19.9.2024 Matkailu Erikoiset unet: Botelissa vähän vinossa Teksti Marko Jokela Kuva Marko Jokela Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kroatian Rijekassa voi tuudittautua keinuen uneen. Kroatialaiskaupunki Rijekassa voi yöpyä erikoisissa puitteissa. Olen hotellissa, joka on koko ajan vähän vinossa ja aika ajoin huomaan käytävillä kävellessäni horjahtavani, vaikken ole juonut tuopillistakaan olutta. Selityksenä on Kvarnerinlahden pohjukan satamassa kelluva majapaikka. Marina on vuonna 1936 Tanskan Frederikshavnissa rakennettu matkustaja-alus, joka kuljetti ihmisiä aluksi Skandinavian vesillä eri reiteillä ja siirtyi vuodesta 1963 Kroatian vesille Marinaksi kastettuna. Alus kynti merta aina vuoteen 2005 asti Kroatian rannikolla Mali Lošinin, Zadarin ja Pulan väliä. Alus ehti Kroatian vuosinaan palvella 250 000 ajoneuvon ja miljoonan ihmisen liikkumistarpeita. Alus muuntui vuonna 2013 Kroatian ensimmäiseksi laivahotelliksi eli boteliksi. Rijekan ydinkeskustan tuntuman satamalaituriin kiinnittynyt alus tarjoaa taatusti mieliin painuvan yöpymiselämyksen. Huoneita, tai pikemminkin hyttejä, on tarjolla 35 kaikkiaan. Hytit ovat kaukana luksuksesta, pelkistettyjä mutta siistejä. Aluksen ikä tosin näkyy eri rakenteissa. Yläkansilla on ravintola, jonne voi tulla illalliselle vaikkei botelissa yöpyisikään. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Kotimaanmatkailu Näitä asioita sinun kannattaa käydä katsomassa Jyväskylän Aalto2-museon ralliaiheisessa näyttelyssä 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 15.7.2026 Matkailuajoneuvot Koeajo: Dethleffs Just Go Active T 7055 EB – saksalainen järkiauto Fordin alustalla 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 11.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tiukille meni – tähän se loppui 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: Tukholma saavutettu, tuhkimotarina vielä edessä 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: kovat vaihtelut kulutuksessa erilaisilla pinnoilla 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tie nousi pystyyn – sähkön tuotannon ytimessä 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: siltatullit verottavat matkabudjettia enemmän kuin lataaminen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 23.7.2026 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz C-sarja – uutuus esillä Porvoon mitalla 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan