27.9.2024 Caravan-messut Lahti Caravan 2024: Off road -mallien kysyntä kasvaa koko ajan – se tuo myös matkailuautoharrastukseen koko ajan uutta väkeä Teksti Manu Tuppurainen Kuva Manu Tuppurainen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Caravan-messuilla näkee entistä enemmän maastokykyisiä nelivetoisia matkailuautoja. Karkealla pinnalla varustettua All Terrain -rengasta ja korkeampaa alustaa. Nelivetoa ja alustan suojia. Tällaisia varusteluja näkee entistä enemmän matkailuautoissa. – Jos on joskus käynyt esimerkiksi Düsseldorfin messuilla Saksassa, jotka ovat maailman suurimmat Caravan-messut, niin siellä off road -teema näkyi tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Off road -autoja oli joka puolella, Rintajoupin autoliikkeen matkailuautomyyjä Ossi Liukka sanoo. Suomessa tämä näkyy myös samalla tavalla, nelivetoisia korkeammalla alustalla ja karkeammalla rengastuksella varustettuja autoja näkee koko ajan enemmän esimerkiksi messuilla. Entistä kykenevämmän off road -kaluston yleistyminen ja suosion kasvaminen tuo caravan-harrastajille tietysti enemmän mahdollisuuksia. Autoilla pääsee syvemmälle erämaahan, pois sivistyksestä. Matkailuautoharrastajat voivat harrastaa monipuolisemmin. Off road -kaluston yleistyminen tuo caravan-harrastuksen pariin myös uutta väkeä. – Harrastaminen monimuotoistuu, luontomatkailu lisääntyy. Tämä luo meitä kehittämään uudenlaisia palveluita ja pakottaa miettimään uusia ratkaisuja ja palveluita, Matkailuautotuojien toiminnanjohtaja Mika Jokinen sanoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei pelkkiä retkeilyautoja Jokisen mukaan on myös tärkeää caravan-harrastuksen kannalta viestiä off road -kaluston kyvykkyydestä kokonaan uusille ryhmille, jotta esimerkiksi metsästäjät, kalastajat, luonnossaliikkujat löytävät myös caravan-harrastuksen – ja saavat samalla esimerkiksi metsästys- tai kalastusharrastukseensa kokonaan uuden näkökulman. Tämä lisää luonnollisesti caravan-harrastajien määrää. – Seikkailu näkyy myös vaunupuolella esimerkiksi niin, että vaunuhin on tullut maavaraa lisää, Matkailuautotuojien toiminnanjohtaja Mika Jokinen sanoo. Maastoon kykenevät matkailuautot mielletään monesti myös, että ne ovat vain retkeilyautoja. Tämä ei pidä paikkaansa, esimerkiksi Hymerin ML-T 570 -malli, joka on tehty Mercedes Sprinterin alustalle, on nyt sisätiloiltaan uudistunut. – Sitä myydään enemmän kuin suosittua retkeiluauto Hymer Grand Canyonia, Ossi Liukka sanoo. Kaikki matkailuautotkaan eivät ole niin maastokykyisiä, kuin miltä ne näyttävät päälle päin. Lisävaloa, mustaa maskia ja kaskeampaa rengasta on tuotu myös etuvetoisiin matkailuautoihin. Seikkailuhenkisyys näkyy matkailuautoissa tälläkin tavalla. Esimerkiksi Fordin alustalle valmistettu LMC Innovan 590 Active -malli on etuvetoinen. Active -sanakin mallinimessä viestii aktiivista elämäntapaa ja seikkailuhalua. Lue lisää Kaikki artikkelit 20.5.2026 Koeajo Koeajo: Hymer B-ML 790 BlackLine – kun premium kohtaa premiumin 21.4.2026 Koeajo Koeajo: Bürstner Papillon – riisuttu retkipaku, joka tekee olennaisen kuitenkin oikein 26.3.2026 Koeajo Koeajo: Dethleffs T6541 – käytetty matkailuauto, joka yllättää ajossa 22.3.2026 Matkailu Tiesitkö, että Škoda Octavia taipuu retkeilyautoksi alle neljällä tuhannella eurolla? 4.3.2026 Uutinen Matkailuautoilla erittäin vahva alkuvuosi – kymmeniä prosentteja plussalla 2.3.2026 Koeajo Koeajo: Käytetty puoli-integroitu LMC-matkailuauto – ”näitä himoitaan” 19.2.2026 Koeajo Koeajo: Affinity Duo M – ruotsalaista designia erinomaisella ajettavuudella 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 20.1.2026 Caravan-messut Caravan 2026: kolme neljästä eurooppalaisesta matkailuautosta perustuu Fiat Ducatoon – miksi näin? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 10.6.2026 Viikon arkistopoiminto Mamma mia! - yhtye, joka toi Ruotsiin Scaniaakin enemmän verotuloja, valitsi alleen saksalaisia menopelejä 10.6.2026 Koeajo Koeajo: Peugeot 308 SW GT – uusi tekniikka tekee tyylikkäästä farmarista vakuuttavamman 10.6.2026 Kuluttajat Autoilija pysäköi väärälle alueelle muutaman metrin päähän oikeasta – pysäköinti oli maksettu, valvontamaksuja kertyi silti kolme 11.6.2026 Käyttötesti Mercedes-Benz CLA tietää enemmän kuin arvaatkaan 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 6.6.2026 Huutokauppahelmet Kimi Räikkösen signeeraama, 38 kilometriä ajettu Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Racing Edition n:o 1/35 - Huutokauppahelmet 11.6.2026 Tapahtumat Tiedätkö miksi W123 oli erityisasemassa Mersu-harrastajien tämän vuoden kesäpäivillä? 5.6.2026 Käyttötesti Käyttötesti-Toyota pakotti minut luopumaan yhdestä periaatepäätöksestäni 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 7.6.2026 Koeajo Koeajossa suomalaisten suuresti suosima vuosimallin 1973 Fiat 600, joka on itse asiassa oikeasti Seat - ja kovin pätevästä syystä 4.6.2026 Ajokortit Vanhaa ajokorttia ei enää tarvitse palauttaa Traficomille – uudistus tuo satoja tuhansia euroja säästöä 14.5.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän Helsingissä Saksan kilvissä ja testiteippauksissa liikuskelleen auton? 15.5.2026 Ajoneuvot Katumaasturissa 2,5-litrainen ahtamaton bensiinimoottori ja perinteinen automaattivaihteisto: 150 kilometriä ajoa keskikulutuksella 5,3 l/100 km