8.3.2021 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Audi RS2 Avant Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Audi RS2 Avant on esimerkki 90-luvun puolelta siitä, mitä Audi ja Porsche voivat yhdessä saada aikaan. Näin ainakin Porschen saadessa pitää huolen lopputuloksesta. Audi RS2 Avant on ensimmäinen RS-mallinimen saanut Audi ja jo pelkästään siten merkittävä. Oikeastaan kyseessä ei ole täysin Audin tuotos. Porsche suunnitteli kyseisen mallin, joten kyseessä on todellinen erikoisuus. Audi 80 esiintyi mallinimenä jo 1960-luvulla kuvaamaan F103-mallin 80-hevosvoimaista moottorivaihtoehtoa. Ensimmäinen, B1-sukupolven, varsinainen Audi 80 -malli tuli markkinoille kesällä 1972. Mallista muodostui vakiotuote vuosiksi eteenpäin ja tällä kertaa olemme kiinnostuneita sen vuonna 1991 esitellystä neljännestä sukupolvesta (B4). Audi oli jo aiempien sukupolvien kanssa rakentanut rallimaailman reittejä tavalliselle kansalle tarjoamalla sporttisempia ja tehokkaampia nelivetoisia vaihtoehtoja coupé-version osalta. Neljännessä sukupolvessa oli vihdoin myös sedan- ja farmarikorien vuoro. B4 Audi S2 tarjosi turboahtimen avulla viidestä sylinteristä noin 230 hevosvoimaa quattro-nelivetojärjestelmän pureskeltavaksi. Porsche ja Audi ovat olleet väleissä jo ennen tätä mallia, mutta myös sen jälkeen. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt, joten Ingolstadtissa käännyttiin parhaan osaamisen puoleen. Se tarkoitti nolosti kurkottamista Baijerista Baden-Württembergin osavaltion puolelle, mutta onneksi yhteistyöllä oli jo pitkät juuret muun muassa Porsche 944 -mallin valmistuksen osalta. Porsche suunnitteli rinkulamerkille perhautojen lippulaivan, josta tuli Audi RS2 Avant ja se oli todellakin saatavilla vain farmarikorilla. Nykypäivään peilaten Porsche on suunnitellut sähköauto Taycanin, jota Audi e-Tron GT hyödyntää pohjana mahdollisimman hyvän sähköauton valmistamiseksi. Paljon on muuttunut, mutta jotkin asiat toistuvat historiasta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Audi RS2 Avant Viikon itseoikeutettu huomion keskipiste on Audi RS2 Avant Viitasaarelta. Vuosimallin 1994 auto on rekisteröity kyseisen vuoden kesäkuussa. Mittarilukemaksi on merkitty 190 000 kilometriä ja viimeisin katsastus on suoritettu marraskuussa 2020. Porsche pakotti Audin 2,2-litraisen viisisylinterisen tuottamaan turboahtamalla 315 hevosvoimaa. Moottorina oli S2-mallista tuttu turboahdettu 2,2-litrainen viisisylinterinen, mutta tällä kertaa tehoa kutiteltiin 315 hevosvoimaa. Muun muassa turboahdin oli vaihdettu suurempaan, välijäähdytin reilumpaan ja suuttimia kasvatettu lisäpolttoaineen syöttämiseksi. Kuljettajan omaksi tehtäväksi jätettiin vaihteiden valitseminen kuudesta pykälästä ja lähes itsestäänselvästi voimansiirron osana oli myös quattro-neliveto. Porschen osaamista hyödynnettiin erityisesti auton jarru- ja jousitusjärjestelmien parantelussa. Esimerkiksi etuakselilta löytyi Brembon valmistamat nelimäntäiset satulat, joilla puristeltiin jarrupaloja 304 millimetrisiä jarrulevyjä vasten. Ulkoiset erot olivat etupuskurin ilmanottoaukkoja lukuunottamatta varsin maltillisia. Muutamien mallimerkintöjen lisäksi Porsche 964 -sukupolven 911-mallin Cup-tyylin vanteet kuuluivat näkyvimpiin erottautumistekijöihin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana auton peilit oli lainattu tuosta samasta Porsche 911 -mallista. Tämän yksilön sisätiloihin on valittu musta nahka, jolla näyttävät sporttijakkaratkin on verhoiltu. Ainakin ratti on tosin vaihtunut matkalla. Muihin varusteisiin kuuluvat muun muassa automaatti-ilmastointi, kaukosäätöinen keskuslukitus sekä kattoluukku. Myös Audin ja Porschen logoilla varustettu huoltokirja on varsin poikkeuksellinen. Vielä ehtii liukastelemaan nelivedolla talvikeleille, mutta hieman varovainen on oltava. Liikennesääntöjen lisäksi malttia moottoriratojenkin puolelle ulottaa auton lähes 50 000 euron pyyntihinta. Toisaalta kyseessä on Käytetty erikoisuus. Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Volkswagen New Beetle Cabriolet – katto auki ja menoksi 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Käytetyt autot ADACin tiepalveluraportti: nämä isot autot ja pakettiautot jättävät eniten tielle 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Ajoneuvot Enteileekö tämä Seatin loppua? – Tarracosta luovutaan, koska tilaa halutaan tehdä sen sijaan Cupra Terramarille 19.7.2024 Ajoneuvot 304 hevosvoiman Lexus LBX Morizo RR on kuin neliovinen ja ylellisempi GR Yaris – nyt siis täyttä totta! 18.7.2024 Ajoneuvot Porsche Macanin mallisto täydentyi takavetomallilla sekä 4S:llä – 78 440 euron Macan lienee inflaatiokorjattuna Suomen halvin Porsche ehkä jopa koskaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan