29.6.2021 Ajoneuvot Lähitapiolan asiantuntija tarjoaa vinkit käytetyn ostoon Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Moni harkitsee käytetyn kulkineen hankintaa. Lähitapiolan asiantuntija antaa hyvät vinkit käytetyn ostoon aina automallin etsimisestä vakuuttamiseen. Suomalaisista joka neljäs arvioi hankkivansa seuraavan vuoden aikana auton, selviää LähiTapiolan tuoreesta kyselystä. Erityisesti käytetyt autot kiinnostavat autokauppoja suunnittelevia. LähiTapiola kokosi vinkit käytetyn ostoon, jotka kannattaa selvittää jo ennen auton hankintaa ja osin myös hankinnan yhteydessä.LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi toukokuun alkupuolella 1 018 suomalaista. He edustavat maan 15–74-vuotiasta väestöä, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kyselyn toteutti Kantar TNS ja sen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyJoka neljäs hankkimassa autoaJoka neljäs suomalainen suunnittelee hankkivansa auton seuraavan 12 kuukauden aikana. Ensisijaisesti uutta autoa kiikaroi 5 prosenttia ja käytettyä autoa 9 prosenttia vastaajista. Kyselyn mukaan 11 prosenttia kertoo saattavansa hankia joko uuden tai käytetyn auton.Osa tätä trendiä saattaa olla niin sanottu kesäauto, jolla on mukava matkata mökeille, kotimaan kohteisiin tai vaikka jäätelökioskille. Moottorin toimitus teki jo käytettyjen kesäautojen suhteen omat valintansa, mutta oikeat vinkit käytetyn ostoon jätettiin tähän julkaisuun.- Autokaupan odotukset ovat nyt korkealla kesän myyntiin. Romutustilastojen uudet ennätykset ennakoivat myös autokauppaan hyvää virettä ja perinteisesti kesäaikana tehdään paljon käytettyjen autojen kauppoja, sanoo LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri.LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimuksen vastaajat kertoivat kiinnittävänsä eniten huomiota auton kuntoon (67 prosenttia), ajettuihin kilometreihin (62 prosenttia), ostohintaan (53 prosenttia) ja huoltohistoriaan (50 prosenttia), jos olisivat ostamassa ensisijaisesti käytettyä autoa.- Kyselyn tulosten perusteella suomalaiset korostavat käytetyn auton valintakriteereinä vahvasti auton luotettavuutta ja taloudellisia seikkoja. Huomionarvoisaa on, että yleisessä keskustelussa korostuvat yhä enemmän autoilun ympäristövaikutukset, mutta kyselyn tuloksissa päästöjen vaikutus valintakriteerinä ei ole kovin korostunut (17 prosenttia), kertoo Alaviiri.Lähitapiolan vinkit käytetyn ostoon1) Kartoita käyttötarpeet ja odotukset autolle Auton valinnassa kannattaa lähteä liikkeelle omista käyttötarpeista muun muassa ajomatkojen ja tilan tarpeen osalta. Tarvitaanko paljon tavaratilaa? Onko kyydissä usein useampia matkustajia? Ajatko pääasiassa kaupunkiajoa? Varsinaisten käyttötarpeiden lisäksi on hyvä miettiä, mitä muita asioita pitää tärkeän auton valinnassa. Nyrkkisääntö on, että uudemmat autot ovat pääsääntöisesti turvallisempia ja vähäpäästöisempiä, kuin iäkkäämmät autot. Käyttötarpeiden ollessa selvät, on helpompi ratkoa, mikä käyttövoima olisi itselle sopiva valinta.2) Budjetti: ostohinta ei ole sama kuin autoilun kustannuksetAutoon liittyvien odotusten lisäksi oman budjetin selvittäminen auttaa määrittämään sopivaa autoa. Ostohinnan lisäksi valintakriteerinä kannattaa pitää auton arvioituja käyttö- ja huoltokuluja sekä jälleenmyyntiarvoa. Autojen huoltopalveluita tarjoavien yritysten kotisivuilta löytyy tietoa huoltohinnoista ja yleisimmistä korjauksista, jotka helpottavat huolto-ja korjauskuluja arvioitaessa. Pienimmillä huoltokuluilla pääsee todennäköisimmin vähän ajetuissa ja hyvin huolletuilla keskikokokoisilla tai sitä pienemmillä autoilla. Jälleenmyyntiarvon kehitys on osa autoilun kustannusten arviointia. Arvonalennus on uuden auton kohdalla ensimmäisenä vuotena suurin ja jatkuu pääsääntöisesti viisi ensimmäistä vuotta jyrkempänä kuin siitä eteenpäin. Merkki ja mallikohtaisia eroja toki on.3) Auton tietoihin perehtyminenAjoneuvon laajat tiedot saa selvitettyä esimerkiksi Trafin maksullisesta verkkopalvelusta. Auton huoltohistoriaan kannattaa paneutua ajan kanssa. Dokumentaatio on usein sähköisessä muodossa, joten sen todentamiseen voi tarvita huoltoliikkeen apua, ellei paperisia laskuja tai huoltokirjaa ole saatavilla. Uudemmissa autoissa on vikadiagnostiikkaa eli auto tutkii itse omaa kuntoaan ja ilmoittaa vioista tai huollon tarpeesta, niinpä auton ajotietokoneen tarjoaman infoon kannattaa tutustua. Usein ajoneuvon näytöille on saatavissa myös tieto seuraavasta huollosta eli joko aika tai kilometrimäärä seuraavaan huoltoon. Järjestäytyneestä autokaupasta ostetuissa autoissa kuluttajansuoja toimii parhaiten. Veroluonteiset maksut ovat hoidettuna sekä katsastus ajan tasalla. Usein myös auton historia on selvillä, kun autoliike on perehtynyt siihen joko ostaessaan auton tai ottaessaan sen vaihdossa.4) Auton kunnon tarkistus ja koeajo Auton silmämääräisen tarkastelun voi tehdä itsekin: maalipinnan kunto, tuulilasin kiveniskemät ja sisäverhoilun kunto sekä renkaiden kuluneisuus ja niiden ikä. Öljyt ja nestepintojen tasot on hyvä tarkastaa ja samoin akun ikä. Sähkölaitteiden toimivuus on helppo itse todentaa, samoin keskuslukituksen ja mahdollisesti sähkösäätöisten istumien toimivuus. Iäkkäämpiin ja paljon ajettuihin autoihin on hyvä tutustua myös altakäsin: nosturin avulla auton alustan ja pakoputkiston saa tarkastettua silmämääräisesti. Samoin vetoakseleiden suojakumit ja muut vastaavat alustan osat. Renkaiden pitäisi olla kuluneet tasaisesti koko kulutuspinnaltansa. Renkaiden kuluneisuus joko sisä- tai ulkoreunoista voi kertoa pyörän asentokulmien tarkastuksen ja säädön tarpeesta. Muista tarkastaa myös varapyörä ja tunkki sekä mahdollinen renkaan paikkaussarja. Automaattivaihteisissa autoissa kannattaa selvittää valmistajan suosittelema öljyn vaihtoväli ja onko öljy vaihdettu suosituksen mukaan. Myös jarrunesteen vaihtoväli on kahdesta-kolmeen vuoteen, toki riippuu auton käytöstä. Hyvin suoritetulla koeajolla voi saada hyvinkin paljon tietoa ajoneuvon kunnosta. Niinpä siihen kannattaa varata aikaa. Ajo vaihtelevalla nopeudella ja epätasaisella alustalla voi tuoda esille epätavallisia ääniä, joiden alkuperä on syytä selvittää asiantuntijan toimesta. Koeajolla on hyvä selvittää myös ilmastoinnin toimivuus. Tarkista myös, ettei kojelaudassa pala mitään varoitusvaloja ja että kaikki toiminnot toimivat. Mikäli ajoneuvon tekniikka on tavanomaista erikoisempaa tai autolla on ajettu paljon, kannattaa harkita autoalan ammattilaisen pyytämistä koeajolle mukaan tai jopa auton kuntotarkastuksessa käyttämistä ennen ostopäätöstä.5) Ostotilanne: maltti on valttiaTutustu huolella auton dokumentteihin ja omistustietoihin. Selvitä myyjän henkilöllisyys ja oikeus auton myyntiin tarkoin sekä myöskin onko autolla useampia omistajia tai useampia haltijoita. Yksityisten välisessä kaupassa ei pidä maksaa autoa tai kaupan ennakkomaksuja ennekuin auto on nähty ja kaikki tarvittava selvitetty. Selvitä Trafin kautta maksetut ajoneuvoverot.6) Vakuuttaminen ja rekisteröintiOstetun auton vakuuttaminen ja rekisteröinti onnistuu helposti vakuutusyhtiön sivuilta. Oikean vakuutusturvan valintaan kannattaa hieman paneutua ja varmistaa, että kaikki tarvittavat turvat tulee valituksi ja toisaalta, että autoon ei tule sellaisia vakuutusturvia, jotka itse kokee tarpeettomaksi.Kuvituskuva: Lauri Ahtiainen/Moottorin arkisto, Lähde: LähiTapiola Lue lisää Kaikki artikkelit 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 11.5.2025 Autoilu Tero Kallio – autohullu luita ja ytimiä myöten 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Ajoneuvot Toyota Corolla Cross pesi kasvonsa – auttaako GR Sport sitä kipuamaan korkeammalle myyntitilastoissa? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 14.5.2025 Yleinen Pääkirjoitus: Esteitä ylittävä sähköauto valtaa markkinoita 13.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Priuksen älyavainjärjestelmän korjaus oli älyttömän helppoa 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous