22.9.2022 Ajoneuvot Lappi yhä Toyota-sopimuksen perässä – Viittaa kintaalla Tänak-huhuihin: ”Ei huolestuta pätkääkään” Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Esapekka Lappi uskoo olevansa Toyotan mies myös MM-rallikaudella 2023. Esapekka Lappi olisi tyytyväinen osa-aikaisen kuljettajan rooliin, jossa hän jakaa auton kahdeksankertaisen maailmanmestarin Sébastien Ogierin kanssa. Ogier voitti Toyotalla mestaruudet vuosina 2020 ja 2021, ja jättäytyi siten pois täyden MM-sarjan kiertämisestä. Kokeilut rata-autoilun puolella eivät sujuneet odotetusti, joten Ogier, 38, on jälleen myöntyväinen kenties hieman laajempaankin ralliohjelmaan. Ogierin ohjelmassa on vielä kolme kauden viimeistä MM-osakilpailua, joista seuraava ajetaan Uudessa-Seelannissa jo ensi viikolla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lappi ei usko Tänak-huhuihin Huhuissa pyörinyt mahdollisuus siitä, että tiimi palkkaisi vuoden 2019 rallin maailmanmestarin, Ott Tänakin, eivät huoleta Lappia. Mikäli Tänak liittyy tiimiin, ei Lapille liikene ajotehtäviä lainkaan, sillä tiimissä jatkavat varmuudella Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans, joista molemmilla on sopimus vielä ensi kaudesta. - Ei huoleta pätkääkään. Jos niin käy, niin on se sitten hyvin salattu asia. En usko kyllä yhtään siihen, vastaa Lappi Tänak-huhuihin. Ensi kauden tallipaikkojen ja kisaohjelmien jakoa Lappi seuraa managerinsa kanssa silmä tarkkana. Moninkertaisen maailmanmestarin etuoikeudella Ogier saa ensin valita hänelle mieluisat rallit. - Pääasiassa kyse on siitä, mitä kisoja Ogier haluaa ajaa, ja mitkä jää meille. Siitä se on pitkälti kiinni. Totta kai, jostain ehdoista, kuten palkasta voi vielä neuvotella, mutta en usko, että niissä tulee mitään ongelmia olemaan. Oma unelma mestaruudesta yhä mielessä Tiimikaveri Kalle Rovanperän otteista Lapilla on vain hyvää sanottavaa. Hän uskoo Rovanperän hoitavan mestaruuden itselleen, vaikka viimeisimmät rallit ovat menneet aavistuksen alavireisesti. - Hyvältä vaikuttaa. Melkoinen putkihan sillä olikin tuossa alkukaudesta. En ole yhtään huolissani siitäkään, vaikka pari huonompaa kisaa on nyt tullut. Tänak on vähän saanut kiinni, mutta se Belgian-hommakin on tilastollisesti vain joskus tultava. Lappi, 31, itse ajoi kauden aikana seitsemän rallia, joista saavutti kolme palkintokorokesijoitusta. Se oli juuri sopivasti kuljettajalta, joka oli palkattu varmistamaan tiimin kokoaikaisten kuljettajien selustaa. Maailmanmestaruudesta ajaminen vaatisi täysipainoisen kauden, jota Lapille ei näillä näkymin ole tarjolla. Siitä huolimatta unelma mestaruudesta ei ole tyystin unohtunut. - Unelma mestaruudesta on yhä mielessä, vahvistaa Lappi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tositoimiin vasta ensi kaudella Kilpailutaukoa Lapilla tulee väkisinkin useita kuukausia, sillä hän uskoo kilpailevansa vasta Ruotsin rallissa helmikuussa seuraavan kerran. - Itsekin tiedostan sen, että tauosta tulee aika pitkä. Jotain pitäisi tehdä, mutta ei ole helppoa saada Rally1:n tasoista autoa järjestettyä. Ehkä sitten ajan tuolla Crosskartillani, ja ensi viikolla voisin käydä ajamassa myös RTE-Motorsportin N5-luokan Yariksella. Lappi on osaomistajana varkautelaisessa yrityksessä, joka on keskittynyt moottoriurheilun pariin. Mies kuitenkin toivoo, että hän pysyy yhä kiireisenä rallin MM-sarjaan liittyvissä ajotehtävissä. Toyota julkistaa oletettavasti ensi kauden kuljettajansa vasta marraskuun puolivälin jälkeen, kun rallikausi on paketissa. Teksti ja kuvat: Miika Wuorela Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 26.8.2026 Ajoneuvot Mazda CX-6e:tä ei ole monin paikoin tunnistaa Mazdaksi, mutta siinä on monia vekkuleita yksityiskohtia 21.8.2026 Koeajo Koeajo: Renault Clio on lammas suden vaatteissa – nopean näköinen, vaan ei tuntuinen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 23.9.2026 Sähköautot Riittääkö 80 latauspysähdystä? – saksalainen Tobias lähti täyssähköisellä Mercedes-Benz eActros 600 –kuorma-autolla maailmanympärimatkalle 22.9.2026 Autoilu Pitäisikö polttomoottoriauton pysäköinnistä sähköauton latauspaikalle seurata tavallista tuntuvampi parkkisakko? – Valtaosan mukaan ei 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?