13.5.2024 Automatkailu Euroopan huvipuistot – vähän jännitystä autolomalle Teksti Vesa Eskola Kuva Kohteet Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kerran kesässä Lintsille on monelle tuttu rutiini. Autolomalla Euroopassa pääsee puolestaan kokemaan helpommin jotain uutta. Ohessa muutamia tärppejä. Isot ovat isoja Euroopassakin. Kävijämäärillä mitattuna Euroopan suosituin huvipuisto on Disneyland hieman Pariisista itään, joka on ihan omilla luvuillaan; se veti puoleensa viime vuonna muutama tuhat alle 10 miljoonaa kävijää. Euroopan kakkonen, Saksassa sijaitseva Europa-Park yltää vain hieman yli puoleen tästä. Lähes samoissa luvuissa sen kanssa on Hollannissa sijaitseva Efteling. Vertailun vuoksi, Lintsillä käy kesäisin hieman yli miljoona kävijää, kävijämääriä on tosin viime vuosina jouduttu jopa rajoittamaan. Suuret kävijämäärät ovat toki lähes kaikkien huvipuistojen ongelma, siksi moni suosittelee lippujen ostamista etukäteen verkosta. Lisäksi liput ovat etukäteen ostettuna monesti edullisemmat kuin paikan päällä sisäänkäynnin luona hankittuna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Disneyland – Pariisi Disneylandiin pääsee helposti paitsi autolla myös junalla Pariisista, matka kestää vain 20 minuuttia. Disneyland on vuodesta toiseen Euroopan ykkönen, koska se viehättää helposti kaiken ikäisiä. Pikkulapsille on riittävästi kokemista, vauhdin huumasta nauttivia hemmotellaan myös riittävästi, ja aikuisille on heillekin tarjolla paitsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita myös nostalgiaa. Disney on kuitenkin ollut jollain tapaa läsnä meidän kaikkien lapsuudessa. Huvipuiston vieressä on myös Disneyn Studiot, joissa pääsee sukeltamaan elokuvien maagiseen maailmaan. Disney animaatioklassikoiden lisäksi vierailun kohokohtiin kuuluvat Pixarin ja Marvelin universumit. Lisätiedot Pariisin Disneylandista. Päivälippu huvipuistoon aikuiselta 105 euroa, lapselta (3–11 v) 97 euroa. Yhdistelmälippu huvipuistoon ja Disneyn Studioon 130/122 euroa. Ja totta kai alueella on omat Disney-aiheiset hotellit vieraita varten. Europa-Park – Saksa Eteläisessä Saksassa, ei niin kovin kaukana Ranskan rajasta ja Strasbourgista, sijaitsee nimensä mukainen huvipuisto, joka on jaettu 20:een erilaiseen teemaan. Näistä erilaisia Euroopan maita on 17 eli huvipuistossa käynti on tavallaan kierros lähes koko Euroopan ympäri. Huvipuistossa on yhteensä yli sata laitetta, ja pelkästään erilaisia vuoristoratoja on huimat 14 kappaletta. Uusin vuoristorata on Voltron Nevera. Huvipuiston pinta-ala on yhteensä n. 950 000 neliömetriä. Alueella on leirintäalue ja kuusi hotellia yövieraita varten. Pääsylipun hinta yli 12-vuotiailta 61,50 euroa, 4–11-vuotiailta 52 euroa. Lisätiedot Europa-Parkista. Europa-Parkin yhteydessä on myös upea vesipuisto, Rulantica. Sinne pääsylipun hinta yli 12-vuotiailta on 44,50 euroa, 4–11-vuotiailta 41,50 euroa. Moni viettää ensin päivän huvipuistossa ja seuraavan vesipuistossa. Toki molemmat voi ahnehtia myös saman päivän aikana, jolloin yhdistelmälipun hinta on hieman edullisempi kuin molemmat puistot eri päivinä koettuna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Efteling – Alankomaat Hollannin suurin huvipuisto sijaitsee noin 70 kilometriä Rotterdamista kaakkoon eli melko lähellä Belgian rajaa. Antwerpeniin on huvipuistosta noin 80 kilometriä. Efteling on sekoitus satumaata ja huvipuistoa. Satumaassa tavataan kaikki tutut satuhahmot, kuten Prinsessa Ruusunen, Lumikki, Punahilkka, Pinokkio, Tähkäpää, Tuhkimo… Huvipuistossa on puolestaan laitteita kaikenikäisille alkaen yksinkertaisista karuselleista aina vauhdikkaisiin vuoristoratoihin. Pääsyliput vaihtelevat 44–51 euron välillä ajankohdasta riippuen. Vilkkaimpaan turistiaikaan on luonnollisesti kalleimmat liput. Lisätiedot Eftelingin huvipuistosta. Walibi – Belgia Belgian suurin huvipuisto sijaitsee hieman Brysselistä kaakkoon, ja se ei tarjoa maailman suurinta tai elämyksellisintä huvipuistokokemusta, mutta ainahan se on kiva kokeilla jotain uutta. Kyllä Walibissakin riittää tekemistä ja näkemistä, laitteita siellä on kuitenkin yli 40 – vuoristoratojakin on useampi. Alle metrin mittaiset lapset pääsevät ilmaiseksi, siitä 1,4 metriin hinta on 44 euroa ja sitä suuremmilta sitten 49 euroa. Mittaus tapahtuu kengät jalassa, joten korkkareita ei kannata laittaa aamulla jalkaan. Lisätiedot Walibista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tivoli – Kööpenhamina Tivoli on Lintsin tapaan kestosuosikki monille ja myös yksi maailman vanhimmista huvipuistoista. Se on avattu jo vuonna 1843, ja sen sijainti aivan Kööpenhaminan päärautatieaseman vieressä tekee siitä helpon kohteen käydä. Puisto on kompakti ja erittäin sympaattinen vanhoine kojuineen. Ja tanskalaisethan ovat aina iloista porukkaa, joiden iloisuus tarttuu. Ruotsin ja Tanskan läpi kohti Saksaa ajaville Tivoli on melko luonteva pysähdyspaikka. Kööpenhaminaan ajaa helposti illaksi, jos lähtee liikkeelle aamulla lauttasatamasta Tukholmasta. Ja jos ollaan liikkeellä joulun alla, Tivoli tarjoaa kuumaa glögiä, hyvää ruokaa ja mahdollisuuden jouluostoksille joulutoriksi muuntautuneena. Pääsylippu kustantaa 140 Tanskan kruunua, 3–7-vuotiaille lapsille puolet tästä. Pääsylippu yhdistettynä laiterannekkeeseen maksaa päivästä riippuen 419–499 kruunua, pikkulapsille taas puolet tästä. Lisätiedot Kööpenhaminan Tivolista. Liseberg – Göteborg Vaihtoehto Kööpenhaminassa yöpymiselle on poistua Jönköpingin jälkeen E4-tieltä ja suunnata Göteborgiin, ja viettää siellä sitten välipäivää ajamisesta. Pohjoismaiden suurin huvipuisto eli Liseberg tarjoaa kivat kyydit. Ruotsalaiset ovat panostaneet viime vuosina puistoon, sinne on rakennettu hienoja laitteita, ja puiston vieressä on iso Grand Curiosa hotelli. Liseberg vietti viime vuonna 100-vuotisjuhliaan. Klassikko on tietysti Lisebergbanan nimeä kantava 1,3 kilometriä pitkä vuoristorata. Kööpenhaminan Tivolin tapaan Liseberg on avoinna myös talvella marraskuun puolivälistä uudenvuoden aattoon joulumarkkinana. Pääsylippu maksaa päivästä riippuen 95–175 Ruotsin kruunua. Pääsylippu ja laitepassi yhdessä maksavat niin ikään päivästä riippuen 365–595 kruunua. Alle 110 senttiä pitkille lapsille on tarjolla edullisempia lippuja, koska he eivät pääse kaikkiin laitteisiin. Perheille on myös erilaisia yhdistelmälippuja. Lisätiedot Lisebergistä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Energylandia – Puola Krakovan ja Katovicen välissä sijaitseva Energylandia osuu niille, jotka ajavat via Baltican läpi kohti Keski-Eurooppaa. Puisto kehuu itseään etenkin vuoristoradoillaan, joita on toistakymmentä. Puiston ylpeys on 62,8 metriä korkea, 1,3 kilometriä pitkä ja kolme silmukkaa sisältävä Zadra. Vielä hurjemmat kyydit tarjoaa 142 km/h huiput 82 metriä 85 asteen kulmassa eli lähes pystysuoraan putoava Hyperion-rata, joka vie samannimiseen Saturnuksen kuuhun. Perheen pienemmille on toki heillekin oma satumaansa. Puisto viettää tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään. Liput verkkokaupasta maksavat aikuisille ei kuumimman sesongin/kuumimman sesongin aikaan 179/199 Puolan zlotya ja alle 140 cm pitkiltä sekä yli 65-vuotialta vastaavasti 129/149 zlotya. Lisätiedot Energylandiasta. PortAventura – Espanja Ei niin kovin kaukana Barcelonasta sijaitseva iso huvipuisto PortAventura on monelle suomalaiselle varmasti tuntemattomampi tuttavuus, mutta jos lomamatka vie Barcelonaan asti, ja jos jostain syystä kaupungin tarjonta viihdykkeeksi ei yksistään riitä, PortAventurassa kannattaa käydä kääntymässä. Vauhdin ystäville tämä ainakin kannattaa, sillä PortAventuran yhteydessä on myös Ferrari Land, jossa on erityisen huima vuoristorata. Vaunu kiihtyy 180 km/h nopeuteen viidessä sekunnissa ja kiipeää 112 metrin korkeuteen. Alueella on myös iso vesipuisto: Caribe Water Park. Päivälippu maksaa aikuiselta 40 euroa ja 4–10-vuotiailta sekä yli 60-vuotiailta 35 euroa. Yhdistelmälippu Ferrari Landin kanssa kustantaa vastaavasti 56/49 euroa. Jos haluaa kokea pelkän Ferrari Landin, lippu on 19/17 euroa. Vesipuiston liput ovat 33/29 euroa. Tarjolla on myös useamman päivän lippuja. Lisätiedot PortAventurasta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Gardaland – Italia Garda on upea joskin myös melko ruuhkainen kesäkohde. Gardan rannalta löytyy paljon erilaisia viihdykkeitä, ja jo pelkästään järven ympäri ajaminen on elämys. Lomaa siellä viettäville huvipuisto on luonnollisesti osa perheellisten yhteistä hupia. Huvipuistosta löytyy kiitettävä sekoitus erilaisia laitteita eri ikäisille. Huvipuiston vierestä löytyvät myös Sea Life akvaario sekä Legoland-vesipuisto. Alueella on myös kaksi isoa teemahotellia. Lippujen hinnat huvipuistoon alkavat 39 eurosta, ja yhdistelmälippu Sea Lifen kanssa maksaa alkaen 45 euroa. Lisätiedot Gardalandista. Lue lisää Kaikki artikkelit 5.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin osa 6: tuulimyllyjä ja heinäpaalipariskuntia 4.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin osa 5: Ruhr, ruskohiili ja Michael Schumacherin lapsuuden seudut 2.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin osa 4: Schwarzwald, Saksan keuhkot ja taistelu tuulimyllyjen puolesta 1.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin osa 3: virtaa lainaamassa – Liberté, Égalité, Fraternité! 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 29.6.2026 Matkailu Twingoilua, peippailua ja petipuuhia 28.6.2026 Ajatuksia autoista Renault Twingolla vajaat 4 000 kilometriä Pariisista Helsinkiin – tästä se lähtee 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 24.6.2026 Automatkailu Botania – salattu ja huima perhospuutarha sekä maailman suurin kivilabyrintti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 3.7.2026 Laivat Näistä kuvista pääset itse vertaamaan, mitkä asiat yhdistävät ja erottavat toisistaan Polarista ja Sampoa - jäänmurtajien kehitystä 55 vuoden ajalta 4.7.2026 Moottoripyörät Tuhat kilometriä Harley-Davidson Street Gliden selässä paljastaa kiusallisen totuuden 4.7.2026 Koeajo Koeajossa vuosimallin 1999 Toyota Land Cruiser J90, jossa on varmasti yksi automaailman hienostuneimmista manuaalivaihteisista voimalinjoista 4.7.2026 Huutokauppahelmet Kun tämä Oldsmobile Curved Dash valmistettiin maailman ensimmäisellä autotehtaan tuotantolinjalla, Yhdysvallat oli "vasta" 128-vuotias - Huutokauppahelmet 4.7.2026 Kysy Autoista Kysy autoista: saako autoon vaihtaa tehokkaamman moottorin? 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken