Matka: Sipulipiirakkaa ja sameaa viiniä Rüdesheimissa

Reininlaakson keskivaiheilla viinitarhojen ympäröimä Rüdesheim tarjoaa puitteet saksalaiselle yhdistelmämatkalle, jonka päätähtiä ovat kulttuuri, kulinarismi ja kuvankauniit maisemat.

Aamupäivän aurinko ei näyttäydy. Sääennuste lupasi vielä aamuyöllä pitkän ajorupeaman päätteeksi hyvää keliä, mutta toisin kävi. Pitkään nukutun aamun jälkeen matalalla laahaavat pilvet peittävät taivaan ja sataa kuuroissa. Pyöräretki ja maisemien ihailu on jätettävä suosiolla myöhemmäksi. Onneksi Reinin jokilaaksossa sijaitseva Rüdesheim ja naapurikylä, tai pikemminkin saman kaupungin jatko-osa, Assmanshausen tarjoavat kuvakirjamaisen kauniin maiseman lisäksi muutakin matkailijaa kiinnostavaa.

Sadepäivänä on helppo panostaa kulttuuriin ja kulinarismiin. Alkuun pääsee pyörähtämällä paikallisessa matkailuinfossa. Kartta kourassa pikkukylä hahmottuu helposti.

Rheingaun kuululla viinialueella ei voi olla törmäämättä viini-aiheeseen. Seudun matkailu on rakentunut suurelta osin viinin varaan, eikä ihme. Reinin jokilaakson rinteillä rypäleitä on kasvatettu pitkään. Varmuudella voidaan puhua ainakin tuhannesta vuodesta, mutta esinelöytöjen perusteella on arveltu viinikulttuurin kehittyneen jo roomalaisten pitäessä väliaikaista valtaa nykyisen Saksan alueella.

Joen rantapenkereeltä ylös nousevat rinteet ovat osa yhdestä Saksan kaikkiaan kolmestatoista luokitellusta laatuviinien tuotantoalueesta. Tuotantomäärällä alueen viinitarhat eivät kilpaile, sillä osuus saksalaisesta viinintuotannosta on lähinnä tilkka, kaikkiaan kolme prosenttia. Nykyinen arvostus perustuu suurelta osin Riesling-rypäleeseen, laatuun ja pitkään historiaan.

Sipulipiirakkaa ja sameaa viiniä

Viinimatkailu Rüdesheimissa on tehty matkailijalle helpoksi. Varteenotettava tapa tutustua paikallisiin makuihin on 12,50 euroa maksavan Wine Time -passin hankkiminen ja kävely. 7 000 vakituisen asukkaan kylässä mikään ei ole kovin kaukana ja rannan tuntumassa kuljetaan suurimmaksi osaksi lähes tasamaalla, joten jalkaisin pärjää hyvin.

Passin avulla avautuvat ovet useamman viininvalmistajan myymälään, jossa passia esittämällä saa maistiaisen talon tyypillisestä viinistä sekä toisen omien mieltymyksen mukaan valitun elämyksen. Kokemusta tai omaa asiantuntijuutta maistelu ei vaadi. Pikemminkin tarkoituksena on tarjota mahdollisuus maistaa paikallisia tuotteita vaivattomasti.

Rento ote ei kuitenkaan tarkoita taitamattomuutta. Käy ilmi, että jokaisessa vierailukohteessa talon henkilökunnan osaaminen aiheen ympäriltä on niin kattavaa, että asiakkaan kysymysten vauhdittamana syvälliseksi vierivä keskustelu vetää vihkiytyneenkin viinihipsterin pian mietteliääksi. Aikaa kierrokselle on pari päivää, joten kiirettä ei ole. Jos paikalla sattuu olemaan viininvalmistukseen osallistuvia tekijöitä, tai jopa isäntä itse, kannattaa tarinoista nauttia kaikessa rauhassa, vaikka viini-aihe ei muuten niin kiinnostaisikaan.

Syyskesän erikoisuus ovat pienet kotikutoiset viini-ja ruokapuodit. Paikallinen tapa on perustaa pieni pop-up -tyylinen viinipuoti vaikka autotalliin. Siellä tarjotaan oman tarhan tuoretta satoa ja asiakkaina tuntuu olevan lähinnä sukulaisia ja tuttavia. Tunnelma on välitön, mutta monet turistit tyytyvät vain katsomaan kauempaa, vaikka kiikkeriä muovituoleja olisi vapaana vino pino. Viini on sameaa ja sen kanssa tarjotaan sipulipiirakkaa. Se mikä puitteista on tingitty, on selvästi panostettu makuyhdistelmään. Ravintolasta tuskin yhtä hyvää saa.

Musiikkia ja kidutusta

Vanhankaupungin kujia kierrellessä näkee myös arkkitehtuurisesti kiinnostavia kohteita. Puuristikkorakentamista edustava Klunkhardshof on seudun vanhin rakennus 1500-luvulta. Se oli aikanaan paikallisen luostarin apotin asunto, mutta sittemmin kaksikerroksisessa talojärkäleessä on asuttu maallistuneemmissa merkeissä. Ja asuinkäytössä se palvelee edelleen.

Drosselgassen kapea katu halkoo vanhaakaupunkia. Päivällä nähtävää on niukemmin, mutta ilta-aikaan kadun varrella on tarjolla musiikkia ja viihdettä jokseenkin jokaiseen makuun.

Museoista kiinnostuneelle tarjolla on muun muassa musiikkia, leluja ja kidutusta. Mekaanisen musiikin museon esineistö on kerätty kolmelta edeltävältä vuosisadalta. On jokseenkin hämmästyttävää, että mekaaninen laite voi soittaa monimutkaisia kappaleita nykytietokoneen veroisesti ilman elävän muusikon apua.

Keskiaikaisen kidutuksen museon nimi kertoo sisällöstä oleellisen. Esillä on kokoelma eri asteista kipua tuottavia tai nöyryytystä aiheuttavia aparaatteja, mutta autenttisia esineitä ei joukossa juuri ole.

Ruokapaikan valinta tuottaa Rüdesheimissa hieman päänvaivaa. Ei siksi, että tarjontaa ei olisi, vaan pikemminkin siksi, että sitä on niin paljon. Osa paikoista on ilmiselviä turistirysiä ja houkuttelevat asiakkaita huokealla hinnalla. Osa taas jotain ihan muuta.

Parasta paikkaa on vaikea nimetä, mutta kokeilemisen arvoisia ovat Breuer’s Rüdesheimer Schloss, Alltdeutsche Weinstube ja Zum grünen Kranz. Ravintolat toimivat hotellien yhteydessä, mutta moisesta ei kannata tehdä hätäisiä päätelmiä ruokapuolen suhteen.

Kaikille kolmelle yhteistä on vahva panostus paikallisiin ruokalajeihin ja erikoisuuksiin. Tarjolla on perinnemakuja, mutta sopivasti nykyaikaistettuina annoksina. Jos listalta ei löydy omaa suosikkia, kannattaa luottaa tarjoilijan suositukseen.

Breuerin harvinaisten viinien lista on jo nähtävyys itsessään. Reheingenaun viiniharvinaisuuksista vanhin on vuodelta 1727 ja sitä nuoremmista löytyy vaihtoehto lähes kaikkiin merkkitapahtumiin aina lähivuosikymmeniin saakka. Listalta löytyy 350 merkittävää tapahtumaa. Ja viini samalta vuodelta.

Vaijerin varassa liitäen

Seuraavana aamuna sää on tuntuvasti parempi, joten kylä saa jäädä. Vaivattomin tapa nousta jokilaaksosta ylös Niederwaldin metsäiselle harjanteelle on köysirata. Vaijerin varaan viritetty peltikorien letka kiertää väsymättä ylös viiniviljelmien kirjomaa rinnettä noin kymmenen metrin matkakorkeudessa.

Maisemat ovat sitä luokkaa, että seitsemän euron edestakaista kyytiä voi suositella, vaikka ei aikoisi edes tutustua ylärinteen nähtävyyksiin. Esteetöntä panoraamaa katsellessa käy ilmi, miksi seutua kutsutaan portiksi Unescon maailmanperintölistalla noteerattuun ylempään Keski-Reinin laaksoon.

Seudun markkinointimateriaaleissa korostuu romantiikka lähes huvittavuuteen asti, mutta ei aivan turhaan. Maisemat ovat mallillaan ja puitteissa piisaa, joten jos seura on kohdallaan, saattaa metsä hyvinkin vastata huutoon täällä.

Hissikyyti vie lopulta 38 metrisen Niederwald-monumentin ja sen keskellä kohoavan 32 tonnisen Germania-patsaan tuntumaan. Kokonaisuus kunnioittaa Saksan keisarikuntaa, joka yhdistyi Saksan–Ranskan-sodan päätteeksi vuonna 1871.

Metsäiset polut kutsuvat kulkemaan harjannetta pitkin alavirtaan. Ensin vastaan tulee parhaalle maisemapaikalle pystytetty temppeli, jonka kupolin suojista avautuva maisema innoitti alueella vaikuttanutta Kreivi von Osteinia rakennustöihin 1700-luvun viimeisellä vuosikymmenellä. Sama maisema on antanut innoitusta luomistyössä muun muassa Beethovenille, Bretanolle sekä Goethelle. Vaikka temppeli vaikuttaa vanhalta, se ei ole sitä, sillä liittoutuneiden pommit tuhosivat alkuperäisen vuonna 1944. Nykyinen on alle kymmenen vuotta vanha, mutta silti yksi suosituimmista vierailukohteista.

Metsäpolkuja piisaa kuljettavaksi. Osa matkalaisista on liikkeellä retkeilyvarusteissa, mutta kävelykengillä pärjää yhtä hyvin. Vähintään vesipullo kannattaa varata mukaan, vaikka ei rinkkaa kantaisikaan.

Raunioksi rakennettu

Maisematemppeli ei jäänyt Kreivi von Osteinin ainoaksi hankkeeksi. Seuraavaksi vastaan tulee 60 metrinen ”lumottu luola”. Rinteeseen maanpäälle katettu käytävä on matala ja hämärä. Hapuilu päättyy Rooman Pantheonista muotonsa lainanneeseen rotundaan. Tarinan mukaan hämärän käytävän jälkeen kirkkaassa valossa kupolikattoisen rakennuksen ikkunaluukuista avautuva maisema on omiaan lumoamaan katsojansa. Nykyisellään vaikutus ei ole aivan yhtä tehokas, mutta ehkä krevin aikaan asiat olivat paremmin ja seuralaiset lumoutumisherkempiä.

Rakennushankkeista erikoisin on ehdottomasti linnanraunio metsän korkeimmalla kohdalla. Kreivi rakennutti rauniot nimenomaan raunioiksi vuonna 1774. Maisema on jälleen hieno, mutta ajatuksenjuoksua valmistumisestaan saakka remontin tarpeessa olevan rakennelman taustalla on hieman hankala hahmottaa.

Metsäretki päättyy Niederwaldin linnan takapihalle. Entinen metsästyslinna palvelee nykyään hienona hotellina, jonka takapihalla käyskentelee lauma kuusipeuroja. Tuolihissikyyti vie takaisin joen rantaan, mutta tällä kertaa Assmanshauseniin.

Laivamatka joella

Reippailu metsässä herättää nälän. Iltapäivän aikana on tarkoitus heittäytyä Reinin aalloille, mutta laivaa odotellessa ehditään hyvin lounaalle. Puitteet tarjoaa Reinhotel Lamm, jonka erikoisuutena on niin ikään viini. Lasin sijaan siitä voi täällä nauttia myös patjana. Hotellista löytyy nimittäin huone, jonka pedit on sijattu viinipatjalle. Parivuoteessa toinen uinuu Rieslingillä ja toinen Pinot Noirilla.

Laituriin lipuva jokilaiva on iso, mutta vielä suurempia seilaa ohi. Rein on merkittävä kuljetusväylä, jota pitkin seilataan niin mittavilla aluksilla kuin mahdollista. Vuolas virta, mutkat, matalikot ja lähes tauoton liikenne tekevät navigoinnista haasteellista. Jokiristeilylle ei tällä kertaa ehdi, vaikka Reinillä eivät risteilymahdollisuudet lopu heti kesken. Pisimmillään risteillä voi Sveitsistä aina Hollantiin saakka. Nyt mennään vain hieman alavirtaan ja joen toiselle puolelle. Iltapäivä vietetään linnassa.

Rheinsteinin linna sijaitsee jyrkällä rinteellä. Tietä ei perille mene, mutta polkua pitkin pääsee, jos kunto kestää.

Jyrkälle rinteelle rakennettu linna on pieni, mutta sitäkin näyttävämpi. 1300-luvun alkumetreillä linna oli sijaintinsa vuoksi strategisesti tärkeä, mutta jo saman vuosisadan aikana se pääsi rappiolle. Yhdeksänvuotisen sodan tiimellyksessä 1600-luvulla paikka oli raunio.

Nykykuntoa ihaillessa moista alennustilaa on vaikea uskoa. Uudesta nousukiidosta on kiittäminen Preussin prinssi Fredrikiä, jonka myötävaikutuksella koko linna kunnostettiin neljässä vuodessa 1800-luvulla. Sittemmin näyttävällä sisäpihalla ovat astelleet aateliset Iso-Britannian kuningatar Viktoriasta Venäjän viimeisenä keisarinnana tunnettuun Aleksandra Fjodorovnaan.

Samoissa puitteissa kelpaa kierrellä edelleen. Ruusutarhan yläpuolelle kohoavaan tornin huipulle kiipeäminen kruunaa vierailun, osin huojuvien metalliportaiden myötävaikutuksella.

Illalliselle palataan vastarannalle. Assmanshausenissa luvassa on tutustuminen ruoan ja viinin liittoon. Alte Bauernschänke -ravintolassa illan kulusta vastaa talon isäntä Konrad Berg.

Yleensä maistelukokonaisuudesta nauttiminen edellyttää suurempaa vierailijaryhmää, mutta tällä kertaa käy tuuri. Illan aikana pöytään tuodaan liuta maisteluannoksia, kuten friteerattuja rapuja makean chilikastikkeen kanssa ja perinteistä verimakkaraa. Maistuvia ruokia, mutta joista harvan pariksi tohtisi edes harkita viiniä.

– Punaviiniä lihalle ja valkoviiniä kalalle, mutta miksi ihmeessä? Tehkää toisin, unohtakaa säännöt ja luokaa omat. Berg kannustaa.

Kynnys poiketa totutusta on yllättävän suuri.

Pyöräretkelle sähköisesti

Viimein päivä Rüdesheimissa valkenee aurinkoisena ja päästään pyöräretkelle. Vuokraamon varustukseen ei kuulu kypärää, eikä omaakaan ole mukana, joten on ajettava ilman. Kypärään tottuneelle ratkaisu on outo, mutta sen kanssa on pärjättävä. Reittivaihtoehdot eivät heti lopu. Valittavana on kaikkea mahdollista muutaman tunnin pyrähdyksistä koko päivän rupeamiin.

Kaikille vaihtoehdoille on yhteistä se, että maisemista ei voi valittaa. Uudenkarhean sähköpyörän satulassa on helppo nousta ylös viinitarhojen kirjomia rinteitä. Jyrkkyyden kasvaessa lisätään avustustehoa ja matka jatkuu vaivatta. Sähköpyöräilyssä ei tarvita huippukuntoa. Ei ainakaan ennen kuin akku piiputtaa.

Teksti: Antti Hentinen Kuvat: Lauri Ahtiainen