien tarjoilua varten on olemassa omat tarjoiluvälineensä. Pyöreässä tarjottimessa on reikiä, joihin mahtuu yhteensä 11 stangea. Nämä tarjottimet kulkevat nimellä Kranz eli kruunu.

Talousasiat kuntoon

Seuraava paikka on Im Kleinen Finanzamt eli pienessä verotoimistossa. Vitsikästä. Valitettavasti tämä kapakka on vain sulkenut ovensa hieman tavallista aikaisemmin. Baarin takana seisova iloinen ja selvästi kuormasta juonut tarjoilija pahoittelee tilannetta.

Tämä paikka olisi hieman samaa maata Durstin kanssa eli melko perinteinen pubi. Myös täältä löytyy alakerrasta keilasali. Ja tämä pubi tunnetaan myös hyvästä kotiruoastaan, mihin me olisimme tässä vaiheessa iltaa jo satsanneet. Nyt matkan on jatkuttava.

Vieraat tervetulleita

Ilta päättyy taas hyvin perinteiseen paikkaan, mutta pubimaiseen – ei perinteiseen olutsaliin. Se sijaitsee Reinin itäpuolella. Rein jakaa Kölnin paitsi maantieteellisesti myös henkisesti. Vanhin osa, tärkeimmät nähtävyydet ja ostoskatu sijaitsevat länsirannalla. Idässä on rauhallisempaa, enemmän tavallisia asuinkortteleita.

Yhden tällaisen korttelin laidalta löytyy kirjaimellisesti hämärä kapakka. Jo Gaststätte Lommerzheimin julkisivu henkii sellaista tunnelmaa, että moni jää toiseksi. Se on sen näköinen, että sitä ei ole kunnostettu useampaan vuosikymmeneen. Vanha ovi ja ikkunat hehkuvat kadulle hämärää valoa kutsuen vieraan sisään paikkaan, jossa maailmaa on parannettu vielä enemmän kuin Durstissa.

Juttelemme ystävällisen baarimikon ja todellisen lätkäfanin ja -tietäjän kanssa, ihastelemme upeaa historiaa henkivää sisustaa sekä jutustelemme taas paikallisten kanssa.

Tämän kapakan sisustusta on sellainen, että se kelpaisi suoraan jonkin hämärän dekkarielokuvan kulissiksi. Käymme myös biergartenin puolella katsomassa siellä sijaitsevaa vanhaa juomalähdettä eli Lommi-kaivoa.

Mieli tekisi vähitellen jo syödä, mutta valitettavasti keittiö on jo kiinni. Pettymys on suuri, sillä hyvä kotiruoka olisi ollut tällä kierroksella poikaa.

Kun illan viimeinen kölsch on juotu, suuntaamme takaisin keskustaa kohti. Koska ateria jäi väliin, vatsassa hieman kurnii. Onneksi döner-snägäreitä on sen verran, että niissäkin riittää valinnanvaraa. Kölnin reilusta miljoonasta asukkaasta lähes neljännes on turkkilaisia.