23.6.2016 Ajoneuvot Korjaantuuko Volkswagenin dieselskandaali pelkällä rahalla USA:ssa? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagenin dieselskandaali saattaa saada hyvinkin erilaisen ratkaisun Atlantin toisella puolella. Nyt väläytellään jopa mahdollisuutta, että korjauskampanja jäisi vapaaehtoiseksi – tai toteutumatta kokonaan. Volkswagenin värikkäiden vaiheiden tähdittämä dieselseikkailu jatkuu Yhdysvalloissa. Aiemmin uutisoitu alustava sopu päästöskandaalin hyvityksestä on täsmentymässä, sillä lopullisen esityksen täytyy päätyä oikeuteen kesäkuun 28. päivään mennessä. Sisäpiirilähteet ovat kuitenkin vuotaneet sovinnon yksityiskohtia jo nyt. Lähteiden mukaan Volkswagen käyttäisi noin 6,5 miljardia dollaria (noin 5,7 miljardia euroa) autojen omistajien hyvittämiseen. Lisäksi noin 3,1 miljardia ohjattaisiin Yhdysvaltain valtiolle. Erikoiseksi ratkaisun yksityiskohdat tekee se, että sopimuspykäliin saattaa nyt kuulua kohta, jossa päästöhuijausohjelmistolla varustettuja autoja ei korjata ollenkaan. Korjauskampanja saattaa siis muodostua vapaaehtoiseksi siten, että ajoneuvon omistaja voi ilmoittaa autonsa korjattavaksi, mutta korjaus saattaa jäädä tapahtumatta siitäkin huolimatta. Sovinnon mukaan Volkswagen kykenisi korjaamaan noin 5 000 ajoneuvoa viikossa, jolloin koko 482 000 auton korjaaminen kestäisi lähes kaksi vuotta. Yhdysvalloissa autoille ei ole kuitenkaan hyväksytty vielä korjaustoimenpiteitä eikä edes koko korjausmenettelyn löytymisestä ole varmuutta. Sovun mukaan autojen omistajat voisivat kuitenkin myydä autonsa takaisin Volkswagenille tai keskeyttää leasing-sopimuksensa ilman sanktioita. Päätös sovinnon hyväksymisestä saadaan heinäkuun 26. päivä. Nähtäväksi kuitenkin jää, määräävätkö viranomaiset uusia rangaistuksia riippuen siitä, moniko ajoneuvo jää liikenteeseen korjaamattomana. Tämän lisäksi Volkswagenilla on edelleen hartioillaan useampi vireillään oleva oikeustapaus Saksassa ja Yhdysvalloissa. Aiemmin tällä viikolla Saksan syyttäjänvirasto kertoi, että Volkswagenin entistä pääjohtajaa, Martin Winterkornia, epäillään markkinatilanteen manipuloinnista. Winterkorn ja Volkswagen viivyttelivät kertoessaan sijoittajille Yhdysvaltain ympäristöministeriön dieseleihin kohdistuvasta tutkinnasta. Todistajien ja todisteiden mukaan tieto odottavasta dieselmyrskystä liikkui yhtiön sisällä jo vuonna 2014, yli vuotta ennen skandaalin paljastumista. Lähteet: Bloomberg, New York Times Kuva: Shutterstock Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.7.2024 Ajoneuvot Dacia Sandero töytäisi Tesla Model Y:n pois Euroopan myydyimmän automallin paikalta vuoden 2024 ensimmäisellä puolikkaalla 25.7.2024 Uutinen Hyväkuntoinen soratie päihittää pahasti vaurioituneen päällystetyn tien 24.7.2024 Uutinen Käytettyjen autojen kauppa elpyy – sähkö- ja hybridiautojen kysyntä kasvussa 23.7.2024 Ajoneuvot Uudet Porsche Panamera GTS ja -Turbo S E-Hybrid antavat tilaa V8:lle, teholle ja Nürburgring-ennätykselle 23.7.2024 Uutinen Akun kestävyys mietityttää suomalaisia sähköauton hankinnassa – todellisuudessa akkuvahingot ovat harvinaisia 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 22.7.2024 Uutinen Suomen teiden heikko kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden – moni väistelee päällystevaurioita pujottelemalla 22.7.2024 Ajoneuvot Selvitimme myös Suomessa myytävien pakettiautomallistojen keski-iät – hyötyautot ovat keskimääräiseltä malli-iältään yli puolet henkilöautoja vanhempia 21.7.2024 Autoilu Haamuautot haasteena – romutettavaksi tarkoitetut autot on kierrätettävä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2024 Esittely Koeistuttu: Nissan Ariya Nismo – "tehokkaampi ja edullinen" 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 26.7.2024 Tekniikka Audin uusi 48 voltin kevythybridijärjestelmä lähentelee jo perushybridiä 26.7.2024 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko jo tämän pienen sinisen pisteen suuren merkityksen? 25.7.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric ja halpaa huoltoa 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 23.7.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: kesälomamatka diesel-Mersulla paljasti sivuääniä ja lisää auton hyvistä ja huonoista puolista 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 20.7.2024 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet – Ford Escort RS Cosworth ja aikakauden ikoni 23.7.2024 Uutinen Vanha, savuttava ja tehoton Volvo vietiin korjaamolle – korjaamo rikkoi auton moottorin ja veloitti tonnin 2.7.2024 Ajoneuvot Lataushybridiksi muuttunut BMW M5 löysi Suomen autoverojärjestelmän porsaanreiän - peräti 60 000 euroa edeltäjäänsä halvemmalle häviää hinnassa myös M3 24.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Tämä neuvostojohdon Urho Kekkoselle lahjoittama ZIS-110 on salaa amerikkalainen 17.7.2024 Yleinen ADACin tiepalveluraportti: pienempi ja isompi keskiluokka – nämä autot jättävät eniten tielle 11.7.2024 Uutinen Hallitus suunnittelee matkailuautojen autoverotuen poistamista asteittain – alan toimijat ovat huolissaan