8.4.2026

Käytetyt sähköautot kiinnostavat – suomalaiset etsivät erityisesti 30 000 euron autoja

Kuva Jari Saarentaus

Käytettyjen sähköautojen kauppa on ottanut Suomessa harppauksen. Tammi–maaliskuussa myytiin peräti 13 600 käytettyä sähköautoa.

Samaan aikaan uusia sähköautoja kävi kaupaksi 8063. Yhteensä ensimmäisellä vuosineljänneksellä rekisteröintiin 17 200 uutta autoa joista 47 prosentti oli täyssähköisiä. Kun lukuun lisätään ladattavat hybridit, nousee ladattavien autojen yhteisosuus 61 prosenttiin. Autokantamme siis sähköistyy vauhdilla.

Sähköistyminen ei ole vain uusien autojen varassa, sillä autokauppa on ollut pitkään uusien autojen suhteen tahmeaa. Käytettyjen autojen puolella kauppa käy sen sijaan vilkkaammin. Erityisen vahvasti tämä näkyy juuri sähköautoissa, joiden tarjonta on kasvanut nopeasti ulkomailta tuotujen autojen ansiosta.

– Tammi–maaliskuussa myytiin 8063 uutta sähköautoa. Samanaikaisesti myytiin noin 13 600 käytettyä sähköautoa, kertoo Sakan toimitusjohtaja Petri Poukkula.

Luvut perustuvat Netwheelsin mittaristo-palveluun.

Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallion mukaan käytettyjen sähköautojen markkinaa kannattaa tarkastella erityisesti maahantuonnin kautta. Hänen mukaansa käytettynä tuotujen sähköautojen suhde uusiin on pysynyt jokseenkin ennallaan.

– Parempi olisi vertailla käytettynä tuotujen sähköautojen suhdetta uusiin sähköautoihin. Viime vuonna käytettynä maahantuotujen sähköautojen osuus oli noin puolet. Sama suhde on säilynyt, Kallio sanoo.

Viime vuonna Suomeen tuotiin ulkomailta 41 092 käytettyä henkilöautoa. Niistä 53 prosenttia oli täyssähköautoja ja 20 prosenttia ladattavia hybridejä. Pelkästään käytettyjä sähköautoja tuotiin maahan 21 738. Traficomin erityisasiantuntijan Pasi Kilpelän mukaan tammi–helmikuussa niitä tuotiin jo 3039 kappaletta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Yli 600 000 käytettyä autoa kaupaksi vuodessa

Käytettyjen sähköautojen kasvua selittää ennen kaikkea se, että tarjolla on nyt aiempaa enemmän muutaman vuoden ikäisiä autoja, joiden hinnat ovat pudonneet monelle ostajalle mahdolliselle tasolle.

Vaihtoautokaupassa vetää tällä hetkellä erityisesti noin 30 000 euron hintaluokka. Niistä on paljon tarjontaa myös suurilla toimijoilla. Viidellä suurimmalla vaihtoautokauppiaalla on jutun julkaisuhetkellä myynnissä yhteensä 3168 täyssähköautoa. Viime vuonna Suomessa myytiin noin 44 000 käytettyä sähköautoa.

Käytettyjen autojen markkina on uusiin autoihin verrattuna aivan eri mittaluokassa. Viime vuonna Suomessa myytiin 631 000 käytettyä henkilöautoa, joista 281 000 oli kuluttajien välisiä kauppoja. Uusia rekisteröitiin 71 888 autoa, mikä on murto-osa käytettyjen määrästä.

– Kuluttajien väliset kaupan kohdistuivat huokeisiin, muutaman tuhannen euron hintaisiin henkilöautoihin, sillä euromäärissä niiden osuus oli noin 15 prosenttia kaikista käytettyinä myydyistä, Poukkula kertoo.

Esimerkiksi Saka myi viime vuonna noin 44 000 käytettyä henkilöautoa, joiden keskimääräinen hinta oli hieman alle 21 000 euroa.

Pitkät takuut rauhoittavat käytetyn ostajia

Käytetyn sähköauton vahvuus on nyt yksinkertainen: uuden auton jyrkin arvonalenema on jo tapahtunut, mutta auto voi silti olla varsin tuore ja takuun piirissä.

– Uudella autolla hinnan putoaminen on tosi raaka, kun ajaa sen autoliikkeestä ulos. Esimerkiksi vuoden 2020-mallin Polestar kakkosen tai Teslan Model kolmosen saa nyt noin 20 000 eurolla, kun uusi auto on noin puolet kalliimpi. Silti näissä käytetyissä on vielä takuuta jäljellä, kertoo Rinta-Joupin automyyjä Aksi Juola Oulusta.

Juolan mukaan esimerkiksi vuoden 2020 Tesla Model 3:ssa akkutakuu voi jatkua vielä vuoteen 2028 asti tai 192 000 kilometriin saakka. Polestarissa vastaava akkutakuu on kahdeksan vuotta tai 160 000 kilometriä.

Tämä tekee käytetystä sähköautosta monelle ostajalle aiempaa helpomman valinnan. Hinta on pudonnut, mutta tekniikka ei ole vielä vanhentunut samalla tavalla kuin polttomoottoriautojen vanhemmassa päässä markkinaa.

Käytettyjen autojen vahva kysyntä kertoo myös siitä, että autokanta jatkaa vanhenemistaan. Suomessa henkilöautojen keski-ikä on jo 14 vuotta. Se on yli EU:n keskiarvon, mutta tilanne ei vielä ole niin huono kuin esimerkiksi Kreikassa, jossa keski-ikäinen auto on lähes täysi-ikäinen, eli 17,8 vuotta.

Ratkaisuksi autokannan uudistamiseen on tarjottu romutuspalkkiota, Uuden auton ostaja saisi siis 2500 euroa, jos vanhan auton tilalle ostaa täysin uuden henkilöauton. Poukkula ei kuitenkaan usko sen muuttavan tilannetta ratkaisevasti.

– En usko, että romutuspalkkio vauhdittaa kovinkaan paljon uuden autokauppaa. Siihen tarvitaan kansalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen, joka on ollut koetuksella, Poukkula sanoo.

Hänen mukaansa alkuvuosi on silti näyttänyt piristymisen merkkejä. Käytetty sähköauto ei ole enää marginaalinen vaihtoehto eikä varovaisen ostajan kompromissi, vaan nopeasti kasvava osa koko autokauppaa. Kun uusien autojen kauppa yskii, käytettyjen sähköautojen hintataso houkuttelee yhä useampia ostajia.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat