4.9.2022

Berliinin vihatuin monumentti?

Kun Ukrainassa soditaan, ja Venäjää pidetään aggressiivisena hyökkääjänä, monessa paikassa mietitään vanhojen toisen maailmansodan jälkeisten neuvostomonumenttien kohtaloa.

Berliini, kuten aika moni muukin saksalainen kaupunki, oli toisen maailmansodan jälkeen raunioina. Jälleenrakennuksen jälkeen se on noussut kuitenkin uuteen omanlaiseensa loistoon, jossa näkyvät rinnakkain sekä vanhat arvet että moderni mahtipontisuus. Ja jos missä, etenkin Berliinissä historia on esillä vahvasti ympäri kaupunkia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Keskellä kaupunkia

Jo 11. marraskuuta vuonna 1945 avattu Tiergartenin neuvostomonumentti sijaitsee aika keskeisellä paikalla, keskellä Berliiniä sijaitsevassa Tiergartenin puistossa. Monumentin alueelle on haudattu arviolta 2000–2500 Berliinin taisteluissa kaatuneen puna-armeijan sotilaan ruumiit. Tämä on luonnollisesti vain pieni osa Neuvostoliiton Berliinin kaupunkitaistelussa kärsimistä 80 000 sotilaan kokonaistappioista.

Myös itse monumentti on vaikuttava, ja hauska yksityiskohta on se, että vaikka monumentti on puna-armeijan itse rakentama, se jäi rakentamisen jälkeen brittiläisten hallinnoimalle sektorille kaupunkia. Berliinihän jaettiin sodan jälkeen neljään osaan amerikkalaisten, brittien, ranskalaisten ja venäläisten kesken.

Paikka oli luonnollisesti tarkoin valittu. Se sijaitsee sekä Brandenburgin portin että Saksan valtiopäivätalon välittömässä läheisyydessä. Kylmän Sodan loppumiseen ja muurin murtumiseen asti monumentilla seisoivat aina vartiossa neuvostoliittolaiset kunniakomppanian sotilaat.

Polemiikkia

Venäjän helmikuussa Ukrainaan aloittaman hyökkäyksen jälkimainingeissa myös Berliinissä on aloitettu keskustelu monumenttien korrektiudesta. Saksan kristillisdemokraattinen unioni -puoluetta edustava Stefanie Bung nosti esille keskustelun aiheesta tämän vuoden huhtikuussa. Koko monumenttia ei haluta toki poistaa, mutta ainakin sen laidoilla sijaitsevat T-34-panssarivaunut halutaan pois. Tarinan mukaan kyseiset vaunut olivat ensimmäiset kaupunkiin hyökänneet panssarit.

Erityisen kiusallista on vielä se, että moni monumentin alueelle haudatuista puna-armeijan sotilaista oli ukrainalaista alkuperää.

Myös itse berliiniläiset ovat osoittaneet mielipiteensä monumentista, se on ollut viime kuukausina jatkuvan ilkivallan kohteena.

Yksi neljästä suuresta

Eikä Tiergartenin neuvostomonumentti ole luonnollisestikaan ainoa venäläinen sotamonumentti Berliinissä. Se on yksi neljästä suuresta: muut ovat Treptower-puiston monumentti sekä Schönholzer Heiden ja Bucherin linnapuiston monumentit.

Teksti: Vesa Eskola, kuvat: Vesa Eskola, visitberlin.de ja Wikipedia

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat