11.2.2019 Ajoneuvot Käytetyt erikoisuudet – Moskvitsh Elite Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moskvitsh Elite on kuljettanut kansaa, mutta käynyt sittemmin erittäin harvinaiseksi. Farmarikorinen 80-luvun M-2137 omaa vielä vanhoja piirteitä. Sodan jälkeen Suomessa tärkeäksi merkiksi kohonnut Moskvitsh menetti vuosien myötä markkinaosuuttaan. Moskovassa valmistetun merkin tuonti veteli 1980-luvulla viimeisiään ja Moskvitsh Elite jäi viimeiseksi Oy Konela Ab:n maahantuomaksi malliksi. Tähän liittyy usealle suomalaiselle monia merkityksellisiä muistoja. Vuonna 1975 julkaistu Moskvitsh 2140 oli neliovinen malli, johon tämänkertainen käytetty erikoisuus pohjautuu. Valmistajan juuret ulottuvat 1920-luvulle asti. Venäläinen automerkki Moskvitsh tunnetaan puhekielessä usein Mossena ja nimestä on muutenkin eri kirjoitusasuja. Sama merkki voidaan kirjoittaa myös Moskvitš. Sen historia ulottuu 1920-luvulle, jolloin Moskovan autotehtaan rakennusurakka aloitettiin. Alun perin Gorkin autotehtaan osista Fordin malleihin pohjautuvia autoja kokoonpannut tehdas suunnitteli kymmenen vuotta myöhemmin ensimmäisen oman automallinsa. KIM-10 ehti olla tuotannossa vain noin vuoden ajan ennen kuin sota johti tehtaan evakuoitiin vuonna 1941. Tätä mallia ei koskaan valmistettu myytäväksi tavalliselle kansalle. Moskvitsh Elite toimi myyntinimenä Suomessa välillä 1964-1989. Vuonna 1947 Moskovan tehdas saatiin jälleen tuottamaan henkilöautoja ja nyt näiden merkkinä oli Moskvitsh. Ensimmäinen malli oli Moskvitsh 400. Tätä kehiteltiin usean malliuudistuksen myötä ja nimet noudattivat 400-sarjaa. Vuonna 1964 julkaistu täysin uusi perusrakenne 408 tuli Suomeen kauppanimellä Elite. Edullinen ja huollettavuudeltaan helppo pienehkö perheauto Moskvitsh Elite on jonkinlainen käsite, vaikka saattaakin viitata usean eri sukupolven malleihin. Myös 408:n mallipäivitys Moskvitsh 412 ja vuonna 1975 julkaistu 2140 säilyttivät tunnetuksi tehdyn kauppanimen. Vuoteen 1988 tuotannossa säilynyt 2140 jäi viimeiseksi mallisarjaksi, jota Oy Konela Ab toi Suomeen. Tämän viikon käytetty erikoisuus on sinapinvärinen Moskvitsh Elite 1500S Combi - toiselta nimeltään M-2137. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käytetty erikoisuus – Moskvitsh Elite Moottorin käytetyt erikoisuudet -juttusarja tarttuu tällä kertaa juurikin Moskvitsh 2140 -sukupolveen. Esille nostettu Moskvitsh Elite on tarkemmin 1500S Combi eli tehtaan mallikoodilla M-2137. Tämä tarkoittaa selkokielellä viisiovista farmarimallia. Mittaristo tarjoaa itse asiassa aika paljon tietoa. Kierroslukumittari tosin uupuu. Kyseisen autoyksilön vuosimalli on 1984 ja se on katsastettu marraskuussa 2018. Mittarilukema on noin 56 000 kilometriä, mutta viisi desimaalia edeltävää lukua näyttävä matkamittari on saattanut myyjänkin mukaan pyörähtää ainakin kertaalleen ympäri. Samasta mittaristosta löytyy yllättävänkin paljon tietoa, vaikka kierroslukumittari uupuukin. Sisustuksen kuvat puuttuvat myynti-ilmoituksesta täysin, joten asiasta on vaikea tehdä suurempia johtopäätelmiä. Myyjä lupaa sisustuksen olevan, kuljettajan istuimen pientä vauriota lukuun ottamatta, kunnossa. Sieltä kerrotaan löytyvän myös M2140 SL ohjauspyörä ja vaihdekeppi, jotka olisi asennettu autoon jo tehtaalla. Farmarimallin takavaloja kehystävä siipimuoto oli harvinainen aikakauden automuotoilussa, mutta Moskvitshista se löytyi vielä 1980-luvulla. Ulkopuolen maali näyttäisi olevan sinapinvärinen. Edellisen omistajan kerrotaan uusineen maalipinta ja suorittaneen joitakin ruostekorjauksia. Takavaloja ympäröivä siipimuoto on mainittava, sillä se oli todella harvinainen näky 80-luvun automuotoilussa. Farmarimossea kuljettaa nelisylinterinen rivimoottori. Eliten mallitarkenteen mukaisesti moottori on noin 1,5-litrainen ja sille luvataan 68 hevosvoiman teho. Manuaalivaihteisto on varustettu neljällä vaihteella. Noin 1,5-litrainen nelisylinterinen rivimoottori liikuttaa Mossea 68 hevosvoiman huipputeholla. Tämä yksilö on tuotu vuonna 2018 Moskovan alueelta. Edellisen omistajan kuolinpesästä lunastetun auton kerrotaan olleen hyvällä hoidolla. Esimerkiksi jarrujen ja takajousien kannakkeiden mainitaan kuuluneen korjaustoimenpiteisiin. Teksti: Henri Posa, Kuvat: Tori.fi, AZLK Lue lisää Kaikki artikkelit 16.10.2026 Ajoneuvot Tällainen on suomalainen automaattista ajamista tutkiva auto, joka kerää dataa myös droonitorjuntaa varten 14.10.2026 Käyttötesti käytetyllä Kesäauto ensi vuodelle, tai käyttöauto jokaiselle päivälle: Moottorin Alfa Romeo 147 nyt huutokaupattavana! 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 13.10.2026 Alfa Romeo 147 Grande finale: kun Alfa Romeo 147 tapasi vanhemman ja nuoremman sisarensa 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity, GTi-mallin Citroën BX 9.10.2026 Ajoneuvot Parrasvaloihin astuneesta Jaguar Type 01:stä kaikki eivät tule pitämään, mutta osa tulee sitä rakastamaan – eikä se ole sukua yhdellekään toiselle autolle 8.10.2026 Kuluttajat Bemarin historiasta ilmeni kolme kolaria ennen Suomeen tuontia – ostaja vaati 8 000 euroa 7.10.2026 Käytetyt autot Käytettyjen autojen kauppa jatkaa laskuaan – käytettyjen sähköautojen myynti kuitenkin jyrkässä kasvussa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 17.10.2026 Lentokoneet Tiesitkö, että Helsinki-Vantaalta on olemassa nyt jo kaksi välilaskullista yhteyttä Lontoon keskustassa sijaitsevalle London City -lentoasemalle? 17.10.2026 Lentokoneet Lufthansa jättää jäähyväiset kaikkien aikojen pisimmälle Airbus-konetyypille - se on myös tuhkapilven kestävä ja kaksikerroksinen... ainakin WC:iden osalta 17.10.2026 Huutokauppahelmet Ford lakkautti Mercuryn viitisentoista vuotta sitten - kaikkien aikojen viimeiset Mercuryt käyttäytyvät huutokaupassa aika hyvin, ovathan ne moderneja klassikoita 17.10.2026 Veneet Tiedätkö, milloin peräylitys tulee merkitä punaisella valolla? – Huomioi nämä asiat, kun kuljetat venettä talvisäilytykseen 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 12.10.2026 Lentokoneet Espanjan kuningas saapui Suomeen 35 vuotta vanhalla, todellisella Airbus-harvinaisuudellaan - valtionpäämiehet kuuluvat itse asiassa sen viimeiseen käyttäjäkuntaan 16.10.2026 Laivat Syyskuussa vesille lasketun Hero of the Seasin nimi kirjoitettiin aluksen kylkeen ISOILLA kirjaimilla 13.10.2026 Kuluttajat Nissanin moottori hajosi kesken ajon – autoliike vaikeni yli 22 000 euron riidassa 14.10.2026 Talvirenkaat Nastarenkaiden käyttöä halutaan vähentää pääkaupunkiseudulla – asiantuntijalta vastalause ja terveiset Esson baariin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 4.10.2026 Kotimaanmatkailu Tältä näyttää Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?