28.7.2023 Ajoneuvot Janni Hussi nousi ennätysnopeasti rallin näköalapaikalle Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ralli vei mediapersoona Janni Hussin kertaheitolla. Viime kesän rallikokeilu on jalostunut tavoitteelliseksi työskentelyksi kohti täysipäiväistä kartanlukijan työtä. Janni Hussi, 31, on oiva esimerkki siitä, mihin intohimoinen suhtautuminen yhdessä ahkeruuden kanssa voivat johtaa. Vielä viime vuonna, alkukesästä, median moniottelija ei tiennyt rallista juuri mitään. Tuossa vaiheessa oli sovittu yhdestä kisasta JWRC-mestaruuden vuonna 2021 voittaneen Sami Pajarin kyydissä. Kyse piti olla vain lajikokeilusta, johon vauhtilajeista pitävä nainen suostui. Toisin kävi. Pian Hussi istui toisenkin kisan Pajarin kyydissä, ja oli kuin huomaamattaan antanut pikkusormensa lajin vietäväksi. Kuluvan vuoden alkuun mennessä sitoumukset seurasivat toisiaan. Tammikuussa oli selvää, että Hussi kartturoi Heikki Kovalaista rallin SM-sarjassa. Samaisessa Skoda Fabiassa istui myös toisen kuljettajan, auton omistavan Matias Henkolan kyydissä. Viimeisimpänä käänteenä yhteistyötä on viritelty SM1-luokkaa ja valikoituja MM-ralleja niin ikään Skodalla ajavan Lauri Joonan kanssa. Kaikki tämä alle vuodessa. Niille, jotka luulevat Hussin purjehtineen lajiin sisään tunnettuutensa avulla, erehtyvät. Ensimmäisen tilaisuutensa hän saattoi saada sitä kautta, mutta kaikki sen jälkeinen on ollut Hussin omaa ahkeruutta ja poltetta lajiin. Janni Hussin ja Marko Salmisen yhteistyö alkoi pienten sattumusten kautta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vinkkimiehen avulla Mukana vierellä on kulkenut kokenut preppaaja, Marko Salminen, joka on kartturoinut vuosien saatossa useita kotimaan ja kansainvälisen tason kuljettajia. Salminen istui Toyotan tehdaskuljettajana tällä hetkellä työskentelevän Takamoto Katsutan kartanlukijana tämän uran alkuvaiheessa. Nyt rovaniemeläinen lukee nuotteja uudelle japanilaisnimelle, Nao Otakelle, valmentaa bolivialaista rallikuljettajaa Bruno Bulaciaa ja työskentelee välillä myös Toyota-tiimin säämiehenä. Sekä on tietysti Hussin lähin tukihenkilö, aina kun tämä on avun tarpeessa. Tarvittiin vain sattumusten summa ja yhteistyö Hussin kanssa lähti liikkeelle siltä istumalta. Paikkana toimi lahtelainen hotelli, jossa myös Salminen majoittui Lahti Historic -rallin aikana. - Sami on lahtelainen ja oli kisan aikana kotonaan yötä. Minä olin kuitenkin ilman tukijoukkoja hotellissa. Menin kisapäivän aamuna hotellin aamiaiselle. Tavallisesti minulla on hirveä nälkä, mutta nyt en pystynyt jännitykseltäni syömään. Yhtäkkiä näin tutut kasvot samassa tilassa. Menin kysymään Markolta tutisevalla äänellä, josko voin liittyä seuraan. Olimme nähneet nopeasti illallisella edellisiltana. Marko antoi numeronsa ja pyysi laittamaan viestiä matalalla kynnyksellä, ja minähän laitoin, Hussi muistelee. Asiaa tuli nopeasti, sillä polte lajiin syntyi Hussilla salamannopeasti. Myös Salminen, 44, huomasi saman asian, mikä oli erityisen innostava hetki paljon rallin parissa kokeneelle miehelle. - Jannin motivaatio jäi erityisesti heti mieleeni - etenkin se lause, kun hän harmitteli, ettei saanut kaikkia in-careja (auton sisältä kuvatut videot) talteen, jotta olisi voinut oppia omista virheistään. Nälkä kasvoi syödessä ja pian Hussi oli itsenäisesti tutustumassa myös muihin lajin parissa toimiviin. - Se oli jotenkin menoa heti, jotain loksahti päässä sen ensimmäisen rallin aikana. Halusin jatkaa rallia harrastuksena ja nähdä, miten nuotti alkaa asettumaan. Heti Lahden kisan jälkeen laitoin (RTE-Motorsportin yrittäjä Janne) Eroselle viestiä, että laita kamat tulemaan, naurahtaa Hussi. Siinä vaiheessa paluuta ei enää ollut, eikä taaksepäin tarvinnut katsoa. Ralli oli tullut Hussin elämään vauhdilla ja eteenpäin tähyttiin yhä kasvavin treenimäärin. Videot omasta suorituksesta ovat parasta materiaalia, sillä niiden tarkastelu ei katso aikaa eikä paikkaa. - Aloin huomaamatta iltaisin selata somesta myös muiden videoita. Niistä voi saada oppia lisää, ja Marko neuvoi, miten asioita voi treenata kotona incarien mukaan. Marko Salmisen (oik.), Lauri Joonan (kesk.) ja Janni Hussin (vas.) yhteistyö on laajentunut viime aikoina. Kiireinen rallikausi Heti alkuvuodesta tulikin tieto, että Hussi oli lähdössä kotimaiseen SM-sarjaan ja sen korkeimpaan, SM1-luokkaan Kovalaisen kyydissä. Se oli kuitenkin vasta runko kaikelle sille, mitä sittemmin on tapahtunut. - Olin hakenut harrastuskaveria jo ennen sitä. Minulla oli selkeä "pläni" jatkaa rallin parissa ennen kuin yhteistyö Heikin kanssa tuli mahdolliseksi. Nykyisessä toimintamallissa Salminen on aina läsnä vähintään puhelinsoiton päässä, jos sormi menee suuhun. - Perusjutut osaan, kuten nuottisuunnitelman tekemisen. Kun olen saanut sen tehtyä, Marko tsekkaa, onko se sinnepäinkään. Välillä on ja välillä ei. Viron MM-rallissa Hussi oli paikalla, koska kävi tekemässä ralliin nuotit yhdessä Joonan kanssa. Viikkoa myöhemmin he olivatkin jälleen ralliautossa, EM-sarjaan kuuluvassa Rooman osakilpailussa. Vauhti Hussin kartanlukijan uralla tuntuu vain kiihtyvän. Salminen pitää Hussin puolia etenkin silloin, jos yhteistyöehdotus tai pyyntö kartanlukijaksi ei ole hyväksi uran jatkon kannalta. Yhteistyö Joonan kanssa on kuitenkin parasta, mitä Hussin nuorella ralliuralla on saattanut sattua. Kun kuljettaja on jo mukana kansainvälisissä arvoralleissa, ei ihanteellisempaa paikkaa kehittyä omassa tehtävässä voisi Hussille kuvitella. Ralli tahdittaa Hussin arkea nykyisin siinä määrin, että hän päätti jättää pääasiallisen leipätyönsä radiojuontajana sikseen, jotta voi keskittyä orastavaan ralliuraansa. - Olin siinä pisteessä muutoinkin elämässä, että olin tehnyt pelkästään töitä monta vuotta. Jotain muuta piti saada. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin tämä kaikki johtaa. Opetellaan nyt asiat huolella, jotta voin joskus olla oikeasti siellä pro-tasolla. Janni Hussi on nähty kartturina myös F1-sarjasta tutun Heikki Kovalaisen vierellä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Hermo kestää Rallikartturina kilpailemiseen Hussilta löytyy tekemistä tukevia luonteenpiirteitä. Välillä sormi saattaa yhä mennä suuhun, mutta ratkaisukeskeisenä ihmisenä Hussi ei jää neuvottomaksi. - Paineensietokyky on yksi vahvuuksistani. Minulla ei ole rutiinia, jos jotain odottamatonta tapahtuu, mutta olen monessa liemessä keitetty. Tämä on tiimityötä, joka on minulle tuttua jo niiltä ajoilta, kun pelasin 13 vuotta jalkapalloa kilpatasolla. Tiedän, mitä on puhaltaa yhteen hiileen. Tässä vaiheessa juttutuokiota kuunnellut Salminen ei voi kuin nyökytellä. Juuri tällaisena hän oppi Hussin tuntemaan, kun ralliprojekti "lähti lapasesta". - Janni ei jäädy, vaan tekeminen jatkuu. Ei häntä hetkauta mikään. Hän on iloinen ja reipas ihminen, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Minuakaan ei kiinnostanut ennen auttamispäätöstäni se, että hän on Janni Hussi, vaan se, millainen hän on ihmisenä ja millainen halu hänellä on lajia kohtaan. Jo lähitulevaisuuden ajokeikat näyttävät erittäin lupaavilta Hussin osalta. Sovittuja kilpailuja riittää niin Suomessa kuin ulkomaillakin. - Jotain sarjaa ajetaan varmasti ensikin vuonna. Toiveeni on, että saan tehdä tätä johdonmukaisesti. Mitään lukkoonlyötyä ei vielä ole. Erityisen kiitoksensa Hussi antaa lajin parissa työskenteleville ihmisille. Vastaanotto on ollut lämmin. - Jotenkin vetää nöyräksi, kuinka hyvin minut on otettu vastaan. Kaikilla on tietysti ennakkoluuloja, jos pärstä on kulunut etupeltoon lehdissä, mutta siitä huolimatta kaikki on mennyt kivasti. Se lämmittää mieltä. Marko on laupias, joka auttaa minua kehittymään. Ilman häntä tekemiseni näyttäisi ihan erilaiselta. Tuuria oli siinä se, että satuimme samaan aikaan aamupalalle, Hussi päättää. Teksti ja kuvat: Miika Wuorela Lue lisää Kaikki artikkelit 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 27.6.2026 Ajoneuvot Ajoavustinsyynissä ”tipaton Rellu” eli Renault 4 E-Tech Electiric 23.6.2026 Hyötyajoneuvot Stellantiksen hyötyajoneuvokokoonpano laajenee – kuljettajalle käytännöllisempi ja jopa 3000 euroa halvempi Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 13.7.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: AMC Matador Coupé, kuin 1970-luvun Bond-elokuvasta 12.7.2026 Tapahtumat Oi Aurora Concours: autorakkautta ja harrastamisen iloa ruotsalaisittain 9.7.2026 Liikenne Nelostielle lisää jopa 150 metrin päästä mittaavia peltipoliiseja – tänne ne tulevat 11.7.2026 Laivat Loistoristeilijätilauksia on seuraaville 14 vuodelle vetämässä noin 80 miljardilla eurolla - Suomen Turku on yksi neljästä paikasta maailmassa, joka pystyy toteuttamaan niistä mahtavimmat 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 10.7.2026 Kuluttajat Käytetyn Mersun ostaja löysi autosta puutteita toisensa jälkeen – epäselvyydet johtivat lopulta riitaan autoliikkeen kanssa 10.7.2026 Lentokoneet Noin vuotta ennen kuin Finnair ottaa upouuden Embraer E195-E2:n käyttöönsä, Luxair on tuonut tyypin säännölliseen liikenteeseen Helsinki-Vantaalle 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä 21.6.2026 Koeajo Mistä tietää, että vuosimallin 1962 Mercedes-Benz 190D on valmis käynnistymään? - Siitä, kun peukaloa polttaa!