Hossa houkuttelee seikkailemaan – kolme lähestymiskulmaa kansallispuistoon

Hossa julistettiin kansallispuistoksi Suomen täyttäessä sata vuotta. Monipuolisen puiston parhaat palat nautitaan meloen, pyöräillen ja patikoiden.

Hossa on kansallispuistojen saralla vielä tuore tulokas, mutta sen arvon oivalsivat jo muinaiset esisuomalaiset, jotka ovat jättäneet entisille pyyntimailleen omat jälkensä jo vuosituhansia nykyreippailijoita aiemmin.

Muinaiset viestit nähdäkseen on oltava tarkkana, mutta ymmärtämiseen ei aina riitä sekään. Jo pelkkää lähestymistä varten on varustauduttava huolellisesti. Siihen tarvitaan hieman apua. Tai oikeastaan pakettiautollinen.

Parkkipaikalle saapuu tulevaisuuden vapaalaskijoita kouluttavan Muonion Freeride Academy-hankkeen vastuuvalmentaja Mika Fält. Kattavan vapaalaskuosaamisen lisäksi tuttua on niin melominen kuin maastopyöräilykin, joten liikkeelle päästään hyvässä seurassa.

Kanootin edessä kohoaa lähes 50 metriä kiviseinää ja alapuolella väreilee tummanpuhuva syvänne, jonka todellista syvyyttä voi vain arvailla. Vaikka Julma-Ölkyn vesi on kirkasta, ei näkyvyys riitä pohjaan saakka. Syvyyttä lienee kolmekymmentä metriä, ehkä enemmänkin, mutta kiikkerästä kanootista ei sivutuulella tee juuri mieli kurkotella.

Ketterämpi kajakki lipuu lähemmäs harmaata kiviseinää, jonka sileässä seinämässä erottuu himmeä punainen kalliomaalaus. Kahden ihmishahmon ja eläimen erottaminen vaatii silmää ja hieman mielikuvitusta. Aika on tehnyt maan pohjoisimmille kalliomaalauksille hallaa, mutta ainakin toistaiseksi hahmot erottuvat seinämältä.

Ainutlaatuinen kanjonijärvi

Julma-Ölkky -järvi on osa Hossan kansallispuistoa. Poikkeuksellinen rotkojärvi sijaitsee Suomussalmen ja Kuusamon rajalla. Kolme kilometriä pitkä ja kapeimmillaan kymmenmetrinen järvi syntyi vuosimiljoonien aikana kallioperän liikkeiden runnoessa maisemaan sata metriä syvän, jyrkkäreunaisen kanjonin, joka on kiistatta yksi tämän kansallispuiston vetonauloista. Toista vastaavaa ei Suomesta löydy.

Melontamatkan varrelle osuu kalliomaalausten lisäksi muutakin nähtävää.

Jyrkkien seinämien ja kivikoiden suojissa järveen laskevista puroista ainakin yksi muodostaa useamman metrin mittaisen putouksen. Näyttävä rakkakivikko laskeutuu muutamaan otteeseen rinteestä rantaan asti. Pieniä soita, veteen kaatuneita keloja ja korpikaistaleita riittää. Myös järven ylittävä riippusilta on näkemisen arvoinen. Juma-Ölkky on osa Oulujoen vesistöä ja sen vedet virtaavat lopulta Perämereen.

Toinen varsinaisista nähtävyyksistä on nimeltään Pirunkirkko. Tarinan mukaan kallionhalkeama on tarjonnut suojaisan työpisteen tietäjälle 1600-luvun tienoolla.

Paikallisten asukkaiden kerrotaan kääntyneen tietäjän puoleen huolia ja murheita ratkoessaan. Niin teki myös epätoivoisesti rakastunut, mutta varaton nuorukainen, joka mieli vaimokseen varakkaan perheen tytärtä. Tietäjän kanssa rakkausrintamalla ja talouden saralla menestymiseksi tehtyyn sopimukseen kuului tiukka ehto morsiamen sielun luovuttamisesta tietäjälle häiden jälkeen.

Ja kuten arvata voi, että lopputulos ei ollut järin mieluinen kenellekään.

Jälkipyykin myötä tietäjästä tuli vainaja, morsiamesta mielipuoli ja sulhasesta kotka. Tarkemmin tarinan vaiheet selviävät aiheesta kirjoitettuun balladiin tutustumalla.

Vaihtoehtoja melomiselle

Rotkojärven rannat ovat jyrkkiä, eikä melojalle suosiollisia rantautumispaikkoja juuri ole, joten retki on viisainta mitoittaa niin, että sen viihtyy vesillä.

Melontakalustoa voi myös vuokrata Julma-Ölkyllä. Tarjolla on inkkarikanootteja osin ehkä siksi, että  kansallispuisto panostaa myös vesillä liikkumiseen. Vaivattomin tapa kokea kanjonijärven jylhät puitteet on kuitenkin opastettu vuokravenekyyti.

Kesäkaudella 50 matkustajalle rekisteröity vene suuntaa järvelle päivittäin noin kerran tunnissa aamusta alkuiltaan, muina aikoina kyydistä on sovittava etukäteen. Kierros kestää noin puoli tuntia.

Hyväkuntoiselle voi myös suositella kanjonijärven kiertämistä retkeilyreittiä ja riippusiltaa pitkin.

Ölkyn ähkäsy -nimellä tunnetulla rengasreitillä käveltävää kertyy kymmenen kilometriä ja maasto on osin varsin haastavaa, joten omasta kunnostaan epävarmalle veneretki on varmempi vaihtoehto.

Perinteinen jalkapatikka

Tyypillisin tapa tutustua kansallispuiston eri kolkkiin on patikointi. Merkittyjä reittejä on useampia ja niiden varrella on maisemien lisäksi muutakin nähtävää, joista tunnetuin lienee Värikallio.

Sen kokeminen edellyttää hieman hikoilua ja tukevia jalkineita, mutta ei varsinaisia erätaitoja. Jyrkän harjanteen reunaa myötäilevä polku on selkeästi merkitty. Vaikka matkan edistymistä on mukava seurata kartasta, ei kummoista suunnistusosaamista reitillä pysyteltäessä tarvita, eikä eksymisen vaaraa ole.

Ensimmäisen kerran retkeilijä talsi samaa harjannetta todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten jääkauden väistyttyä.

Esi-isät eivät kuitenkaan olleet liikkeellä näyttävien luontoelämysten perässä, vaan hankkimassa elantoa. Vesireittien varrella sijaitsevan Hossan riista- ja kalavarannot ovat todennäköisesti olleet kulkureittejä ja komeita maisemia painavampi syy asuinpaikan valintaan.

Jyrkältä kalliolta alas syösty hirvi on tarjonnut evästä useammalle ja runsas kalakanta on suonut saalista vaatimattomammillakin kalastusvä-lineillä.

Harjanteelta alas laskeuduttaessa maasto muuttuu märäksi ja hyttyset heräävät varjoista. Kylmän alkukesän ansiosta lentäviä vainolaisia on paikallisten mukaan maltillisesti, mutta tottumattoman askeliin parvet pistävät silti vauhtia.

Värikallion muinaiset taiteilijat

Kaiku tervehtii Värikalliolle saapuvaa. Ponttonien varaan rakennettu metallinen kävelysilta on uusi ja johtaa katselutasanteelle, josta kuuluisa kalliomaalauskokonaisuus on nähtävissä kerralla.

Kallion pintaa kirjoo kaikkiaan 61 maalausta, mutta kaikkien hahmottaminen ei onnistu ilman infotaulun apua. Muinaisten maalarien suosituimmat aiheet ovat olleet hirviä ja ihmisiä, joista kolmiomaisen pään omaavat hahmot näyttävät hieman ufon tuomilta.

Maalausten merkitystä ei tunneta tarkasti, joten tulkintojen tekemisessä suositellaan malttia.

Kyseessä voi olla uskonnollisessa, informatiivisessa tai sulassa luovuuden puuskassa toteutettu kokonaisuus, jonka maalaamiseen on saattanut osallistua useampi taiteilijasukupolvi. Ilmaisu on joka tapauksessa varsin suoraviivaista ja värimaailma pelkkää punaista. Väri on rautapitoisesta savesta poltettua punamultaa, mutta sekoituksessa on todennäköisesti käytetty myös verta, rasvaa ja munaa.

Kymmenen metriä leveässä maalauskokonaisuudessa nähtävää on lähes vedenpinnasta aina reilun parin metrin korkeuteen. On arvoitus miten maalarit ovat kohteessa työskennelleet, sillä ranta on syvä. Kenties kuvat on maalattu jäältä, mutta talvipakkasella maalaaminen on ollut taatusti hankalaa. Toinen varteenotettava vaihtoehto lienee veneen käyttäminen.

Maalausten syntyajankohtaa ei ole onnistuttu määrittelemään tarkasti ja esitetyt arviotkin vaihtelevat 7 000 ja 3 300 vuoden välillä, mutta varmaa on, että katselutasanteella retkeilijä hiljentyy taatusti muinaisen äärellä.

Kahdella pyörällä yöhön

Menevin tapa tutustua kansallispuiston antimiin lienee maastopyöräily. Perinteisesti kahdella pyörällä kulkijat ovat olleet kansallispuistoissa harvojen reittien varassa, mutta Hossa toivottaa myös pyöräilijät tervetulleiksi, mutta ei ihan mihin tahansa. Pisin reiteistä on 50 kilometrinen Sininen Saavutus, mutta lyhempiäkin riittää.

Kartan perustella reiteistä kiinnostavimmalta näyttää noin 14 ki-lometrin mittainen Kokalmuksen kierros.

Alustavan suunnitelman mukaan puolitoistatuntiseksi mielletty iltalenkki venyy yli kolmeen tuntiin, sillä reitin varrella olevan maisemakattauksen läpi on mahdotonta ajaa pysähtymättä useampaan otteeseen. Eikä reittikään ole aivan helpoimmasta päästä. Kesäinen yö ei onneksi pimene ja mukana on evästä.

Parkkipaikalta ensimmäinen siirtymä taittuu ylellisesti tuoreella soralla, sillä reitti Muikkupuron laavulle saakka on rakennettu esteettömäksi.

Puron ylityksen jälkeen polku kapenee ja juurakkoa riittää. Jäykkäperäisellä vuokrapyörällä jää auttamattomasti jälkeen paremmin jousitetusta menopelistä ja parempikuntoisesta polkijasta, mutta minkä vauhdissa häviää, voittaa omassa rauhassa.

Rantamaisemissa kiemurtelevan reitin varrella näkyy muutama teltta, joissa nukutaan autuaan tietämättömänä leirin ohi viilettävistä myöhäisistä kulkijoista.

Sukellus suohon

Ainutlaatuiseksi ajaminen muuttuu viimeistään kahden järven välisellä kapealla kannaksella. Ilta-aurinko kimaltaa järvistä ja hiekkaista matalaa rantaa riittää silmänkantaman verran. Muutamaa kilometriä myöhemmin vasemmalla laskee aurinko ja oikealla taivaalle nousee täysikuu. Tyyni järvenpinta heijastaa molemmista komean kuvajaisen. Vastaavia pyöräilymaisemia saa hakea, mutta ei ole ihan varmaa löytääkö.

Reitin puolivälin jälkeen maasto muuttuu haastavaksi. Kapeilla pitkospuilla ajaminen vaatii keskittymistä. Ajatuksen harhautuminen johtaa hetkessä eturenkaan huojumiseen ja pian suon syleilyyn. Ilmalento päättyy sentään pehmeästi.

Seuraavilla pitkospuilla lankkujen väli on vanteenmentävä, joten on viisainta taluttaa menopeli pahimman paikan yli. Pyörän särkyminen ajokelvottomaksi tietäisi pitkää kävelymatkaa ajopeli kainalossa.

Reitin varrella vastaan tulee yllättäen myös rakennus. Matalaakin matalampi porotalli tarjoaa mitä ilmeisimmin eläimille suojaa, mutta pyöräilijän pakottaville pohkeille ei helpotusta ole tarjolla. Evästauon jälkeen on jatkettava matkaa, vaikka jalat väittävät toista.

Märimmissä paikoissa pyörää on kannettava, mutta ei sentään montaa metriä. Myrskyn runnomassa rantametsässäkin reitti on raivattu ajettavaan kuntoon, vaikka paikoin vain ohjaustangon leveydeltä.

Kalaretki jää toiseen kertaan

Lopulta pyöräpolku kurvaa takaisin tutulle soralle ja parkkipaikalle saavuttaessa on miltei aihetta pieneen juhlaan. Pitkäksi venyneen vuorokauden aikana kuljettu kansallispuiston kolmiottelu on ohi ja sauna kutsuu.

Viimeisen kilometrin nousu polttaa pohkeissa vielä mökin pihassa autosta noustessa, mutta vastaan astelevat aamuvirkut kalamiehet eivät sitä huomaa.

Kalareissusta on kieltäydyttävä kohteliaasti, vaikka ainakin kuulopuheiden mukaan Hossa kunnostautuu myös kiinnostavana kalastuskohteena.

Tällä kertaa jalat eivät kuitenkaan kanna aamusaunaa suurempia elämyksiä.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen