3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? Teksti Lauri Siltala Kuva Kia Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kia esittelee maailmalla suositun, mutta Euroopan tähän asti ulottumattomissa olleen mallin. Uuden Kia Seltoksen. Suomeen malli rantautuu polttomoottori- sekä hybridiversioina, joista polttomoottori saapuu jo syyskuussa ja hybridi loppuvuodesta 2026. Kian SUV mallisto laajenee vuoden 2026 aikana lanseerattavan, C-segmenttiin lokeroituvan Kia Seltoksen myötä. Moottori kävi koeistumassa uuden Kia Seltoksen keväällä. Silloin tiedossa oli, että Suomeen Seltos saapuisi vain hybridinä, mutta korvanappiini tulleen tiedon mukaan olemme nyt saamassa myös ei-sähköistetyn polttomoottorimallin. Uusi Kia Seltos perustuu Kian K3-alustaan ja tulee hyödyntämään uudistettua bensiini- ja hybridimoottorivalikoimaa. Vuonna 2019 esitelty, ensimmäisen sukupolven Seltos on Kian toiseksi eniten myyty malli vaikka sitä ei myytykään Euroopassa. Uudella Seltoksella on siis paljon harteillaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kaksi aaltoa Ensi kertaa Eurooppaan rantautuvan Seltoksen lanseeraus tapahtuu kahdessa aallossa. Ensin Suomeen saapuu 1,6 litrainen T-GDI -bensiinimoottori, joka on saatavilla etuvetoisena sekä perinteisellä nelivedolla kardaaniakselia käyttäen. Loppuvuodesta 2026 saapuu myös HEV-hybridivoimalinjalla varustettu Seltos. Hybridimalli tulee saataville etuvetoisena tai Kian ensimmäisellä sähköisesti toteutetulla e-AWD -voimalinjalla, joka tarkoittaa, että akselien välissä ei ole perinteistä kardaaniakselia, vaan etuakselia pyörittää oma poltto- tai sähkömoottori ja taka-akselia oma sähkömoottori. Näihin e-AWD -malleihin sekä perinteisiin nelivetoisiin Kia Seltoksiin on saatavilla Terrain Mode ajotila, joka tarjoaa erilliset asetukset lumelle, mudalle ja hiekalle. Hybridi-Seltos hyödyntää Kian EV-malleista opittuja konsteja, kuten Smart Regenerative Braking System 3.0 -järjestelmää. Järjestelmä säätää rekuperoivan jarrutuksen voimakkuutta älykkäästi liikennevirran, tien muotojen tai navigointitietojen perusteella. Rekuperointia voi toki säätää manuaalisesti ohjauspyörän takana sijaitsevasta valitsimesta. EV-mallistosta lainataan myös V2L (Vehicle to Load) virran ulosottoa, joka tekee debyyttinsä Kian hybridimalliin. V2L mahdollistaa ulkoisten sähkölaitteiden virransyötön ja latauksen tavaratilassa olevan pistorasian kautta. Vastakohdat yhdistyvät Uusi Seltos seuraa Kian Opposites United -muotoilua pysyen vahvasti samassa linjassa muiden mallien ulkonäön kanssa. Kia kertoo Seltoksen ilmanvastuskertoimen olevan 0,31, joka on SUV-mallille skaalan paremmasta päästä. Uusi malli sijoittuu kysyttyyn C-SUV -segmenttiin. Pituutta on 4 430 mm, leveyttä 1830 mm ja korkeutta 1 600 mm akselivälin ollessa 2 690 mm. Seltos sijoittuu Kian mallistossa Niron ja Sportagen välimaastoon. Seltoksen ohjaamossa kuljettajaa palvelee panoraamanäyttökokonaisuus, joka yhdistää 12,3-tuumaiset kuljettajan sekä tietoviihdenäytön sekä 5,3-tuumaisen ilmastoinnin paneelin. Kokonaisuus hyödyntää jo tuttua Kian Connected Car Navigation Cockpit (ccNC) -järjestelmää. Myös 12-tuumainen HUD-heijastusnäyttö löytyy. Tavaratilan vetoisuus on yhteensä 536 litraa, joka on kiitettävä tähän kokoluokkaan verrattuna. Takaistuimet saa taitettua 60/40 suhteessa, mutta tavaratilan tilavuutta ei ole ilmoitettu penkit alhaalla. Mallivuoden 2027 Kia Seltos saapuu Suomeen polttomoottorisena etu- ja nelivetona syyskuussa. Hybridimallin on määrä saapua loppuvuonna 2026 myös etu- sekä nelivetoisena. Hinnat eivät ole vielä tiedossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 16.6.2026 Uutinen Jäikö jalkapallon maailmanmestaruuskisojen liput saamatta? – Kia tarjoaa jalkapallofaneille ilmaista turnausfiilistä 25.5.2026 Sähköautot Kia EV2 on todellakin alle 30 000 euroa – kaivattu sähköauto kasvavaan kysyntään 15.4.2026 Uutinen Kuinka paljon Kioja mahtuu pieneen Pohjoismaahan? Kia Seltos on hybridiauto, joka tarjoaa sähköautoista tuttuja ominaisuuksia 25.3.2026 Uutinen Maistiainen: Kia EV2 ja miksi valita yksi istuinpaikka vähemmän? 16.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: 4 esimerkkiä erityypisistä veneistä, joita voisi saada kiskoa markkinoiden vetokykyisimmillä sähköautoilla 24.1.2026 Ajoneuvot Tilava, käsivaihteinen perhefarmari ei ole kadonnut mihinkään – 29 390 euron Kia K4 Sportswagon haastaa touring sportsit ja variantit hintakilpailuun 16.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Kia EV5 – ei sentään tilaa ruumisarkulle, mutta kyllä tässä autossa retkeilijä yönsä nukkuu 9.1.2026 Yleinen Kia EV2 tähtää kokoaan isommaksi uutuudeksi alle 30000 euron sähköluokkaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 1.7.2026 Kuluttajat Audi hajosi – korjauslasku paisui lähes auton arvon suuruiseksi, kuluttaja ja merkkikorjaamo riitautuivat kustannuksista 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 2.7.2026 Käyttötesti Toimintamatkatestit jatkuvat: nyt Toyota C-HR saatiin menemään jo lähes 100 km pelkällä sähköllä 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä