Kokosimme Legomaailman uuden valtiaan – Ferrari Daytona SP3 on vaikuttava ilmestys

Ferrari Daytona SP3:n voisi kuvitella nousevan yhdeksi automaailman klassikkomalleista. Ennakkoluulottomasti veistetty auto on myös kaikkien aikojen suurin Lego-auto.

Ferrari Daytona SP3 lukeutuu niihin automalleihin, joita tavallinen kuolevainen ei elinaikanaan tule näkemään tai kokemaan. Kyseessä on rajoitettu painos, sillä autoa valmistetaan vain 599 kappaletta. Toki vieläkin rajaavampi seikka on lompakon paksuus, sillä SP3 maksaa maltilliset kaksi miljoonaa euroa.

Kärryn speksit ovat kunnossa, sillä auton keskiosasta löytyy 6,5-litrainen V12-moottori, jonka teholukema on riittävät 829 hevosvoimaa. Tällä voimamäärällä 0–100 km/h kiirehditään 2,85 sekunnissa. 200 km/h ei sekään vie aikaa kuin 7,4 sekuntia. Polttomoottoripuolella Ferrari lukeutuu maailman nopeimmin kiihtyvien mallien joukkoon.

Kaikki SP3:t on jo myyty, eli autosta on tässä vaiheessa turhaa haaveilla. Paitsi Lego-muodossa. Jos oikean elämän Ferrari Daytona on vaikuttava ilmestys, samaa voidaan sanoa Lego-versiostakin. 1:8–malli sisältää 3778 osaa ja lopputulos on tyylikäs. Kokosimme Technic–mallisen Daytona SP3:n.

Lego on aiemminkin tehnyt huikeita rakennussarjoja ikonisista autoista. Yksi hienoimmista lienee Moottorissa jo aiemmin koottu Porsche 911 GT3 RS, joka muistuttaa monessa suhteessa Daytonan rakennussarjaa. Mainitsemisen arvoisia ovat toki myös Bugatti Chiron ja Lamborghini Sián, mutta Fefe on toki oma lukunsa.

Ferrarin rakennussarja on suunniteltu kiinteässä yhteistyössä italialaisvalmistajan kanssa. Vaikka kyseessä on Lego-sarja, on sen tarkoitus olla myös itsenään toimiva pienoismalli. Lego on siis tässä suhteessa pelkkä viitekehys, vaikka Billundista kotoisin olevan valmistajan tuoma lisäarvo on varmasti tervetullutta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luulot pois heti kättelyssä

Ferrari Daytona SP3:n Lego-paketti vetää kasaajaltaan luulot pois heti alkumetreillä. Paketti painaa seitsemän kiloa ja sisällä on kolme pahvista erillistä laatikkoa, johon pakettiin kuuluvat osat on siroteltu sopivissa ryppäissä. Itse paketti on jo niin komea, että sen avaaminen aiheuttaa endorfiiniryöpyn.

Projekti alkaa vaihteiston kasaamisella. Kaksoiskytkimellinen laatikko on jo itsessään massiivinen projekti, sillä ajatus on, että se toimii oikeasti niin kuin on tarkoitettu. Vaihteita voi oikeasti vaihtaa kokonaan kasatun auton ratin takana olevista siivekkeistä. Vaihteet vaikuttavat oikeasti toimivaan V12-moottoriin, jossa männät liikkuvat vaihteesta riippuen hitaammin tai nopeammin.

Pelkkä vaihteisto ottaa kasausaikaa enemmän kuin pienemmät kokonaiset Technic-rakennussarjat ja hommassa pitää koko ajan olla kieli keskellä suuta. Jokaisen rattaan toimivuus tekee mieli tarkistaa pariin kertaan, ettei projektin lopussa ala harmittamaan. Onneksi ohjeet ovat tällä kohtaa selkeät.

Vaihteiston jälkeen kasaillaan pieni osa auton rungosta, jonka jälkeen päästää itse moottorin kimppuun. Se on tuttua kauraa monesta muusta Lego-mallista, sillä suunnilleen samanlainen voimanlähde löytyy lähes jokaisesta Technic-sarjasta. Ferrarin tapauksessa sylinterejä on toki montaa muuta enemmän.

Kiertokanki kateissa

Kasausprojektin ensimmäinen virhe sattuu juuri moottorin kokoamisessa. Kun paketissa on hieman alle 4000 osaa, on ennemmin tai myöhemmin edessä tilanne, kun yksi tai kaksi palasista katoaa. Tällä kertaa kyseessä oli kiertokanki, jota etsiessä vietin useamman tunnin. Lopulta osaa ei löytynyt, eli Ferrari käy tällä hetkellä 11-sylinterillä. Se on asia, joka jää varmasti kummittelemaan loppuiäksi.

Moottoriongelmien jälkeen auton kanssa on vain edettävä, sillä tässä vaiheessa käy selväksi, että rakennusprojekti tulee nielemään rajusti aikaa. Arvio kasaukselle on noin 20 tuntia, mutta koska olen vain aktiiviharrastaja, tuo aika noussee hieman korkeammaksi.

Tekniikan jälkeen on aika edistää runkoa. Paikoin runkoratkaisut ovat varsin työläitä, sillä lopputuloksen painaessa lähes seitsemän kiloa, pitää rakenteen olla riittävän vahva. Siksi palikoiden pysymistä varmistellaan usein monesta suunnasta. Suurin osa näperryksestä jää Lego-maailmasta tutulla tavalla piiloon, mikä on vähän sääli.

Rakennuksessa on luvassa useita turhautumisen paikkoja, sillä usean tunnin kokoamissession lopussa aivot ja silmät alkavat harittaa. Tämä saattaa johtua siitä, että kasaaminen puutteellisella ergonomialla aiheuttaa jumeja selkään, hartioihin ja niskaan. Projektin vuoksi on pakko käydä avaamassa rankaan hierojalla saakka.

Ferrarin rakentaminen kannattaakin jakaa suosiolla useammalle päivälle, sillä vuorokaudessa tai kahdessa homma saattaa alkaa maistumaan puulta. Toki keskeneräinen Lego-rakennelma tulee ajatuksiin niin pitkään, kunnes projekti on kokonaan valmis.

Rungon muovaaminen on monella tapaa turhauttavaa, sillä valmista ja näkyvää pintaa ei juuri tunnu valmistuvan. Kymmenissä pienissä pusseissa näkyy paljon joulunpunaisia palikoita, jotka simuloivat auton peltipintaa, mutta niiden käyttämistä joudutaan odottelemaan aika lailla rakennusprojektin loppupuolelle.

Perä tuottaa tuskaa

Yksi auton kiinnostavimmista ja samalla turhauttavimmista yksityiskohdista on Ferrarin takaosa. Takarenkaiden peräpuolella olevat musta–punaiset yksityiskohdat ovat monella reaalimaailman auton ikonisin yksityiskohta ja sitä ne ovat myös Lego-versiossa. Perä on työläs rakennettava ja etenkin sen kiinnittäminen valmiiseen runkoon tuottaa melkoisen liudan ärräpäitä.

Kun useasta ohuesta liuskasta muodostuvaa peräosaa yrittää kiinnittää autoon, halkeaa se useasta kohtaa. Yhteensä perän hienon yksityiskohdan kiinnittämiseen menee varmasti ainakin tunti, sillä sen joutuu kasaamaan muutamaan otteeseen lähes alusta lopulliseen muotoonsa. Kiinnityksen hankaluus johtuu lopulta siitä, että auton toinen sisätakalokari on kiinnitetty väärin. Kun huomaan tämän, homma muuttuu kertaheitolla mukavammaksi.

Peräosan muovaamisen jälkeen loppu tuntuu lähes liian helpolta koottavalta, sillä palat loksahtelevat paikoilleen sulavasti. Ehkä useamman päivän kasaaminen alkaa näkyä jo kasaustaidoissakin. Lokarit, katto ja muut selkeimmin näkyvät osat tuntuvat menevän kasaan kuin itsestään.

Aivan tarkkaa kasausaikaa Ferrarin Daytona SP3:n niputtamiselle en osaa antaa, mutta reilut 20 tuntia sen kimpussa on varmasti tullut vietettyä. Hetket ovat olleet välillä epätoivoisia, sillä kaikkien aikojen suurin Technic-auto ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Muutamat tekniset ratkaisut ovat jääneet mieleen, sillä esimerkiksi ohjaustanko tuntuu heiluvan liiaksi. Auton ohjaaminen ratista ei ole niin tukeva kuin toivoa saattaa.

Lisäksi päätä on jäänyt vaivaamaan ratin vaihdeläpyskät, jotka eivät tunnu saavan pykäliä vaihtumaan aivan optimaalisella tavalla. Tämä on tärkeää, sillä auton vaihteisto vaikuttaa oikeasti moottorin pyörimisnopeuteen, jos sitä operoidaan sähkömoottorilla. Tosin tämä yksilö käy vain 11-sylinterillä, joten tulos ei ole täydellinen muutenkaan.

Valmis Daytona SP3 on kieltämättä puhutteleva kokonaisuus, jollainen sen kaksi miljoonaa euroa maksava esikuvansakin on. Seitsemän kiloa painava auto tuntu jämäkältä, ylös nousevia ovia lukuun ottamatta. Ne eivät nimittäin tunnu istuvan täydellisesti paikoilleen. Mekanismi tuntuu jotenkin hieman heppoiselta.

Ferrari Daytona SP3 on pitkälle pohdittu kokonaisuus, jota ihastelee kasattuna mielellään. Yksityiskohtia on reippaasti ja mitä enemmän alkuperäisestä autosta katselee kuvia, sitä tyylikkäämmältä rakennussarja alkaa vaikuttamaan. Yksi asia valmiiksi kasatussa sarjassa jää harmittamaan. Itse pakkaus on nimittäin niin hieno, että yksi sellainen tekisi mieli säilyttää koskemattomana. Vajaan 400 euron hinta vaan kirpaisee maksaa kahdesti.