22.2.2022 Lentokoneet Kaupallisen ilmailun alkuvuosi 2022: Airbus A350:n maaliongelma on ottanut lisää kierroksia – video näyttää mistä on kyse Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkuvuosi on ollut kaksijakoinen. Boeing on vahvistanut isoja konekauppoja ja päättänyt toteuttaa 777X:n rahtiversion. Toisaalla Airbus ja Qatar Airways ovat sotajalalla A350:n maalikiistan kanssa. Airbusin ja Qatar Airwaysin kiista A350-koneen pintakäsittelyongelmien vakavuudesta ulottuu jo syvälle koko kaupalliseen ilmailuun. Pähkinänkuoressa koko kiistan taustalla on Qatar Airwaysin noin vuoden päivät sitten tekemä havainto pintamaalin ja paikoin myös sen alapuolisten kerrosten hilseilystä ja halkeilusta yhtiön erään Airbus A350-900 -koneyksilön rungossa, uudelleenmaalauksen yhteydessä.Tarkempi tarkastelu on paljastanut vastaavia ongelmia yli 20:ssa Qatarin yksilössä. Lisäksi useampi muukin lentoyhtiö on sittemmin kertonut vastaavasta omissa A350:ssään, mukaan lukien Finnair, jonka koneessa ensimmäiset hilseilyt havaittiin niinkin aikaisin kuin vuonna 2016. Tarkempia teknisiä yksityiskohtia ja osallisia lentoyhtiöitä Moottori käsitteli aiemmassa artikkelissaan viime joulukuussa.Lumipallo lähti vierimään tästä koneyksilöstä. A7-ALL nousussa Helsinki-Vantaalta elokuussa 2019.Kaikista muista osallisista poiketen Qatar on nähnyt asiassa isommankin ongelman ainekset. Se on maadoittanut 21 koneyksilöä ja vaatii Airbusilta isoja toimia pulmien korjaamiseksi, tai muutoin se ei suostu vastaanottamaan yhtäkään vastavalmistunutta yksilöä tehtaalta.Airbus puolestaan ei ole lainkaan lämmennyt qatarilaisen suurasiakkaansa puheille, jotka on pääasiassa kuultu yhtiön suurisuisen toimitusjohtajan Akbar Al Bakerin lausumina. Airbusin mukaan maalin hilseily on ainoastaan kosmeettinen haitta, eikä se vaikuta lentoturvallisuuteen tai koneen käytettävyyteen mitenkään. Se myös pitää Qatarin syytöksiä kansainvälisen lentoturvallisuuskulttuurin kannalta vaarallisina.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyNähdään oikeudessaAluksi Airbusin ja Qatarin välillä nähtiin tiivis sanasota, mutta seuraavassa vaiheessa osapuolet päätyivätkin haastamaan toisensa vuorotellen oikeuteen, korvausvaatimusten yltäessä useisiin satoihin miljooniin euroihin. Qatarin puolelta vaatimus kasvaa kirjaimellisesti päivä päivältä, sillä se vaatii joka seisontapäivältä 4 miljoonaa dollaria lisää. Oikeudenkäynti alkaa huhtikuun lopussa Lontoossa. Airbusia odottaa lähitulevaisuudessa myös toisenlainen oikeuskäsittely, jossa puidaan sen sisäistä korruptioepäilyä.Moottori ei ota kantaa siihen, kumpi osapuoli on mahdollisesti oikeassa, mutta oheisesta Qatar Airwaysin julkaisemasta videosta jokainen lukija voi itse todeta maalivaurioiden laajuuden. Kiista näkyy isosti konekaupoissaVanha kunnon sanonta ”asiakas on aina oikeassa” ei tässä tilanteessa näytä lainkaan purevan Airbusiin. Osana kiistaa konevalmistaja perui yksipuolisella päätöksellä Qatar Airwaysin 50 koneyksilön suuruisen tilauksen uusista A321neo -kapearunkokoneista sekä kaksi vielä toteuttamatonta A350-tilausta. Elettä voidaan pitää suureellisena, sillä juuri Airbus – niin kuin toki Boeingkin – on ollut pandemian vuoksi helisemässä sekä tilausperuutusten että ”noutamattomien” tilausten kanssa.Qatar Airways ei ole samaa mieltä tilausperuutuksesta. Sillä on pandemiastakin huolimatta huutava konepula, ja koska laivaston täytyy pysyä nuorena, uusille koneille on jatkuva tarve. Qatarin ratkaisu tilanteessa on haasto oikeuteen - toinen sellainen Airbusia vastaan. Yhtiön asianajajan mukaan Airbusin päätös konekaupan purkamisesta on "kuin käsikranaatti Qatar Airwaysin poteroon".Viimeisin, voisi sanoa piiloviesti Qatarilta Airbusin suuntaan, oli Boeing 777-300 -yksilön maalauttaminen retrovärikuosiin yhtiön 25-vuotisjuhlan kunniaksi "sattumalta" juuri Toulouse-Blagnacin lentoasemalla, joka on Airbusin tehdas- ja kotikenttä.Qatar Airways on kääntynyt myös kapearunkovalinnassaan Boeingin puoleen. Tehtävää on valittu täyttämään mikäpä muukaan kuin 737 MAX.Vaikka Qatar Airwaysilla on vivahteikas historia myös Boeingin kanssa, on se kiistan seurauksena kääntynyt tulevaisuuden konehankinnoissaan enemmän amerikkalaisvalmistajan puoleen, kuten muun muassa seuraava kappale hyvin osoittaa. Edellä mainittuun liittyen Qatar on päätynyt kapearunkohankinnassaan tuhkasta nousseeseen Boeing 737 MAX:iin. Qatar on kaiken kaikkiaan sen verran suuri toimija kaupallisessa ilmailussa, että sen valinnoilla on jo jonkin verran merkitystä isonkin kuvan kannalta.Boeing 777X nähdään myös rahtarinaSpekulaation alla oli pitkään, minkälaisia siirtoja Airbus ja Boeing tekevät nimenomaan tulevien rahtikoneiden saralla. Useimmat maailman rahtikoneista ovat entisiä matkustajakoneita, jotka on muutostöillä valjastettu uuteen tarkoitukseen. Näin ollen tehdasrahtareiden kohdalla valmistajat tunnustelevat tarkkaan markkinoita, ja päättävät niiden mukaan, onko uusien tyyppien kehittäminen kaupallisesti järkevää. Kokonaan uusien tehdasrahtikoneiden lanseerauksia ei todellakaan usein nähdä, mutta nyt ilmaileva maailma sai peräti kaksi suuren kapasiteetin rahtaria lyhyen ajan sisällä.Airbus A350F on Singapore Airlines Cargon valinta seitsemällä kappaleella. Kuvituskuvassa on A350-900.Airbus päätti satsata A350:n rahtiversioon – kauppanimeltään A350F. Uutuusversio on saanut tähän mennessä 18 tilausta, kun Air France, CMA CGM Air Cargo sekä Singapore Airlines Cargo ovat signeeranneet omansa tilauskirjoihin. A350F:n odotetaan saapuvan liikenteeseen aikaisintaan vuonna 2025.Ehkä enemmän oman tehdasrahtarinsa lanseerausta empi duopolin toinen osapuoli Boeing. Amerikkalaisvalmistajan suurin tulevaisuuden satsaus tällä hetkellä on 777X. 1990-luvulta lähtien menestyksekkäästi käytössä olleeseen 777:ään perustuva, mutta sitä vielä hiukan suurempi ja muun muassa uusilla moottoreilla varustettu tyyppi on tällä hetkellä koe- ja näytöslentovaiheessa, ja ensimmäisiä kaupallisia yksilöitäkin rakennetaan jo. Tilauksia matkustajaversiosta on yli 150. Mainittakoon vielä, että 777X on paistatellut mediassa huomattavan kokonsa tuoman innovaation, nimittäin taitettavien siivenkärkien takia.777X halkoo taivaita jättimäisten General Electric GE9X -moottoreiden voimalla.Päätös 777X Freighterin lanseerauksesta syntyi nimenomaan Qatar Airways Cargon tilauksen perusteella. Yhtiö tilasi 777-8 Freightereitä vain muutama viikko sitten. Tilaus käsittää 34 konetta plus 16 osto-oikeutta, eli se koskee kaikkiaan 50 koneyksilöä. Listahinnoin kaupan arvo olisi yli 20 miljardia dollaria, mutta tämän mittakaavan kauppasummista on toki otettu "löysät pois". Iso kauppa Boeingin kanssa ei ollut tähän väliin millään lailla sattumaa. Qatarin tiedetään aiemmin harkinneen vakavasti myös A350F:ää.Qatar Airways Cargo on maailman kolmanneksi suurin toimija kansainvälisessä lentorahdissa, heti amerikkalaisjättien FedExin ja UPS:n jälkeen. Kauppa on siis merkittävä koko alan mittakaavassa, joten Boeingin on syytä olla tyytyväinen sen saamisesta. Merkittävä kauppa nousi heti tuoreeltaan esiin, kun Qatarin emiiri Tamim bin Hamad allekirjoitti kauppasopimuksen muodollisesti valtiovierailunsa yhteydessä Valkoisessa talossa tammikuun lopussa. Arvoltaan Boeingin historian suurin rahtikonekauppa turvaa työtä 35 000 amerikkalaiselle 38 osavaltion alueella ja sillä on 2,6 miljardin dollarin suora positiivinen vaikutus USA:n talouteen.777X palvelee Qataria tulevaisuudessa sekä matkustaja- että rahtiversiona.Boeing 777X Freighter perustuu lyhyemmän runkopituuden 777-8 -versioon. Maailman suurimman kaksimoottorisen rahtikoneen lastikapasiteetti tulee olemaan lähes sama kuin vanhemman polven 747-400 Jumbo Jetin rahtiversiolla, mutta vielä paljon paremmalla polttoainetehokkuudella. Hyötykuorma on reilut 112 tonnia, ja mannertenvälisellä rahtarilla kantamaa löytyy noin 8 170 kilometrin eli ilmailutermein 4 410 merimailin verran, se riittäisi siis vaikkapa Helsingistä Tokioon. Ensimmäistä 777-8F:ää odotetaan kaupalliseen käyttöön vuodelle 2027.Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Qatar Airways, SimpleFlying, Reuters, Boeing Video: Qatar Airways Kuvat: Boeing, Qatar Airways, Moottorin arkisto/Benjamin HelanderMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 1.6.2025 Lentokoneet Türk Hava Yollari 92 vuotta – kuinka Turkki on vuosien saatossa valjastanut Turkish Airlinesin ulkopoliittisen valtansa välineeksi 24.5.2025 Lentokoneet Mach 0,94: Bombardier Global 8000 on nopein siviililentokone sitten Concorden 22.5.2025 Lentokoneet Päivän kuva: Helsinki-Vantaan 2-kiitotien remontti on suuremman kokoluokan urakka 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita – amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan – tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 3.5.2025 Lentokoneet Boeing 787 Dreamliner saavutti merkittävän virstanpylvään – kuljettanut miljardi matkustajaa nopeammin kuin yksikään toinen laajarunkokone 1.5.2025 Lentokoneet Wet lease on päivän sana Suomen lentoliikenteessä – syinä mm. työtaistelut ja Pratt & Whitney -moottoreiden ongelmat 28.4.2025 Lentokoneet Superjumbo Airbus A380:n ensilennosta tuli kuluneeksi tasan 20 vuotta – uusi A380-operaattori aloittamassa yli kolme vuotta tuotannon päättymisen jälkeen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 30.5.2025 Päivän kuva Päivän kuva: innovatiiviset lämmityslaitteen säätimet 31.5.2025 Ajoneuvot Land Rover toteutti Defenderiin varttia vaille faceliftin, eikä ole unohtanut Discoveryakaan 30.5.2025 Testit Moottori 100 vuotta: väärin kuormattu peräkärry oli väistökokeessa hengenvaarallinen 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 26.5.2025 Uutinen Mercedekseltä hintashokki: uusi sähköinen CLA alkaen 49990 euroa! 26.5.2025 Laivat Kaksi maailman vanhinta risteilyvarustamoa toivat peräkkäin aluksensa Helsinkiin - nuorempi varustamoista täyttää juuri 185 vuotta 31.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Viritetty VW Kupla '70 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 28.5.2025 Kuluttajat Korjaamo jätti Volvon jakohihnan vaihtamatta 100 000 kilometrin huollossa – moottori hajosi 5 kuukautta myöhemmin 23.5.2025 Käytetyt autot Matkailuauton ajamiseen olisikin tarvinnut kuorma-auto -kortin – myyjä ei kertonut sitä ostajalle, ja siitähän ei hyvää seurannut 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 21.5.2025 Esittely Koeistuttu: Toyota RAV4:n kuudes sukupolvi – no nyt on jyrkkää 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”