25.1.2016 Ajoneuvot EU-komissaari: Volkswagenin pitäisi hyvittää myös Euroopassa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Virkamiehet vaativat mantereiden välille tasa-arvoisempaa hyvityspolitiikkaa. Euroopan unionin sisämarkkinoista ja teollisuudesta vastaava komissaari Elżbieta Bieńkowska vaatii Volkswagen-konsernin pääjohtajalle osoittamassaan kirjeessään yhtiöltä tasa-arvoisempaa kohtelua päästöskandaalin hyvityksissä. Myös Saksan oikeusministeriön edustaja yhtyi näkemykseen antamassaan lausunnossa. Lausunnot kohdistuvat Volkswagenin lupaukseen hyvittää yhdysvaltalaisia dieselomistajia kahdella 500 dollarin (yhteensä noin 920 euron) lahjakortilla. Päästöskandaali koskettaa Yhdysvalloissa noin puolta miljoonaa autoa.Yhtiön mukaan eriävä hyvityspolitiikka johtuu siitä, että yhdysvaltalaiset omistajat joutuvat odottamaan pidempään autojensa korjausten alkamista, sillä paikalliset ympäristöviranomaiset joutuvat hyväksymään korjaussuunnitelmat ennakkoon. Myös suunnitelmien hyväksyttäminen on kohdannut vastoinkäymisiä.Euroopassa Volkswagen lupaa keskittyvänsä hyvitysten sijaan viallisten autojen ripeämpään korjaamiseen. 11 miljoonasta päästöskandaalin piiriin kuuluvasta autosta noin 8,5 miljoonaa on myyty Euroopan markkina-alueella. Mahdollinen eurooppalainen hyvityskampanja tulisikin Volkswagenille moninverroin yhdysvaltojen hyvittelyä kalliimmaksi.Lähde: Automotive News, kuva: ShutterstockMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 16.7.2025 Ajoneuvot Harvinainen Mercedes-Benz 300 SEL löytyi ladosta – entisöitiin 12 vuoden urakalla 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 16.7.2025 Ajoneuvot Patria 6×6 käy kaupaksi – Tanska tilasi 129 ajoneuvoa, tilauksia yhteensä jo lähes 1000 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 15.7.2025 Ajoneuvot Viileää ilmaa vai kallis remontti? Säännöllinen ilmastointihuolto voi säästää satoja euroja 14.7.2025 Uutinen Nissanin tehdas Sunderlandissa on ensimmäinen laatuaan Euroopassa – näin siellä syntyy koko kansan katumaasturi Nissan Qashqai 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Uutinen Volkswagenin Yhdysvaltain piina jatkuu: ID. Buzz huilaa nyt tariffien takia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 17.7.2025 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz CLA – johtotähti palaa kärkeen 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 16.7.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Renault Boreal on Dacia Bigsterin parempi puolisko niille markkinoille, joilla ei tykätä halpamerkeistä 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon