18.10.2017 Matkailu Matka: Berliini ja Teufelsberg – kun suttauksesta tulee taidetta Teksti Vesa Eskola Kuva Vesa Eskola Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä On monenlaista romantiikkaa, mutta rähjä- tai rappioromantiikka on näistä paras. Berliinin laitamilla, Teufelsbergin kukkulalla sijaitsi kylmän sodan aikaan amerikkalaisten kuunteluasema. Nykyisin sen rauniot ovat taiteilijayhdistyksen käytössä. Berliini on yllättävän vihreä kaupunki – etenkin kun sitä yrittää löytää havuneulaa metsän keskeltä. Teufelsberg sijaitsee Grunewaldin kaupunginosassa, joka on nimensä mukaisesti metsäisä. Teufelsberg, eli kotimaisittain Pirunvuori, sijaitsee ison ulkoilualueen keskellä. Noin 120 metriä korkea kukkula ei ole aito, se on kasattu toisen maailmansodan jälkeen 20 vuoden aikana vanhoista raunioista. Karttaohjelman avulla paikka on helppo löytää, joskin helpointa sinne on saapua autolla. Toki myös julkisilla pääsee, mutta se vaatii hieman enemmän seikkailuhenkeä. Ja kun on paikalle asti vaivautunut, ja maksanut kahdeksan euron pääsymaksun, metsän keskeltä aukeaa varsin erikoinen näkymä. Massiivisen betonilinnoituksen päällä on isoja ja erilaisissa ränsistymisen asteessa olevia kupoleita. Nuo kupolit ovat USA:n tärkeimmän turvallisuusorganisaation eli NSA:n 60-luvun alussa rakentamat. Niiden avulla NSA pystyi kuuntelemaan Itä-Berliinin tapahtumia. Parhaimmillaan asemalta pystyttiin kuuntelemaan jopa lähes 500 kilometrin päähän. Kuunteluasema oli toiminnassa aina kylmän sodan loppumiseen eli Berliinin muurin kumoamiseen asti. Paikka oli pitkään suljettu, vaikkakin sijoittajaryhmä oli ostanut rakennukset itselleen tarkoituksena rakentaa kukkulalle hotellin ja vakoilumuseon. Tuo projekti ei kuitenkaan koskaan toteutunut, joten Teufelsberg on saanut rauhassa jatkaa ränsistymistään. Kesällä 2016 alue avattiin vihdoin yleisölle, ja paikan otti haltuunsa paikallinen taiteilijayhdistys. Graffitteja seinillä on ollut iät ja ajat, mutta nyt noista graffiteista on tehty taidetta. Berliini on muutenkin tunnettu seinämaalauksistaan, joten Teufelsbergia voi pitää eräänlaisena epävirallisena graffittitaiteen museona. Pääsymaksu vapauttaa tutkimaan rappiota ja graffitteja vapaasti. Pientä lisämaksua eli 15 eurolla voi osallistua myös opastetulle kierrokselle. Ne alkavat aina perjantaisin kello 14 tai viikonloppuisin kello 13. Toki kiertokäynnin voi tilata myös erikseen, mutta silloin minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Jos lompakossa on syvyyttä, toki 1,5 tuntia kestävän opastetun käynnin voi ostaa myös pelkästään itselleen 225 eurolla. Graffittien ja rappioromantiikan lisäksi Teugelsberg tarjoaa myös sävähdyttävän näköalan koko Berliinin yli. Siksi visiitti kannattaa venyttää ehkä niin lähellä auringonlaskua kuin mahdollista, sillä iltavalossa paikka on hehkeimmillään. Aamuvalossa paikkaa ei valitettavasti pääse näkemään, sillä Teufelsberg aukeaa joka päivä vasta kello 10. Tästä linkistä pääsee Teugelsbergin virallisille ja valitettavasti vain saksankielisille kotisivuille. Teksti ja kuvat: Vesa Eskola Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 5.9.2026 Laivat Tallink Siljan matkustajamäärät lievässä kasvussa – erikoisristeilyt vetoavat 28.8.2026 Matkailuajoneuvot Garmin CamperCam 795 on karavaanarin kaveri – yhdistää matkailuauton navigaattorin ja kojelautakameran 16.8.2026 Moottoripyörät Matti Nykäsen Pappa, Jope Ruonansuun Jawa, Monkey ja kumppanit 12.8.2026 Koeajo Volkswagen Grand California Dune tarjoaa 100 000 eurolla vapautta, mutta kompromissit kulkevat mukana 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? – Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 5.8.2026 Lentokoneet Lufthansan lomalentoyhtiö Discover Airlines lentää kesällä 2027 Frankfurtin jättilentoasemalta Savonlinnaan, mikä on melkoinen täydennys Savonlinnan nykyisiin ostolentoihin Helsingistä 4.8.2026 Matkailu Kotkaniemi – P. E. Svinhufvudin kiehtova ja näyttävä kotimuseo 31.7.2026 Matkailu Teeveestä tuttu julkkiskahvila – Valkeakosken Mokka-Pirtti Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 10.9.2026 Käytetyt autot Käytetty Saab 9-5 Aero jätti karavaanarin tien päälle 10.9.2026 Koeajo Maistiainen: valmistajan uusi lippulaiva Škoda Peaq tarjoaa kiitettävät tilat ja ärsyttävät ovenkahvat 11.9.2026 Koeajo Auton käytettävyys: Mazda 6e on päältä kaunis 12.9.2026 Koeajo Triumph Scrambler 400 XC käyttää kuutiot hyväkseen ja tarjoaa koko rahalla hauskaa 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 8.9.2026 Kuluttajat Peugeotin moottori hajosi alle 60 000 kilometrissä – kiista sytytystulppien vaihtovälistä eteni kuluttajariitalautakuntaan 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 11.9.2026 Sähköautot Tiesitkö, ettei vetokoukku tarkoita lupaa vetää? – Vakuutusyhtiö varoittaa sähköautoilijoita tahattomista rikkomuksista 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa