11.8.2016 Ajoneuvot Maahantuoja riemuitsee – Suomi on mönkijämaa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Suomen teillä, pelloilla ja metsissä kurvailee jo 100 000 mönkijää. Ja lisää on luvassa. Montako mönkijää mahtuu maahan? No jos Suomesta on kyse ja maahantuojaa on uskominen, lienee oikea vastaus monenmonta. Amerikkalaismerkki Polarista maahantuovan Brandt-Polaris Oy:n kertoman mukaan tähän mennessä suomalaisille asiakkaille on myyty kaikkiaan noin 100 000 mönkijää ja kysyntä jatkaa kasvuaan.Merkkien ja mallien kirjo on kattava, mutta tämän vuoden tilastojen mukaan asiakkaita kiinnostavat erityisesti traktorimönkijät, joiden rekisteröintien kerrotaan olevan jopa 29 prosentin kasvussa.Traktorimönkijöiden suosio perustuu hyötykäyttöön ja siihen, että niillä saa ajaa myös tiellä. Ajokorttivaatimuksena on vähintään 15 vuoden ikä ja T-ajokortti, jonka hankkiminen on edullista ja vaivatonta. Lisäksi mönkijän omistaminen on esimerkiksi henkilöautoon verrattuna varsin taloudellista, sillä vakuutusmaksut ovat pienet ja katsastuskuluja ei ole. Yrittäjät voivat myös saada hankinnasta veroetuja.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySuomessa tilaa ja tarvettaMönkijöiden suosion Suomessa selittää maahantuojan mukaan muun muassa se, että on maita ja metsiä missä ajella. Suomessa on yli 300 000 metsänomistajaa, yli 60 000 maatilaa ja noin 500 000 kesämökkiä. Lisäksi Suomessa on 120 000 kilometriä rakennettuja metsäautoteitä, mikä osaltaan lisää mönkijöiden käyttömahdollisuuksia.Polariksen mukaan suomalaiset tykkäävät luonnosta, mökkeilystä, metsästyksestä ja kalastuksesta. Mönkijät sopivilla lisävarusteilla ovat näihin harrastuksiin mitä mainioin ajoneuvo.Myös ammattikäyttäjät ovat huomanneet mönkijöiden monikäyttöisyyden. Esimerkiksi puolustusvoimat, sähköyhtiöt, pelastuslaitokset, urakointifirmat, maa- ja metsätilat, kiinteistöhuollot, safariyritykset ja monet muut ovat saaneet mönkijöistä käyttökelpoisen työkalun.Suosituin on jenkkiAmerikkalainen Polaris on maahantuojansa mukaan suosituin mönkijä koko maailmassa ja myynnillinen tilastoykkönen myös Suomessa. Vuodesta 1994 lähtien kaupat on tehty Suomessa yli 40 000:sta Polaris-mönkijästä. Maahantuojan arvion mukaan suosion taustalla on testimenestys ja merkin laaja mallisto. Kovimmat haastajat ovat Can-Am, Honda ja Yamaha.Polariksen menestystä edesauttanee myös se, että merkin tuotekehitystiimi on tehnyt pitkään työtä malliston käyttö- ja ajo-ominaisuuksien kohentamiseksi. Myös tekniseen kehitykseen on panostettu.Polaris on tunnettu muun muassa automaattisesti ja nopeasti toimivasta 100 prosenttisesta nelivedosta. Nelivedon on kytkeytymiseen ei siis tarvita erillisiä kytkemisiä, nappeja tai vipuja, joten kuljettaja voi keskittää kaiken huomionsa ajamiseen.Merkin tuorein innovaatio on sähköisesti kytkettävä TURF 1X4 -veto. Tasauspyörästön avulla toteutettua vetotapaa käytetään kun esimerkiksi traktorimönkijällä ajetaan pidempiä taipaleita ilman neliveto- tai lukkoperätarpeita. Toistaiseksi tämä ominaisuus kuuluu vain osaan mallistosta.Maahantuojan kertoman mukaan laite on TURF-vedolla ajettaessa selvästi vakaampi ajettava, se ei kuluta renkaita turhaan, sen kääntösäde on normaalia pienempi, eikä se ei revi turhaan maastoa rikki käännyttäessä, sillä takapyörien murtoa ei tällä vetotavalla synny.Tuoreimpien moottoriversioiden kerrotaan olevan myös varsin taloudellisia ja vähäpäästöisiä. Uutuutena Iso Pomo Polariksen uusimpia mallistotulokkaita on markkinoiden ainoa kaksipaikkainen ”BIG BOSS” Sportsman 570 EPS 6x6 -traktori, joka on suunniteltu erityisesti vaikeaan maastoon ja kovaan käyttöön. Sen etenemis- ja kuljetuskyvyn luvataan olevan kuuden vetävän pyörän ansiosta vertaansa vailla. Lisäksi sen luvataan olevan ketterä ja kevyt ajettava. Vakiovarusteena olevalle kippilavalle voi lastata jopa 340 kg kuormaa. Kaksipaikkaisen mönkijän kyydissä kulkee luvallisesti ja turvallisesti myös matkustaja. Lähde ja kuvat: Brandt-Polaris OyMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 15.5.2025 Käyttötesti Käyttötestin loppuraportti: Volvo EX30 – erilainen Volvo hyvässä ja huonossa 12.2.2025 Koeajo Koeajo: Audi RS e-tron GT Performance laittaa ihmiskehon koetukselle 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa