25.10.2021 Kotimaanmatkailu Hellekesä sai matkailijat koluamaan ahkerasti kotimaata Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yöpymisen sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen määrä kotimaassa lisääntyi touko–elokuussa 2021 lähes kolmanneksen edellisvuodesta, kertoo Tilastokeskus. Koronapandemia ja hellekesä olivat yhdistelmä, jolla on ollut seurauksensa suomalaisten matkailutavoille. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yöpymisen sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen määrä kotimaassa nimittäin lisääntyi touko–elokuussa 2021 lähes kolmanneksen edellisvuodesta. Kesää kohden ulkomaanlentojen määrä alkoi myös hiljalleen lisääntyä, mutta lentäen tehtyjä ulkomaanmatkoja oli touko–elokuussa kuitenkin rutkasti eli 90 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy 13,2 miljoonaa yöpymismatkaa Touko–elokuun 2021 aikana suomalaiset tekivät 13,2 miljoonaa yöpymisen sisältänyttä kotimaan vapaa-ajanmatkaa ja ulkomaille suuntautui 0,6 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, joista yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja oli 0,4 miljoonaa. Kotimaassa yöpymisen sisältäneistä 13,2 miljoonasta vapaa-ajanmatkoista ilmaismajoitusmatkoja oli 9,9 miljoonaa, joka oli noin 30 prosenttia enemmän kuin viime vuoden touko–elokuussa. Vapaa-ajanmatkoja, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa, tehtiin 3,3 miljoonaa ja suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Maksullisen majoituksen sisältäneitä kotimaanmatkoja tehtiin runsas neljännes enemmän kuin edellisvuoden touko-elokuussa. Vuoden 2021 toisella kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät 27,5 miljoonaa matkaa, kun lasketaan yhteen kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Yöpymisen sisältäneiden matkojen lisäksi matkamäärässä ovat mukana myös sekä kotimaan että ulkomaan päivämatkat. Heinäkuu suosituin kuukausi Heinäkuu oli kotimaassa kesäkauden suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin 1,3 miljoonaa maksullisen majoituksen sisältänyttä matkaa ja 3,0 miljoonaa ilmaismajoitusmatkaa. Heinäkuussa tehdyistä maksullisen majoituksen sisältäneistä matkoista 14 prosenttia suuntautui Uudellemaalle, 9 prosenttia Varsinais-Suomeen sekä 8 prosenttia Pirkanmaalle, Keski-Suomeen, Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mökkilomailu voimissaan Mökkilomailu oli hellekesänä kovassa suosiossa. Yöpymiset sekä omilla että vuokratuilla mökeillä lisääntyivät hieman edelliskesän huippulukemista. Hotellilomailu kotimaassa kasvatti myös suosiotaan edelliskesästä runsaan kolmanneksen. Päivämatkoja suomalaiset tekivät touko-elokuun aikana 12 miljoonaa. Myös päivämatkojen suosituimmat maakunnat olivat Uusimaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi. Puolet ulkomaan yöpymisistä Virossa Ulkomaille tehtiin touko-elokuussa 600 000 vapaa-ajanmatkaa. Lukuun on laskettu mukaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat. Määrä on yhtä paljon kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana ja yli 80 prosenttia vähemmän kuin kaksi vuotta sitten ennen koronakriisiä. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoista yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin 420 000. Puolet näistä matkoista suuntautui Viroon. Suosituimmat matkustuskuukaudet olivat heinä- ja elokuu. Päivämatkoja naapurimaihimme tehtiin edelliskesää huomattavasti vilkkaammin, sillä matkojen määrä lisääntyi lähes 90 prosenttia edelliskesästä. Artikkelin tiedot perustuvat Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimukseen, jota varten kerättiin tiedot kesä-, heinä-, elo- ja syyskuussa yhteensä 4 511 iältään 15–84-vuotiaalta suomalaiselta verkossa tai vaihtoehtoisesti puhelinhaastattelussa. Teksti: Marko Jokela Kuvat: Moottorin arkisto Lähde: Tilastokeskus: Suomalaisten matkailu Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää aiheesta Kerromme kiinnostavimmat kotimaan matkailuvinkit – juttusarja alkaa Huikaisevien kansallismaisemien laella – Hotelli Punkaharju Kakolassa vapaaehtoisesti – vankilatunnelmaa mutta tyylikkäästi Kotimaani ompi Suomi – ja sinne vie matkailijan mieli Kuninkaallinen vastaanotto – Sastamalan ainutkertainen Villa Royal Korona saa hirvenkin sosiaaliseksi – Ranuan eläinpuisto sykähdyttää talvisinkin Lahnajärvi – Suomen legendaarisin taukopaikka tarjoaa virkistystä retrohengessä Matkalla kotimaassa – kiinnostavimmat vinkit keskiseen Suomeen Matkalla kotimaassa – parhaat vinkit pohjoiseen Suomeen Matkalla kotimaassa – hyvät vinkit lounaiseen Suomeen Matkalla kotimaassa – parhaat vinkit Suomi-neidon uumalle Matkalla kotimaassa – parhaat vinkit eteläiseen Suomeen Matkalla kotimaassa – parhaat vinkit itäiseen Suomeen Matkalla kotimaassa – parhaat vinkit kaakkoiseen Suomeen Matkalla kotimaassa – parhaat vinkit läntiseen Suomeen Matkalla kotimaassa, mutta minne sitä suuntaisi? Tästä vinkit! Pohojanmaan sheriffin ainutkertaisilla tiluksilla Suomen Ameriikassa Lue lisää Kaikki artikkelit 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset ”mathiasrustit” Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 16.9.2026 Laivat Viiden velhon kattaus – Tallink Siljan uusi Menu Nordic vie kielen 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 20.9.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen harvatkin helmet hukkuvat massaan 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?