Matka: Huimapäiden Kroatia

Liikunnallisia elämyksiä etsiville Kroatia on lukemattomien mahdollisuuksien keidas.

Kroatia on aktiivimatkailijan keidas. Kroatiassa voi patikoida tiheässä metsässä ja avarassa vuoristossa, meloa joella ja merellä, maastopyöräillä, vuorikiipeillä, vaeltaa jokikanjonissa, sukellella, hypätä laskuvarjolla, vesihiihtää, ajella mönkkäreillä, purjehtia, surffailla, liitovarjoilla – ja uskoa henkensä vaijerin varaan.

Sisuskalut kääntyvät

Odotukset ovat korkealla, eikä valjaiden pukemisohjeita tai muita oppaiden neuvoja malttaisi kuunnella. Mennään jo!

Olemme nousseet autolla ylös Cetine-jokea myötäilevältä rantatieltä Omišin kaupungin lähellä. Cetine on 105-kilometrisenä maan merkittävin ja pisin joki, joka laskee entisenä merirosvojen turvapaikkana tunnetun satamakaupunki Omišin halki mereen.

Vuorikauriin perässä

Opas Frane Kozemelj kapuaa ketterästi jyrkkää kivikkopolkua kuin vuorikauris, eikä mioehen perässä tahdo pysyä. Ilma on aamuisen sateen jäljiltä hautovan lämmin ja kostea. Puuskutustauko armahtaa puolimatkassa, mutta ei auta, hiki pisaroi otsan.

Olenkohan ihan viisas?

Kallioon pultatut terästikkaat ovat viimeinen ponnistus ja sitten tupsahdamme jyrkänteen reunalle, jossa odottaa pieni puinen lähtötasanne ja rohkeuden koettelu.

Ihmisten tuntemukset puskevat esille: aiemmin ryhmän puheliain hiljenee tyystin, hiljaisempi jupisee itsekseen ja eräs alkaa tosissaan empiä.

Edellisten liukujien kauhistuneet kiljaisut eivät erityisemmin helpota oman vuoron odottelua. Sydän hakkaa tavallista kiihkeämmin ja korvissa kohisee. Mieleen hiipii, onkohan sitä ihan viisas?

Joen yllä 150 metrissä

Edessä on jokikanjonin ylitys eli noin 700-metrinen liuku 150 metrin korkeudella Cetina-joen yläpuolella. Liukujan alle mahtuisi kaksi Stadionin tornia päällekkäin – ja jäisi vielä reilusti varaakin.

Huivipäinen opas Marin Gluševic napsauttaa turvavaljaiden liukulaitteen vaijeriin, muistuttaa jarrutuksesta ajoissa, varmistaa radiopuhelimella edellisen laskijan olevan kovalla maalla ja sysii seuraavan matkaan.

Kädet pään päälle liukuohjaimen jarrulle, kyynärpäät ja polvet leveälle.

Nyt!

Maa katoaa jalkojen alta, vaijeri ulisee ja vatsanpohjasta vihlaisee, mutta silmiä ei tule mieleenkään pitää kiinni: maisemat ovat uskomattomat, vauhti ryöpsäyttää adrenaliinit verenkiertoon.

Huimia liitoja x 8

Opas lähettää aina liukujan matkaan ja toinen opas ottaa liukujan vastaan seuraavalla tasanteella – ja tarvittaessa vauhdin yltyessä liialliseksi hätäjarruttaa apuköydellä.

Jos liukuja jarruttaa hätäpäissään kesken liu’un eikä pääsee liikkeelle omin avuin, liukuu opas apuun, ja vetää pulaan joutuneen käsivoimin tasanteelle.

Vaijerit on pultattu vahvasti kiinni kallioon ja reitti suunniteltu taitavasti. Ensiliukua seuraavista seitsemästä liu’usta jokainen on tyystin omanlaisensa: on pitkää ja loivaa, lyhyttä ja jyrkkää, joen ylittäviä ja umpimetsässä viilettäviä.

Yksi vaijerireiteistä on pingotettu sellaiseen kulmaan, että puolivälissä voi hyvin pysäyttää vauhdin kokonaan, ihailla maisemia ja vapauttaa jarrun ilman huolta siitä, etteikö vauhti riitä perille asti.

Räävitöntä kiusoittelua

Oppaat taitavat jännitystä laukaisevan naljailun. Marin Gluševicin mielestä ryhmämme on siinä määrin rohkaistunut, että hän kiusoittelee meitä kasvot peruslukemilla.

Nuorimies Chicagosta uskoo, että opas laskee seuraavan välin vaijerilla istuen. Meidän hekotellessa hyväuskoiselle Gluševic hyppää liukuun lähteneen oppaan perään ja jättää meidät hölmistyneinä lähtötasanteelle. Nauruun tikahtuva Gluševic jarruttaa kymmenen metrin jälkeen ja kiskoo itsensä takaisin.

Aivan mahtavaa!

On helppo ennustaa, että kolme kesää tarjolla ollut kolmituntinen vaijeriseikkailu tulee kasvattaman suosiotaan – kun sana leviää.

Velmut kaverukset Chicagosta ovat tohkeissaan, ja kehuvat kokemaansa kilvan.

”Oh gosh, that was awesome, totally unreal.”

”Yeah, that was really unbelievable!”

Mönkkärit ovat hauska ja kätevä tapa edetä ihailemaan maisemia. Äänekkäinä kulkuneuvoina ne tosin ikävä kyllä karkottavat varovaiset eläimet kuten jänikset ja linnut tiehensä. Mutta hauskaahan niillä on päristellä, eikä ensikertalaisten kannata yhtään aristella, sillä vauhdin voi annostella ajokyvyille sopivaksi. Mönkkäriä ei saa kovin helposti nurin.

Teksti ja kuvat: Marko Jokela