Forza Horizon osoittaa, että autokulttuurissa on vielä vetovoimaa yli rajojen

Playground Gamesin uusin autohupailu osoittaa, että autot kyllä kiinnostavat, kunhan ne esitetään sopivan huolettomasti.

Ei päästörajoja, ei melurajoja, ei huoltoja, katsastamista, veroja tai murheita törmäilystä. Forza Horizon 6 vie autopelisarjan tällä kertaa Japaniin, jossa on tunnetusti oma meininki niin tavallisen kulttuurin kuin autokulttuurin osalta. 

Videopelejä tuntemattomille pohjustukseksi: autopeleissä asioita voidaan pääsääntöisesti tehdä joko todenmukaisesti simulaatioina tai hauskasti pelkkinä peleinä (ns. arcade). Näiden väliin asettuvat erilaiset “simcadet”, jotka noudattelevat oikean elämän piirteitä, mutta tekevät myönnytyksiä hauskanpidon edessä. Esimerkiksi Gran Turismo ja Forza Motorsport kuuluvat tähän sarjaan. Forza Horizon puolestaan on pelkkää hupailua, joka perustuu pelimoottorin osalta Forza Motorsportiin, mutta realismi on karkeasti sanottuna hauskanpidon vastakohta.

Niinpä Forza Horizoneissa nopein tapa päästä paikasta A paikkaan B on yleensä ajaa suorinta tietä ja katsoa, kun reidenpaksuiset puut lentelevät auton tieltä. Uusimmassa osassa, Forza Horizon 6:ssa, seikkaillaan Japanissa, jossa pyhiä ovat vain kirsikkapuut. Muuten väistöliikkeitä aiheuttavat korkeintaan pihat ja talot, ehkä kallioleikkaukset. Autoon kertyvä vahinko on kosmeettista ja pyyhittävissä napin painalluksella. 

Samaa fantasiaa jatketaan myös ajettavuudessa ja autojen virittämisessä. 6,7-litrainen tuplaturbo-V8 menee etäisestikin sopivan kokoisen auton keulalle vain nappia painamalla. Yleisenä remuamisautona käyttämässäni  Jurassic Park -kuosisessa Bronco Raptorissani on nyt jotenkin 1 500 hevosvoimaa, mutta onneksi vetarit ja vaihteistot kestävät päivittämättäkin, vain suoritusarvot ja käyttömukavuus paranee.

Pelialueena on eräänlainen pienoismallisuikale Japanista, jossa Tokio on noin Tuusulan keskustan kokoinen ja osapuilleen Tervakoskella ovat jo lumiset vuoret. Autoja on puolestaan noin 600, tarkan määrän eläessä päivitysten ja erilaisten lisäpakettien myötä. Valikoima on pääosin lainattu aiemmista osista, joten erilaisista Japanin kotimarkkinoille kuuluvista lisäyksistä huolimatta (mm. Honda Acty, Nissan Be-1, Toyota Sera) Yhdysvaltojen markkina on yliedustettuna. 

Autokulttuurista on puolestaan otettu parhaat puolet tarjolle. Erikoisesti autoja ja viihdettä yhdistävän keksityn “Horizon Festivaalin” myötä Tokion kaduilla driftataan menemään, ajetaan kisaa radalla ja maastossa ja kilpaillaan lentokoneiden ja mech-robottien kanssa Red Bullin hengessä. Nopeuskameroiden tarkoitus on mitata miten kovaa siihen voi ajaa ja sinne tänne on laitettu hyppyreitä pituuskisaamista varten. Molemmista peli kertoo armotta, jos joku kavereistasi on suoriutunut paremmin. Lisäksi on latolöytöjä, kuten Pajero Evolution, ja vihjekuvien perusteella etsittäviä aarreautoja, kuten Nissan Figaro. Jopa automiiteille on järjestetty alueita aina Daikokun ikonisesta parkkipaikasta, joskin tapaamiset ovat ehkä pelin ainoa epäonnistunut puoli. Sen sijaan Japanin (tai tarkemmin Kantōn ja Tōhokun) alueita esitellään mainioissa kiertoajeluissa, joiden myötä pääsee tutustumaan myös Japanin autohistoriaan ja autokuvaaja Larry Chenin työntekoon.

Kiinnostaako tällainen kevytmielinen autohupailu sitten ketään? Ensimmäisen viikon aikana kassakone kilkatti viitisen miljoonaa kertaa, minkä lisäksi pelin nappasi itselleen pelattavaksi Xbox Games Pass -tilauspalvelusta muutama miljoona lisää. PlayStation-versio saapuu myöhemmin, joten Xboxin ja PC-pelaajien yhteismyynniksi luvut ovat vielä vaikuttavampia. 

Autot kiinnostavat edelleen laajasti – mutta ne täytyy esittää oikeassa valossa yhä pirstaloituneemmalle yleisölle. Forza Horizon on autopeleille sama, kuin Top Gear (UK) oli television auto-ohjelmille. Värikäs viihde vetää yleisöä yli bensalenkkareiden ja huhtikuun tuotannon Webasto-putkista valittavien orggisoravien. 

Tätä kaikille maistuvaa iloittelua tarvitaan, jos emme halua, että autokulttuuri ajetaan yhtä piiloon kuin vaikkapa metsästys – tai tupakointi.