2.10.2020 Ajoneuvot Kaikkien aikojen rallikuljettaja lopettaa taas – ei aio käyttää Hyundain jäähyväislahjaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Sebastien Loeb on kilpaillut kahdella kaudella satunnaisissa rallin MM-sarjan kilpailuissa Hyundain WRC-tiimissä. Nyt osapuolet kertovat yhteistyön päättyneen – ainakin toistaiseksi. Aiemmin Citroënilla maailmanmestaruudet voittaneen Loebin seuraava osoite on Prodrive. Yhdeksänkertainen rallin maailmanmestari, 79 osakilpailuvoiton ja 119 podium-sijan Sebastien Loeb päättää jälleen uransa rallin MM-sarjassa. Vuonna 2019 alkanut yhteistyö Hyundain kanssa on tullut päätökseen tältä erää.Kaikkien aikojen menestynein rallikuski päätti aktiiviuransa jo vuoden 2012 jälkeen, mutta on ajanut yksittäisiä MM-osakilpailuita vuosina 2013, 2015, 2018, 2019 ja 2020. Viimeisimpänä osallistumisena Loebilla on muutaman viikon takainen Turkin MM-ralli, josta heltisi kolmanneksi paras sijoitus.Laakereilleen 46-vuotias ranskalainen ei kuitenkaan aio jäädä lepäämään. Loeb osallistuu tammikuussa perinteikkääseen Dakar-aavikkoralliin Prodriven rakentamalla BRX -aavikkokilpurilla.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyHyundain mediatiimi iskee jälleenHyundai Motorsport julkaisi Twitterissä humoristisen videon Loebista ja hänen kartanlukija Daniel Elenasta vastaanottamassa jäähyväislahjoja. Saatekirjeessä toivotetaan kaikkea hyvää kaksikon uusiin seikkailuihin. Lahjapaketista paljastuvan lapion kerrotaan olevan siltä varalta, jos ranskalaisten Dakar-auto jää jumiin hiekkaan. #WRC Our farewell gift to @SebastienLoeb & @DanosElena as they embark their new adventure in Rally Raid! Thank you Seb & Danos! 🙏👋 Full news: https://t.co/lxVamLO5In#HMSGOfficial pic.twitter.com/7giQNePAea — Hyundai Motorsport (@HMSGOfficial) October 1, 2020 Elena vaikuttaa lahjasta kiitollisemmalta kuin Loeb, joka toteaa ettei aio käyttää lapiota, vaan kertoo kiinni jäädessä kartanlukijansa toimivan lapiomiehenä.Hyundai ja Loeb molemmat kertovat etteivät halua yhteistyön päättymisen olevan lopullista. Tallipäällikkö Andea Adamo kertoo ovien olevan avoinna, jos kaksikko haluaa palata Hyundain ajovaatteisiin.Kuluvalla kaudella Loebille ei löytynyt enää tilaa Hyundain ratista, sillä seuraavassa osakilpailussa kolmatta Hyundaita ohjastaa Dani Sordo, ja näillä näkymin kauden päättävässä Belgian Ypres-rallissa Craig Breen.Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Moottorin arkisto Lue lisää: Rallilegendan traagisesta kuolemasta tänään 13 vuotta: tie suomalaisten sydämiin kävi katon kautta Rallitalli Tallinnassa: Tommi Mäkisen rallitiimi on suomalainen, mutta Toyota Yaris WRC:t huolletaan Virossa Menestyksekäs Sébastien Loeb ottaa mittaa Dakar-aavikkorallista Lue lisää Kaikki artikkelit 13.2.2025 Liikenteen verotus Autoveron tuotto 2024 laski roimasti – sähköistyminen ja autokaupan vaisuus vaikuttavat 13.2.2025 Uutinen Yhdysvaltalaisten autopomojen mukaan Trumpin tariffit luovat ”kuluja ja kaaosta” 11.2.2025 Ajoneuvot Polttomoottoriautot porskuttavat Suomessa vielä piiiiiitkääään 11.2.2025 Uutinen Taksiliitto: lakimuutos vääristäisi taksialan kilpailua 11.2.2025 Uutinen Kiina-tullit vastatuulessa autoteollisuudessa – Cupra varoittaa irtisanomisista 10.2.2025 Ajoneuvot Volvo EX30 Cross Country on vähän muutakin kuin tuttu sanapari uudessa paketissa 10.2.2025 Ajoneuvot Maistiainen: Opel Frontera Electric – puristamalla tehty edullinen täyssähköinen perhecrossover, ja ihan hyvä niin 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.2.2025 Kuluttajat Land Rover sylki öljyt pihalle pian kaupanteon jälkeen – myyjäliikkeen oli korvattava, vaikka auto oli vanha ja lähes 250 000 kilometriä ajettu 13.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguan – onko lataushybridin pikalataamisessa mitään järkeä? 14.2.2025 Yleinen Tiedätkö mikä on Suomen yleisin autoverotettu ajoneuvo? 14.2.2025 Koeajo Koeajo: Xpeng G6 – tehty myös Teslan kiusaksi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 10.2.2025 Autoilu Bensan hinta nousussa – kuinka korkealle litrahinta voi kivuta? 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 10.2.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: 3-ovinen Mercedes-Benz 300 GE, jota kauneusleikkaus on koittanut nuorentaa 22 vuodella 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 12.2.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Mercedes-Benz tunki 5,5-litraisen V8:n seesteisen B-sarjalaisen keulan alle ja käänsi vedon takapyörille 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle