7.9.2020 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – DAF 55 Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkuperäisenä Suomi-autona tämä vähän ajettu hienokuntoinen DAF 55 on osa autokantamme historiaa. Omalaatuinen alankomaalainen ansaitsee hyvän kodin. DAF 55 on vuonna 1967 julkaistu sympaattinen pieni perheauto, jota vuonna 1972 seurannut DAF 66 onkin jo esitelty Käytetyt erikoisuudet -juttusarjassa. Alankomaista kotoisin oleva DAF valmisti henkilöautoja vuosien 1959 ja 1975 välillä ennen kuin yritys päätyi Volvon omistukseen. Kuvassa DAF 55 2-ovisena porrasperänä. Myös kaksi vaihtoehtoista korimallia oli aikanaan tarjolla. Viisivitonen oli tarjolla 2-ovisena porrasperänä, 3-ovisena farmarina ja 2-ovisena coupéna. Yhteensä näitä kolmea korimallia valmistettiin hieman vajaat 165 000 kappaletta. DAF 55 pohjautui pitkälti samoille juurille kuin aiemmin esitelty DAF 44, mutta oli ikään kuin sen ylellisempi ja tehokkaampi versio. Erot eivät kuitenkaan rajoittuneet tähän, sillä kehitystä oli tapahtunut muuallakin. DAF 55 omaa sisarustaan suuremman säleikön, jonka tarkoituksena on tarjota enemmän jäähdytysilmaa moottorille. Etumoottorisen ja takavetoisen DAF 55 -mallin taka-akseli oli neljänelosesta tuttu heiluriakseli, mutta edessä oli siirrytty lehtijousista vääntösauvajousitukseen. Autossa oli myös kaksipiirinen jarrujärjestelmä ja etuakselilla levyjarrut. Keulaa oli muotoiltu uusiksi paremman jäähdytyksen sallimiseksi, mutta muuten auto muistutti ulkonäöltään pitkälti kevyemmin moottoroitua sisarustaan. Viisivitonen sai keulalleen kaksisylinterisen vastaiskumoottorin sijaan 1,1-litraisen nelisylinterisen rivimoottorin. Variomatic-automaattivaiheisto on ominaisuus, josta DAF tuli tunnetuksi. Se mahdollistaa peruuttamisen varsin vauhdikkaasti. Samoin kuin myöhemmässä kuusikuutosesssa, myös tämän vaihteistona oli portaaton automaattivaihteisto Variomatic. Vaihteisto oli ominaispiirre, josta DAF tulikin tunnetuksi. Variomatic mahdollisti äärettömän määrän välityksiä, sillä voima välitetään kiilahihnavariaattorilla. Museokatsastettu vuoden 1969 DAF 55 myydään hienossa kunnossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – DAF 55 Variomatic Alkuperäisenä Suomi-autona myytävä vuoden 1969 DAF 55 Variomatic sijaitsee Lapissa. Vuonna 1995 museokatsastettu yksilö on tarjolla toiselta omistajalta ja sen alhaisen mittarilukeman (46 000 kilometriä) lupaillaan vastaavan ajettuja kilometrejä. Kuvien perusteella kunto vastaa väittämää. Punainen verhoilu piristää sisätilojen ilmettä ja tarjoaa pienen väriläiskän norsunluunvalkoiselle autolle. Norsunluunvalkoinen auto omaa sympaattisen ulkomuodon, jolle tarjotaan ryhtiä kiiltävin metallisin koristelistoin ja puskurein. Kellertävänsävyiset lisävalot kruunaavat kokonaisuuden. Edes vanteista ja pölykapseleista ei löydy kuvien perusteella moitittavaa. Punainen piristää sisätiloja kummasti. Verhoilumateriaali lienee nahan sijaan ajan hengen mukaisesti vinyyli, mutta värisävy ja istuimien kunto on erinomainen. Ohutkehäinen ohjauspyörä on kaksipuolainen ja varusteista näyttäisi löytyvän ainakin radio. Sympaattinen DAF 55 etenee noin 50 hevosvoiman voimin, mutta korikin on kevyt. Renaultin avustuksella konepellin alle saatu nestejäähdytteinen 1,1-litrainen nelisylinterinen rivimoottori tarjonnee noin 50 hevosvoimaa tehoa vain 740 kilogrammaa painavan auton liikuttamiseen. Variomatic-automaattivaihteisto välittää voiman takarenkaille ja huippunopeuden pitäisi riittää jopa moottoritienopeuksiin. Myyjä kertoo olevansa pitkän linjan museoautoharrastaja ja lupaa auton säilyneen upeassa kunnossa. Tätä on varmasti auttanut auton säilytys sisätiloissa. Lisätietoja luvataan soittamalla. Teksti: Henri Posa, Kuvat: tori.fi Lue lisää Kaikki artikkelit 21.5.2026 Konsepti BMW Alpinan debyytti on vihdoin julkistettu– tässäkö on Alpinan tulevaisuus? 20.5.2026 Ajoneuvot Maistiainen: Omoda 9 – lataushybridimaasturi maiden ja mantereiden ylitykseen 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: ”Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän” 19.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Pilaako takavuosien automaattivaihteisto muuten urheilullisen Saab 9-5 Aeron? 19.5.2026 Autoilu Tunnistatko auton? – Tämä lahonnut raato liittyy vahvasti yhteen nykyajan suosikkimalliin 18.5.2026 Kuluttajat Fordin paljonpuhuttu EcoBoost-moottori teki tenät – oliko syynä väärä öljy vai liian pitkä huoltoväli? 18.5.2026 Käytetyt autot Miljoona tai lähes mittarissa? Kerro Moottorin toimitukselle poikkeuksellisen paljon ajetusta autostasi! 18.5.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetty erikoisuus: Luukkulamppuinen Volvo 480 ES ’88 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: "Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän" 20.5.2026 Koeajo Koeajo: Volvo EX60 on ehkä kaikkein tärkein sähkö-Volvo – onko se oikeasti sisarmalleja kehittyneempi? 19.5.2026 Autoilu Tunnistatko auton? – Tämä lahonnut raato liittyy vahvasti yhteen nykyajan suosikkimalliin 19.5.2026 Käyttötesti käytetyllä Pilaako takavuosien automaattivaihteisto muuten urheilullisen Saab 9-5 Aeron? 20.5.2026 Ajoneuvot Maistiainen: Omoda 9 - lataushybridimaasturi maiden ja mantereiden ylitykseen 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km 17.5.2026 Liikenne Näitä lisää - yksityisellä Fenniarail-junayhtiöllä on ensi vuonna käytössään jo viisi Siemens Vectron -sähköveturia 19.5.2026 Autoilu Tunnistatko auton? – Tämä lahonnut raato liittyy vahvasti yhteen nykyajan suosikkimalliin 19.5.2026 Ajoneuvot Haastattelussa Jaguarin Euroopan brändijohtaja: "Sähköauto on tosi helppo saada kiihtymään paikaltaan ripeästi, me taas haluamme autolta enemmän" 7.5.2026 Uutinen Suomeen ei saa enää uusia amerikkalaisia avolava-autoja kevyiksi kuorma-autoiksi – viranomaisen linjanmuutos pysäytti maahantuonnin 9.5.2026 Uutinen Aie: B-luokan ajokortilla saisi ajaa selvästi painavampaa ajoneuvoa kuin aiemmin – vuoden 2027 marraskuuhun asti 28.4.2026 Kuorma-autot Tiedätkö miksi Sisun tehtaan pihalta löytyy useita Mercedes-Benzin ohjaamoita? 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 5.5.2026 Klassikko Tämä auto oli Classic Motorshow 2026:n Omistajien helmi: kunnostus vei vuosia, mutta oli vaivan arvoista