6.3.2026 Uutinen Kaksi sähköautomallia otti vahvan kirin heti vuoden alkuun – markkina muuten alavireinen Teksti Manu Tuppurainen Kuva Moottorin arkisto Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusien henkilöautojen rekisteröinti on alkuvuonna pysynyt lähes viime vuoden tasolla Suomessa, mutta mallikohtaisessa kilpailussa nähdään suuria muutoksia. Erityisesti pari sähköautomallia on ottanut valtavan kirin heti vuoden alkuun. Selvästi vuoden 2026 rekisteröidyimmäksi malliksi on kahden ensimmäisen rekisteröintikuukauden jälkeen noussut Tesla Model Y. Sitä on rekisteröity tammi-helmikuussa 540 kappaletta, kun vuotta aiemmin vastaava määrä oli 86 autoa. Kasvua kertyy peräti 527,9 prosenttia. Myös Toyotan täyssähköinen bZ4X on myös vahvassa nousussa. Mallia on rekisteröity alkuvuonna 365 kappaletta, mikä on yli kaksinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Helmikuussa Tesla Model Y -malleja päätyi rekisteriin peräti 319 kappaletta. Toyotan täyssähköautojen rekisteröintimäärä oli samaan aikaan 182 autoa. Tesla Model Y:n ja Toyota bZ4X:n rekisteröintilukujen kasvuun vaikuttaa todennäköisesti se, että molemmat mallit uudistuivat viime vuonna. Malliuudistukset ovat todennäköisesti lisänneet kyseisten mallien kysyntää ja samalla purkaa tilauskantaa alkuvuoden aikana. Yksi alkuvuoden suurimmista nousijoista on myös Škodan uusi sähkömalli Elroq. Mallia on rekisteröity tammi-helmikuussa 290 kappaletta, kun vuotta aiemmin määrä oli vain 40 autoa. Elroqin nousua tilastoissa selittää pitkälti se, että täyssähköinen Škoda Elroq tuli Suomen markkinoille vasta viime vuoden aikana ja toimitukset ovat päässeet kunnolla vauhtiin vasta nyt. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Volvo XC60 edelleeen vahvana Vaikka sähköautojen kasvu on vahvaa, useat perinteiset hybridimallit pitävät edelleen pintansa myyntitilastossa. Toyota Yaris Cross on alkuvuoden kolmanneksi rekisteröidyin malli 355 autolla. Myös Toyota Yaris ja täyssähköinen Škoda Enyaq kuuluvat listan kärkikaartiin. Volvo vetoaa myös Suomen kansaan. Volvo XC60 jatkaa tasaisen vahvaa suoritustaan vuodesta toiseen. Nykymalli XC60:stä on lanseerattu vuonna 2017, toki auto on uudistunut monelta osin sen jälkeen, mutta iästään huolimatta se on edelleen suomalaisten suosikki. Mallia on rekisteröity tämän vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana 289 kappaletta, mikä on hieman enemmän kuin vuotta aiemmin. Markkina lähes viime vuoden tasolla Autokauppa on käynnistynyt tänä vuonna viime vuoden tapaan hitaasti, jopa hieman hitaammin kuin viime vuosi alkoi. Henkilöautoja ensirekisteröitiin helmikuun 2026 aikana 4 949 eli 3,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2025 helmikuussa. Tammi-helmikuussa 2026 henkilöautoja ensirekisteröitiin 10 410 kappaletta, mikä on 1,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2025. Myös käytettyjen autojen puolella on hiljaista. Käytettyjen henkilöautojen kokonaismarkkina laski tammi-helmikuussa 3,4 prosenttia vuoden 2025 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Autoliikkeiden kautta myytyjen käytettyjen henkilöautojen kauppamäärä väheni tammi-helmikuussa 0,9 prosenttia tammi-helmikuuhun 2025 verrattuna. Lähde: Autoalan tiedotuskeskus Merkki ja mallisarja02/20261-02/2026 TESLA MOTORS MODEL Y319540 TOYOTA BZ4X182365 TOYOTA YARIS CROSS134355 SKODA ELROQ124290 VOLVO XC60166289 TOYOTA YARIS110275 SKODA ENYAQ117268 MERCEDES-BENZ CLA-SARJA134266 NISSAN QASHQAI79249 VOLKSWAGEN ID.4104238 KIA STONIC103232 TOYOTA COROLLA113224 VOLKSWAGEN T-ROC131223 VOLVO EX4079206 TOYOTA C-HR93188 SKODA OCTAVIA69146 AUDI Q468137 VOLKSWAGEN ID.759137 KIA EV355134 SMART #548118 KIA CEED67113 VOLVO EC4035112 VOLKSWAGEN GOLF62108 SKODA KODIAQ4696 VOLVO EX303195 BMW I43491 FORD KUGA4389 VOLKSWAGEN TIGUAN4989 FORD EXPLORER3588 BYD SEAL3385 SKODA KAMIQ2784 VOLVO V603083 YHTEENSÄ2 7796 013 Muut2 0414 181 KAIKKI YHTEENSÄ4 82010 194 Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 15.4.2026 Uutinen Lähes puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – Moottori kokosi kokonaiskuvan suomalaisille ilmiselvästä harrastuksesta 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 10.4.2026 Autoilu Jopa kuolleiden invaluvat käytössä pysäköintipaikoilla 9.4.2026 Uutinen Uusi Cupra Raval sähköistää kokoluokkansa kilpailun – hinnat julki 9.4.2026 Uutinen Tesla jatkaa ykkösenä – sähköautot vetävät nyt autokauppaa Suomessa 8.4.2026 Uutinen Nämä uudet lisämaksut laivamatkustajien kontolle – syynä Lähi-idän sodan nostamat polttoainehinnat 8.4.2026 Uutinen Näin pysäköinnissä todistustaakka siirtyi auton omistajalle – yksityinen pysäköintiala ilakoi selkeytystä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 16.4.2026 Päivän kuva Oletko koskaan ajatellut, millaista on ajaa kuorma-auton perään? 16.4.2026 Koeajo Koeajo: BMW iX3 toimittaa paljon lupaamaansa – mutta sekään ei ole täydellinen sähköauto 16.4.2026 Käyttötesti Käyttötesti: mitä Škoda Elroq -sähköauton Lapin-reissu maksoi? 16.4.2026 Ajatuksia autoista Miksi nykyautot ovat toinen toistaan tylsempiä? 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 13.4.2026 Kuluttajat Paulin uusi Polestar täristää tavarantarkastajankin mielestä epänormaalisti – maahantuojan mielestä autossa ei ole mitään vikaa 15.4.2026 Sähköautot 925 kilometriä latauksella ja lämmitetty turvavyö – uudistuva Mercedes-Benz EQS palaa sähkökunkuksi 9.4.2026 Käyttötesti 300 kilometriä alle neljän litran – Toyota C-HR PHEV 10.4.2026 Kuluttajat Kuluttaja vaati Bemarin moottorin korjausta vastoin korjaamon suositusta – syntyi 16 500 euron kiista moottorivauriosta 23.3.2026 Lentokoneet Tästä Air Balticin yksilöstä tuli juuri ensimmäinen tuhoutuneeksi kirjattu Airbus A220 - tapahtui onneksi kivuttomimmalla mahdollisella tavalla 20.3.2026 Uutinen Autoalan veropetosvyyhti: alan vaikutusvaltainen henkilö epäiltynä – käräjäoikeus määräsi yli 15 miljoonan euron vakuustakavarikon 7.4.2026 American Car Show Saab 9-4X:ää ehdittiin valmistaa asiakkaille 670 kappaletta, joista Suomessa on viisi - ACS 2026 11.4.2026 Lentokoneet Tämä jää jäljelle laskutelineistä, kun 351 tonnia painavalla lentokoneella on jarrutettu 350 km/h nopeudesta ilman moottoreita 25.3.2026 Viikon arkistopoiminto Nelimoottorinen Iljushin kotiutti suomalaisryhmän Osakan exposta, koska Neuvostoliitto ei antanut Finnairin lentää Siperian yli Japaniin